1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Tokio 2020

Tässä on Tokion olympialaisten aavemaisin kisapaikka, jonne pelkkä saapuminen oli kokemus – vaikka koronaa ei olisi, täältä ei suomalaisia löytäisi

Tokiossa olympiamitaleista kamppaillaan 33 lajissa, joista yksi on suomalaisille menestystä historian saatossa tuottanut melonta. Siis ratamelonta. Sen sijaan lajin toinen kilpailumuoto eli koskipujottelu ja suomalaisuus eivät kulje käsi kädessä.

Tokion olympialaisten koskipujottelukeskus sijaitsee aivan massiivisen siltarakennelman yhteydessä. Kuva: Bryan Keane/All Over Press

TOKIO. Tokion olympialaisten kansainvälinen lehdistökeskus sijaitsee kaupungin päämessukeskuksessa Tokyo Big Sightissa, jonne saapuminen ja josta lähteminen ovat jo itsessään eräänlainen suoritus. Kyse on 115 000 neliömetrin kokoisesta kompleksista, jossa työskentelee olympialaisten ajan noin 20 000 median edustajaa.

Heidän kuljetuksensa tapahtuu pääosin sadoilla linja-autoilla, joiden virtaus keskeytyy muutamaksi tunniksi vain yön pimeimpinä tunteina. Tarkasti organisoidussa liikennenäytelmässä toimittajien lastauksesta busseihin vastaa toistasataa japanilaista toimitsijaa. Bussipysäkkejä on 31 kappaletta. Ilman tuhansia polven korkuisia kartioita lastausalueella vallitsisi kaaos niin matkustajien kuin kuljettajienkin näkökulmasta.

Näkymä alueelta, josta mediaväki lastataan kisapaikoille vieviin busseihin. Kuva: Atte Husu
Kuva: Atte Husu

Kello 14 paikalla on satoja lähtijöitä, mutta laituri 23 on tyhjillään. Niin on sille parkkeerattu bussikin. Kyytiin noustessa määränpää on pakko tarkistaa varmuuden vuoksi. Reilusti yli 60-vuotias japanilaiskuljettaja ei puhu englantia, kuten ei myöskään ylivoimainen enemmistö hänen Tokiossa toimittajia kuljettavista kollegoistaan. Kuskin viereen kiinnitetyssä A4-koon paperilapussa lukee kuitenkin Kasai Canoe Slalom Center. Ei ole häpeä, jos määränpää ei aukea vielä suomalaislukijalle. Oikeassa kyydissä ollaan.

Erilainen pätsi

Vaikka olympialaisia edeltävä kuukausi tarjosi Suomessa hellettä, Tokiossa paahtava kuumuus on aivan oma lukunsa. Lämpötila lähentelee varjossa 35 astetta, mutta olosta tekee tukalan kosteus. Tällöin keho ei pysty hikoilemaan normaalisti. Ilmastoituun bussiin pääseminen on aina helpotus. Samanaikaisesti voimakas lämpötilan vaihtelu on keholle rasite. Väsy iskee helposti, mutta tällä kertaa näin ei ehdi käydä.

Ydinkeskustaa halkovaa Metropolitan Expresswaytä ajoneuvot pääsevät nopeasti valtavalle Arakawa-jokea ylittävälle sillalle, josta päästään Edogawan kaupunginosaan. Valtavalla sillalla kulkee paitsi monikaistainen autotie, myös kaksisuuntainen rautatie, ajoneuvostamme katsottuna noin 50 metrin päässä sillan oikeassa laidassa. Koska Japanissa on vasemmanpuoleinen liikenne, bussin ikkunoista avautuu esteetön näkymä vain vasemmalle puolelle.

Kun silta on ylitetty, bussi kaartaa ulos liittymästä. Olemme – bussissa ovat siis vain minä ja kuljettaja – hetken kuluttua sillan alla, kun kuljettaja kääntää ajoneuvon takaisin tulosuuntaan. Yhtäkkiä olemme ikään kuin valtaisan, aikaa nähneen betoni- ja teräsrakennelman uumenissa.

Molemmilla puolilla ajoneuvoamme ympäröivät rakenteet, jotka ovat joko sillan itsensä tai valtavien liittymien. Ympärille pälyily on turhaa, näköyhteys on vain eteenpäin, ja koska olen bussin takaosassa, näkyvyys on heikko. Mikäli olisin kisajärjestäjän kyydin sijaan yksityisessä taksissa, kysyisin todennäköisesti, onhan kuski ymmärtänyt määränpään oikein.

Noin parinsadan metrin ajon jälkeen kuljettaja kaartaa vasemmalle. Yhtäkkiä eteemme aukeaa sorakenttä ja kauempana noin 15 metrin korkeuteen nouseva katsomo. Sitä koristavat lukuisat viiden renkaan logot, olympialiikkeen tunnukset.

Olemme saapuneet Tokion olympialaisten koskipujottelukeskukseen.

Ranska vastaan Slovakia

Koskipujottelu, tunnetaan myös kanoottipujotteluna, kuuluu lajina melontaperheeseen. Laji debytoi olympialaisissa Münchenissä vuonna 1972, mutta seuraava visiitti huippu-urheilun suurimmassa tapahtumassa nähtiin vasta Barcelonassa 1992. Siitä asti se on ollut vakituinen osa olympiaperhettä.

Tokiossa naiset ja miehet kamppailevat mitaleista kahdessa henkilökohtaisessa koskipujottelukilpailussa, C-1- ja K-1-luokissa. C-kirjain kuvaa kanoottia ja k kajakkia. Näistä kilpailuista suomalaisia osanottajia ei löydy. Ei ole löytynyt vielä kertaakaan olympiahistoriassa. Ensimmäinen laatuaan saattaa tulevaisuudessa olla Iisa Mäenpää, joka on Suomen koskipujottelumaajoukkueen ainoa urheilija.

Tokion koskipujotteluareenan ainoat varjopaikat löytyvät urheilijoiden haastattelualueelta. Auringossa lämpötila on päälle 40 astetta. Käynnissä on miesten C-1-luokan alkuerävaihe. Luokka tunnetaan etenkin kahdesta urheilijasta, ranskalaisesta Tony Estanguet'sta ja slovakki Michal Martikánista. Vuosina 1996–2012 muilla ei ollut asiaa pokkaamaan olympialaista kultamitalia: Estanguet voitti kolmesti, Martikán kahdesti.

Michal Martikán kilpailemassa Ateenan olympialaissa vuonna 2004. Kuva: Clive Mason/Getty Images

Tokion koskipujottelurata on noin 250 metriä pitkä ja kymmenen metriä leveä. Reitillä on 25 porttia, jotka urheilijan pitää läpäistä, mieluiten puhtaasti. Vihreä-valkoiset portit melotaan myötävirtaan ja puna-valkoiset vastavirtaan. Etenkin jälkimmäisessä urheilijan fysiikka on äärimmäisessä rasituksessa. Rata pyritään melomaan läpi mahdollisimman nopeasti, sillä tulos määräytyy ajan ja rangaistussekuntien summasta. Porttikosketuksesta urheilijan loppuaikaan lisätään kaksi sekuntia.

Portit roikkuvat muutaman metrin korkeuteen asennetuissa vaijereissa. Ensi kertaa koskipujottelua seuraava ei voi siis mennä paljaalla silmällä takuuseen, läpäiseekö urheilija portin puhtaasti vai ei. Lajipiiritkään eivät ole välttyneet kiistanalaisilta tilanteilta, joista kuuluisin liittyy vuoden 2004 Ateenan olympialaisten voittotaisteluun edellä mainittujen Estanguet'n ja Martikánin välillä.

Martikán selvitti radan nopeiten ilman rangaistussekunteja ja ehti jo juhlia maalissa olympiavoittoa. 20 minuuttia myöhemmin tuomaristo nosti Estanguet'n voittajaksi, koska videotarkastuksessa Martikánin katsottiin osuneen yhteen porttiin. Kaksi rangaistussekuntia käänsivät pelin Estanguet'lle 12 sadasosan erolla. Slovakit eivät tappiota nielleet pureskelematta.

– Martikán kärsi oikeusmurhan. Kyse oli portista seitsemän. Järjestäjillä ei ollut riittävästi kameroita, joilla tuomaristo teki päätöksen rangaista Martikánia. Tuuli liikutti porttia niin, että tilanne näytti osumalta, mutta Slovakian joukkue sai käsiinsä lopulta muita videonauhoja, jotka osoittivat tuomion vääräksi. Martikán ei kuitenkaan halunnut valittaa asiasta urheilun vetoomuselimiin, slovakialainen tv-toimittaja Tomáš Tančibok muistelee 17 vuoden takaista tilannetta.

– Emme ole ainoita, jotka pitävät Martikánia kolminkertaisena olympiavoittajana ja lajin suurimpana, hän jatkaa.

Ranskan Tony Estanguet tuuletti Ateenassa 2004 olympiakultaa, jonka hän sai slovakialaisten mielestä kyseenalaisen videotarkistuksen seurauksena. Kuva: ARIS MESSINIS / Getty Images

Tančibokin lisäksi haastattelualueella on kaksi hänen kollegaansa. Heistä toinen tervehtii "hyvää päivää" kuullessaan, että olen Suomesta. Sanavarastosta tulee vielä pari muutakin suomen kielen kohteliaisuutta, kiitos jääkiekon. Koskipujottelussa suomalaisista ei ole ollut mieleenpainuvia havaintoja.

Erikoisen käynnissä olevista olympialaisista tekee myös, kuinka vähän paikalla on slovakialaisia toimittajia. Normaalina maailmanaikana heitä parveilisi samassa mittakaavassa kuin suomalaisreporttereita haastattelupisteellä keihäänheiton jälkeen. Koronatilanteen takia slovakialaiset lehtitalot jättivät kuitenkin Tokion-matkan väliin, mutta koskipujottelun asemaa se ei maassa heikennä.

Heihin Slovakia luottaa

Martikán on Slovakiassa kansallissankari. Tittelin juuret juontavat aina vuoteen 1996, jolloin hän saavutti olympiakultaa Atlantassa vain 17 vuoden ikäisenä. Olympiavoitto oli ensimmäinen laatuaan itsenäiselle Slovakialle.

Vuoden 1996 Atlantan olympialaisten mitalikolmikon muodostivat Tshekin Lukáš Pollert, Slovakian Michal Martikán ja Ranskan Patrice Estanguet. Kuva: Getty Images

Kun Martikán saavutti toisen täysosumansa Pekingissä 2008, jäljet jo mainitusta neljän vuoden takaisesta pettymyksestä olivat näkyvillä: toisin kuin Ateenassa, Martikán juhli vasta saatuaan kultamitalin kaulaansa.

Kun Martikánin palkintokaapista löytyvät olympiakultien ja Ateenan hopean lisäksi myös hopea Sydneystä vuodelta 2000 ja pronssi Lontoosta 2012, hän lukeutuu kesäolympialaisten historiassa valiokolmikkoon. Martikánin lisäksi samassa lajissa henkilökohtaiseen mitaliin viisissä peräkkäisissä kesäkisoissa ovat pystyneet vain kaksi naista, italialainen florettimiekkailija Valentina Vezzali (1996–2012) ja 48-kiloisten sarjan japanilaisjudoka Ryoko Tani (1992–2008).

Martikán, 41, olisi edelleen mukana taistelemassa olympiamitaleista – hän on lajin hallitseva maailmanmestari joukkuekilpailusta – mutta koskipujotteluissa valintakelpoiset maat saavat nimetä kuhunkin sarjaan vain yhden urheilijan. Slovakialaiset tietävät, miltä japanilaisista tuntuu judossa: maan sisäisen karsinnan läpäiseminen on käytännössä aina olympiamitalia vaikeampi tehtävä.

Tokion-valinnoissa Martikán voitti kaksinkertaisen MM-hopeamitalistin Alexander Slafkovskýn mutta hävisi niukasti maanmiehelleen Matej Beňušille, hallitsevalle olympiahopeamitalistille. Kolmikko on voittanut yhdessä yhdeksän edellistä C-1-luokan joukkuemaailmanmestaruutta. Kolmen hengen joukkuekilpailu ei kuitenkaan ole osa olympiaohjelmaa. Siksi Beňuš on paikalla Tokiossa ainoana C-1-luokan slovakialaisena koskipujottelijana.

Ammattilaisuudesta ei puhettakaan

196-senttinen ja lihaksikkaasta ylävartalostaan tunnettu Beňuš kuuluu kookkaimpiin koskipujottelijoihin. Vedestä noustessaan hänen kädessään yli kolmemetrinen mutta alle kymmenkiloinen kanootti vaikuttaa höyhenenkevyeltä.

Matej Beňuš edustaa Slovakiaa Tokiossa C-1-luokan kilpailussa. Kuva: EPA-EFE/CHRISTIAN BRUNA

Rautainen jättiläinen on Tokiossa paljon vartijana, sillä hän on Slovakian ykköstoivo kultamitalille kaikki lajit mukaan lukien. Tosin edellisissä olympialaisissa Riossa koettiin olympiahistoriaa, kun Matej Tóth voitti ensimmäisenä ei-koskipujottelevana slovakialaisena olympiakultaa suomalaisten paremmin tuntemassa 50 kilometrin kilpakävelyssä.

Slovakialaisille koskipujottelijoille suosikinasema tulee siis käytännössä jo äidinmaidossa: menestys on velvoite, kun maan yhdeksästä kesäolympialaisten kultamitalista kahdeksan on heidän tuomiaan. Kaikista Slovakian kesäolympiamitaleista, 28 kappaletta, koskipujottelijoiden saldo on 18.

– Tiedän, mitä minulta odotetaan. Yritän olla ajattelematta sitä ja keskittyä olennaiseen, Beňuš jutustelee toimittajille oltuaan alkuerien nopein.

Beňušin kohdistuva paine on silti kovempi kuin koskaan, sillä Tokiossa koskipujottelut käydään ensi kerran ilman parikilpailua, C-2-luokkaa. Siinä slovakialaiset ovat voittaneet viisissä viime olympialaisissa neljä kultaa. Päätähtenä häärivät Hochschornerin kaksosveljekset Peter ja Pavol, jotka olivat olympiavesillä voittamattomia vuosina 2000–2008.

Vielä Lontoossa vuonna 2012 pronssilla olleisiin kaksosiin kiteytyy paljon, millaisesta urheilumuodosta koskipujottelussa on kyse. Huipputikissä olevia atleetteja, jotka harjoittelevat ammattimaisesti mutta kilpailevat amatööreinä. Peter Hochschorner kunnostaa ammatikseen taloja, Pavol-veli on autonkorjaaja.

Pavol ja Peter Hochschorner pokkaamassa kolmatta peräkkäistä olympiakultaansa Pekingissä 2008. Kuva: MANAN VATSYAYANA / Getty Images

Martikán saa toimeentulonsa Slovakian puolustusministeriöltä nimellisellä sopimuksella. Olympia-ansiot katsotaan hänen tapauksessa merkittäväksi tavaksi palvella kotimaata.

Kun lajin menestyneimpien urheilijoiden toimeentulon muodostusmalli on tämä, varmaa on, että Tokiossa kilpailevien koskipujottelijoiden siviiliammattien kirjo venyisi helposti omaksi jutukseen. Aihetta sivuaa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n selvitys (siirryt toiseen palveluun), kuinka palkintorahat jakautuvat 48 lajissa.

Koskipujottelu kuuluu usean paraurheilulajin kanssa kategoriaan, jossa muun muassa MM-kisoissa ei ole lainkaan palkintorahoja. Maailmancupissa parhaille on jaossa muutamia tuhansia euroja, joilla he saavat katettua osan kisamatkoistaan. Ja nyt puhe on siis absoluuttisesta huipusta. Jos olympialaisiin pääsy edellytti takavuosina urheilijoilta amatööristatusta, koskipujottelijat täyttävät edelleen alkuperäisen kriteeristön täydellisesti.

Koskipujottelijat harjoittelemassa Tokion olympiarännissä. Kuva: Getty Images

Juuri tämänkaltaisille lajeille olympialaisten merkitystä ei voi alleviivata riittävästi. Juuri näille urheilijoille neljän vuoden odotus – ja Tokion tapauksessa viiden – on erityisen pitkä. Kilpailut tuhansien katsojien edessä ovat koskipujottelun suurimmillekin tähdille kokemuksia, jollaiset lasketaan uran päätyttyä maksimissaan kahden käden sormilla.

Vuoden 2012 Lontoon olympialaisissa koskipujotteluja seurasi kymmentuhatpäinen yleisö. Katsomokapasiteetti olisi ollut sama Tokiossa. Lähes 15 metrin korkeuteen nouseva katsomo ei ole pysyvä rakennelma, vaan teräsrakenteista kasattu väliaikaisviritelmä. Täällä se on ollut pystyssä kuitenkin jo yli vuoden.

Kuva tyhjältä koskipujottelustadionilta on lohduton. Taustalla näkyy jättimäinen silta, jolla on paitsi useita autokaistoja myös kaksisuuntainen rautatie. Kuva: Bryan Keane/All Over Press

Kaiken odotuksen jälkeen lehterit ammottavat tyhjyyttään. Yksin kävelevällä toimittajalla ei ole mitään asiaa lähes 300 metriä pitkän katsomon muihin osiin kuin lähtöpisteelle, jossa penkkirivejä on vain muutama. Sinne päästäkseen on käveltävä katsomorakenteiden takaa.

Toimittajillakaan ei ole asiaa katsomoon. Kuva: Bryan Keane/All Over Press

Matkalla lasken katsomoiden sisäänkäyntejä toistakymmentä. Niistä jokaisen eteen on vedetty poliisi- ja etsiväsarjoista tuttu keltainen nauha, jota tutkijat käyttävät eristäessään rikospaikan.

Nauhan teksti on japaniksi, mikä on tässä maailmanajassa ymmärrettävää. Tänne ei pitäisi rajoitusten jälkeen eksyä enää ketään. Ja jos näin sattuu käymään, nauhan universaali värikoodi ajaa kyllä asiansa. Tunnelma on aavemainen.

Katsomot kumisevat tyhjyyttään. Kuva: All Over Press

Kun kävelen lähtöpaikalle, karsinta on edelleen käynnissä. Katsomoihin suunnatuista ämyreistä kuuluva selostajan ääni ei kantaudu kunnolla rakenteiden taakse. Vähäinenkin ääni jää tyrmäävällä tavalla laulukaskaiden, sirkkojen kaltaisen mutta kovemman, sirinän alle. Kapuan lähtöpaikan minikatsomoon. Se on tyhjä. Tai no, on paikalla minut vastaanottanut paikallinen toimitsija. Yritän kysyä häneltä, onko minua ennen katsomossa istunut muita. Tieto jää saamatta kielimuurin takia.

– Sori, toimitsijanainen saa sanotuksi ikään kuin suomeksi, kohauttelee olkapäitään vaivaantuneesti ja kumartelee.

Kiitän häntä silti ja palaan lehdistöalueelle. Vaikka kuljen tismalleen saman reitin takaisin, vasta nyt tajuan, että katsomoiden taakse oli ehditty tuoda kaksi catering-telttaa ennen kuin kisat päätettiin pitää ilman yleisöä. Sisäinen ristiriita vain pahenee. Olen ensimmäisissä olympialaisissani. En olisi mitenkään voinut kuvitella niitä tällaisiksi.

Kisojen hintalappu on yli 20 miljardia euroa. Siitä koskipujottelukeskuksen osuus on (onneksi) vain 55 miljoonaa. Pahimmassa tapauksessa se voi muodostua kuitenkin riesaksi, kuten kuvat vuoden 2004 Ateenan olympialaisten hylätystä keskuksesta muistuttavat.

Ateenan koskipujottelukeskus 10 vuotta kisojen jälkeen. Kuva: Milos Bicanski/Getty Images

Tokion tapauksessa paikan tulevaisuus näyttää silti valoisalta. Keskus on rakennettu Edogawassa sijaitsevan Kasai Rinkai -puiston laidalle. Puisto tunnetaan luontonähtävyyksistään. Olympialaisten jälkeen katsomo puretaan, minkä jälkeen alue ja altaat on tarkoitus muokata tokiolaisten vapaa-ajan vesikäyttöön.

Koskipujottelija vauhdissa harjoituksissa. Kuva: Getty Images

Tämä paikka kuuluu mitä suurimmalla todennäköisyydellä ahkerimpiin olympialaisten jälkeen uusiokäytössä oleviin kisapaikkoihin.

Sääntö puhuttaa

Miesten C-1-luokan karsinta on päättynyt. Maanantaina edessä ovat semifinaali ja finaali, jossa laji saa uuden olympiavoittajan. Riossa kultaa juhlinut Ranskan Denis Gargaud Chanut koki Martinákin kohtalon eikä läpäissyt koko kisoihin. Samoin kävi Chanut'n maanmiehelle, hallitsevalle maailmanmestarille Cédric Jolylle. Vain ranskalainen koskipujottelija voi tuntea slovakialaisen mielenmaisemaa – ja päinvastoin.

Varmaa on, että Tokion olympiarännistä puuttuu ainakin kaksi slovakialaista ja kaksi ranskalaista tähteä, joista jokainen olisi mukana ollessaan ehdokas voittamaan kultaa.

– Vaikka tässä lajissa kärki on kapea, mielestäni ei ole olympialaisten arvolle sopivaa, etteivät parhaat ole mukana. Miettikää, jos Yhdysvalloilta tai Jamaikalta olisi vain yksi juoksija sadalla metrillä. Kyllä siitä nousisi häly. Laji on kuitenkin mennyt eteenpäin sen alkuajoista, ja täällä on useita voittajaehdokkaita. Mitali ei ole meille enää itsestäänselvyys, slovakialaisitoimittaja Tančibok toteaa.

Yksi potentiaalisista uusista kärkinimistä on irlantilainen Liam Jegou, joka voitti ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa marraskuussa 2020.

Liam Jegou ei ollut huippuvauhdissa alkuerävaiheessa. Kuva: LUIS ACOSTA/Getty Images

Kun Jegou antaa haastattelua, hänen puheistaan ja kehonkielestään huokuu, että pitkä odotus on pian päättymässä.

– Tämä ylimääräinen vuosi olympialaisten odotuksessa on tuntunut ikuisuudelta. Enkä varmasti puhu vain omasta puolestani, Jegou intoilee vieressäni haastattelua tekevälle irlantilaistoimittajalle.

Jegoun sanat pyörivät mielessä, kun nousen takaisin lehdistökeskukseen kuljettavaan bussiin. Matkustaessamme Aragawa-jokea halkovaa jättisiltaa luon vielä ikkunan läpi katseen kohti Kasai-koskipujottelukeskusta. Kuin sattumalta näköesteenä on sillan reunassa kiskoilla paahtava pitkä paikallisjuna.

Koskipujottelijat ovat jälleen katseilta piilossa.

Lue myös:

“Unelmasta tuli painajainen” – miljardien eurojen kustannukset ovat karanneet täysin käsistä, muuttuvatko olympialaiset lopullisesti?

Kommentti: Olympialaisten miljardibisnestä on helppo vastustaa, mutta oletko ajatellut, mitä Tokion kisojen peruminen olisi maksanut urheilijoille?

Piskuinen japanilaiskylä järjesti huikean yllätyksen olympialaisiin valmistautuville suomalaiskävelijöille – "Siinä oltiin ihan H. Moilasena"

Kommentti: Japanin kotikisojen maagisin hetki koettiin legendaarisessa pyhätössä – ensin sisko, sitten veli olympiakultaan Tokion kotitatamilla