1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Tokio 2020

Olympiakultaa vain 13-vuotiaana! Nuoret skeittarit hurmasivat Tokion historiallisessa kisassa – "Skeittaus kuuluu kaikille"

Naisskeittarit pääsevät ennennäkemättömään valokeilaan Tokion olympialaisissa. Streetissä voittajaksi nousi vain 13-vuotias Momiji Nishiya, joka toivoo yhä useamman tytön kokeilevan lajia.

13-vuotias Momiji Nishiya skeittasi kultaa kotiyleisön edessä
13-vuotias Momiji Nishiya skeittasi kultaa kotiyleisön edessä

Kaiken Tokion olympialaisista löydät Yle Urheilun kisaoppaasta täältä.

– Haluan olla kuuluisa. Sellainen, jonka kaikki maailmassa tuntevat. Haluan voittaa kultaa myös seuraavissa olympialaisissa.

Vain 13-vuotiaan japanilaisen rullalautailijan Momiji Nishiyan toive historiallisen olympiakullan ratkeamisen jälkeen voi hyvinkin toteutua tulevina vuosina. Japanin kaikkien aikojen nuorin olympiavoittaja sai Tokion street-kilpailun seuraajista miljoonia uusia faneja, joten tuulta toive sai ainakin alleen.

Kautta aikain ensimmäinen naisten rullalautailukilpailu olympialaisissa oli toden teolla nuorten juhlaa, sillä hopeaa saanut Brasilian Rayssa Leal on Nishiyan tapaan 13-vuotias ja pronssia napannut Japanin Funa Nakayama 16-vuotias.

Mitalistien yhteenlaskettu ikä on vain 42 vuotta, mikä on olympiahistoriassa kaikkien aikojen alhaisin. Vertailun vuoksi miesten skeetissä maanantaina pronssille yltänyt Kuwaitin Abdullah Al-Rashidi on yksin 57-vuotias.

Kaikkien aikojen nuorimman olympiavoittajan titteli pysyi yhä yhdysvaltalaisella Marjorie Gestringillä, joka voitti vuoden 1936 Berliinin kisoissa kultaa uimahypyissä 62 päivää Nishiyaa nuorempana.

Kädet ilmaan! Momiji Nishiya, 13, tuuletti olympiavoittoaan Tokiossa. Kuva: 2021 Getty Images

Nishiyan kaksi ensimmäistä temppua menivät pieleen, mutta kolme viimeistä onnistuivat. Ne riittivät kultamitaliin, joka sai nuoren urheilijan kyyneliin.

– Olin ensimmäisessä yrityksessä jännittynyt, mutta en enää sen jälkeen. Ihan kuin muissakin kilpailuissa, Nishiya kertasi.

Rullalautailu on ensimmäistä kertaa mukana olympialaisissa. Etenkin vanhemmille katsojille laji on tarjonnut jotain aivan uutta.

– Skeittaus on hauskaa ja kiinnostavaa. Haluan kaikkien kokeilevan tätä, Nishiya toivoi ja kertoi juhlivansa kultamitalia barbecue-aterialla äitinsä kanssa.

"Skeittaus kuuluu kaikille"

Rullalautailun ensiesiintyminen olympialaisissa on koko lajin kannalta merkittävää, mutta erityisen merkittävää se on juuri naisten skeittaukselle. Miesskeittarit ovat hallinneet estradeja jo vuosikymmenten ajan, mutta nyt naistaiturit pääsivät suurempaan maailmanlaajuiseen valokeilaan kuin koskaan aiemmin.

Brasilian hopeamitalisti Leal oli Nishiyan tapaan onnensa kukkuloilla saatuaan mitalinsa kaulaan. Nuoresta iästään huolimatta Leal antoi toimittajille painavan puheenvuoron, kun häneltä kysyttiin kysymyksiä lajin asemaan ja tasa-arvoon liittyen.

– On väärin, että nuorille tytöille sanotaan, etteivät he voisi skeitata, koska se on pojille. En ole koskaan kuunnellut tuollaisia juttuja. Mielestäni skeittaus kuuluu kaikille, Leal sanoi.

Leal aikoo juhlistaa menestystään juhlimalla kavereidensa kanssa kotona Brasiliassa. Hän uskoo, että kaverit on jatkossa helpompi houkutella mukaan skeittaamaan.

Rayssa Lealista tuli nuorin olympiamitalisti 85 vuoteen. Kuva: 2021 Getty Images

Lealin maannainen Leticia Bufoni, 28, oli myös mukana street-kilpailussa. Hän kertoi ennen kisoja medialle, kuinka isä katkaisi hänen skeittilautansa kahtia, koska ei voinut hyväksyä tyttärensä harrastusta. Yhdeksänneksi streetissä sijoittunut Bufoni oli tuolloin 10-vuotias.

– Itkin tunteja. Hän oli sitä mieltä, että tyttöjen ei pitäisi skeitata, koska hän ei ollut ikinä nähnyt yhdenkään naisen skeittaavan, Bufoni kertoi.

Omia muistojaan lajin aloittamisesta kertoi myös Kanadan Annie Guglia. Kahden ensimmäisen vuoden aikana hän ei nähnyt yhtään toista tyttöä laudalla.

– Ensimmäisessä kilpailussani 13-vuotiaana ei ollut naisten sarjaa. Sellainen luotiin, ja voitin, koska olin ainoa. Olemme tulleet pitkän tien tähän pisteeseen, sijalle 19 streetissä yltänyt Guglia kertoi.

Naisten rullalautailu jatkuu Tokiossa keskiviikkona 4. elokuuta. Silloin ohjelmassa on park-kilpailu, jossa on mukana myös Suomen Lizzie Armanto.

Lue myös:

Nämä pysäytyskuvat ja hidastukset paljastavat uusien olympiatähtien huimat taidot – pilkoimme skeittauksen silmiä hivelevät temput osiin

Tokion uutuuslajin kultasuosikki eli lapsuutensa eristyksissä ja elämä valui sivuraiteille – yksi voitto muutti perheen suunnan: "Pelasti henkemme"