1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. nyrkkeily

Mira Potkoselle hävinnyt ranskalainen katkeroitui ja haukkui suomalaisen: "En kunnioita häntä"

Maiva Hamadouche raivostui tuomareille hävittyään Tokion olympianyrkkeilyssä Mira Potkoselle. Kisan jälkeen hän haukkui myös suomalaisen, jolle hävisi arvokisatasolla nyt toisen kerran.

Mira Potkonen (vas.) sai terävän suoran perille ranskalaista Maiva Hamadouchea vastaan. Kuva: Lehtikuva

Kaiken Tokion olympialaisista löydät Yle Urheilun kisaoppaasta täältä.

Mira Potkoselle Tokion olympianyrkkeilyn 60 kilon sarjassa hävinnyt ranskalainen Maiva Hamadouche ei tappiotaan sulattanut. 31-vuotias nyrkkeilijä latoi kovaa tekstiä maansa suurimmalle urheilulehdelle L'Equipelle (siirryt toiseen palveluun).

Potkonen julistettiin ottelun voittajaksi hajaäänin 3–1.

– En todellakaan ansainnut hävitä. Hän ei mitenkään ollut minua parempi toisessa ja kolmannessa erää, ja sai lisäksi varoituksen. Tein paljon työtä päästäkseni olympialaisiin, mutta tuomarit eivät kunnioittaneet sitä. Olen todella pettynyt, Hamadouche vuodatti.

Hamadouche ja Potkonen olivat aiemmin kohdanneet kaksi vuotta sitten EM-finaalissa, jonka suomalainen myös voitti. Ranskalaisen mukaan aiempi kamppailu oli tiukempi, mutta Tokion kehässä hän oli omasta mielestään selvästi parempi.

– Hän vetäytyi ja sai minulta osumia. Minuunkin osui, mutta häneen enemmän. En kunnioita häntä, koska hän ei ole todellinen voittaja. Hän tietää, että hävisi. Tämä on ollut hieno seikkailu, mutta lähden paha maku suussa, Hamadouche jatkoi.

Mira Potkonen löi ranskalaisen Maiva Hamadouchen 3–1 naisten 60-kiloisten nyrkkeilykamppailussa. 

Hamadouche on nyrkkeillyt aiemmin urallaan ammattilaisena ja jatkaa sillä tiellä Tokion reissun jälkeen. Olympiakehään hyväksytään vain amatööristatuksen nyrkkeilijät.

Hamadouchen valmentaja Anthony Veniant ei ollut aivan yhtä hiiltynyt kuin valmennettavansa, mutta oli myös ymmällään lopputuloksesta.

– On totta, että hän sai paljon iskuja ensimmäisessä erässä. On ymmärrettävää, että hän hävisi sen. Sitten Maiva paransi ja oli paljon vastustajaa aktiivisempi. Minun täytyy katsoa ottelu uudestaan, koska minun on vaikea ymmärtää lopputulosta.

Mira Potkosen urakka olympiakehässä jatkuu perjantaina. Silloin vastassa on sarjan kakkossijoitettu, Etelä-Korean Oh Yeon-jin.

Lue myös:

Mira Potkoselle upea voitto! Ranskalaisvastustaja protestoi tuomariston päätöstä – "Puski päälle ihan hulluna"