1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. pesäpallo

Tiistain kierroksella pisteitä isännistä vain hyvinkääläisille – "Avausjaksolla merkkilyönnit saumoihin ilahduttivat"

Miesten Superpesiksessä voittoihin Hyvinkää, Seinäjoki, Vimpeli, Tampere ja Sotkamo. Naisten Superpesiksessä Seinäjoki oli Raumaa vahvempi.

Sotkamon Jymyn Aapo Komulainen (vas.) ja Imatran Pallo-Veikkojen Oskari Lukkari tavoittelivat palloa tiistai-iltana. Kuva: Lauri Heino / Lehtikuva

Pihkalassa juhlittiin Superpesiksen tiistain kierroksen ainoaa kotivoittoa, kun neljännen peräkkäisvoittonsa ottanut Hyvinkään Tahko löi Kankaanpään Mailan 2–0 (9–4, 2–1). Satakuntalaisille häviö oli kymmenes peräkkäinen. KaMa on tosin napsinut tappiopeleistään kuusi pistettä.

– Avausjaksolla merkkilyönnit saumoihin ilahduttivat. Tiukoille meni, mutta todella tyytyväinen on oltava lopussa puristettuihin kolmeen pisteeseen, korosti Tahkon pelinjohtaja Miika Rantatorikka.

Tahko ratkaisi avausjakson toisen vuoroparin avaavallaan lyödessään yksitellen kuusi juoksua. Voittojuoksun kirjautti nimiinsä jaksolla kaksi juoksua vastustamattomilla saumaiskuilla lyönyt, nelosen hihaansa saanut Kalle-Tapio Huusko.

KaMa kimmersi toisella jaksolla jokeri Miikka Riikosen lyömässä johtotilanteessa viimeisen vuoroparin tasoittavalle asti, kunnes Patrik Vartaman ykköselle menon arvoinen välilyönti lipsui KaMan kakkoskoppari Jouni Mäeltä kunnarin hintaisena maisemiin. Kunniajuoksu varmisti kotivoiton, mutta bonuspisteen takasi vasta keskipompolla Vartaman kotiuttanut Huusko.

Tahkon palkitut olivat kaksi paloa ulkovuoroissa heittänyt ykkösvahti Jere Vikström (4 kärkilyöntiä/6 yritystä) ja lukkari Joona Iivonen (0/1). KaMasta erottuivat ensi kertaa Pihkalaan vierasjoukkueen paidassa ilmestynyt 32-vuotias sieppari Lauri Vierimaa (5/7) ja kolmesti kotiuttanut jokeri Riikonen (3/8).

Vedolle 28. peräkkäinen voitto kiteeläisiä vastaan

Neljännen kerran peräkkäin hävinneelle Kiteen Pallolle tappio Vimpelin Vetoa vastaan oli nolo lähinnä siksi, että vimpeliläiset voittivat KiPan Superpesiksessä peräti 28. kerran peräkkäin. Rantakentän isännät nöyrtyivät tappioon 0–2 (0–5, 0–3).

Veto oli kolmostilanteissa edellä 15–4. KiPan iloksi jäi kierroksen ainoa yli tuhannen hengen katsojamäärä.

Vain kolme kolmostilannetta avausjaksolla rakentanut KiPa lannistui heti alussa vieraiden Veli-Pekka Yli-Hirvelän kunnariin (1+1). Kunnari oli 36-vuotiaan Yli-Hirvelän kauden kolmas ja pääsarjauran 23:s. Vieraiden toisen jakson juoksuista kaksi oli jokeri Janne Mäkelän lyömiä.

KiPan onnistujia olivat ykkösvahti Hannes Pekkinen (4/7) ja ykköskärki Elmeri Purmonen (6/7). Vedon tehomiehet olivat kolme juoksua tuonut kärki Olli Heikkala (5/6) ja kertaalleen kotiuttanut lukkari Perttu Ruuska (4/7).

Mantulla ratkaisi SiiPen kannalta väärä Vainikainen

Mantulla vieraillut Manse PP nappasi neljännen peräkkäisvoiton, kun Siilinjärven Pesis hävisi tamperelaisille 0–2 (3–9, 1–9).

SiiPe johti avausjaksoa kolmen vuoroparin jälkeen 2–1, kunnes vieraat innostuivat pelaamaan. Mansen kahdeksan juoksun näytöksessä viimeisen vuoroparin avaavalla hanat avasi ex-siipeläinen Simo Vainikainen tyhjän kentän kunnarillaan kakkosluukusta. Juha Puhtimäki kotiutti kahdesti, eri lyöntikierroksilla. Toisen jakson juoksukarkelot aloitti ensimmäisen vuoroparin kunnarillaan (1+2) Juha Niemi. Myös Tuomas Jussila iski tauluun lukemat 1+2.

SiiPen sitkeimpiä olivat yhden juoksun tuonut vaihtaja Ville Lantiainen (6/7) ja ykkösvahti Matias Hänninen (3/5). Mansen tehokkaimmat olivat kolme juoksua lyönyt lukkari Puhtimäki (7/10) ja viisi juoksua tuonut sieppari Vainikainen (7/11).

Jussien voittosumaan jatkoa, Kiri kaatui kotiutustehoihinsa

Kempeleen Kiri kaatui kotiutusosastonsa välipäivään hävitessään Sarkkirannassa vierailleelle Seinäjoen Jymy-Jussit 0–1 (2–2, 1–2). Vieraiden leirissä tuskin harmitti edes kolmen kolmen pisteen voiton suman katkeaminen. Kotijoukkue oli kolmostilanteissa edellä 16–9.

Avausjakson loppulukemat iski viimeisen vuoroparin avaavalla Kirin Marko Pelkonen kotiuttaessaan Onni Määtän. Toisella jaksolla kempeleläisistä ei loppukiriin ollut. Pelin voittojuoksun löi Miika Anttila kotiuttaessaan Veeti Kettusen kolmannessa vuoroparissa.

Kiristä parhaaseensa pystyivät sieppari Antti Korhonen (3/4) ja lukkari Jani Lassila (5/6). Jussien suurimmat sankarit olivat yhden juoksun lyönyt jokeri Mikko Kytömäki (8/9) ja kertaalleen kotiuttanut ykkösvahti Toni Marjamäki (8/10).

Sotkamon Jymyn Roope Korhonen (vas.) ja Imatran Pallo-Veikkojen Rasmus Surakka. Kuva: Lauri Heino / Lehtikuva

Kainuulaiset kairaavat komeaa voittosarjaa

Imatran Pallo-Veikot jäi perässähiihtäjäksi isännöidessään Sotkamon Jymyä. Pisteet lähtivät Ukonniemestä vieraiden matkaan loppulukemilla 0–2 (2–4, 2–4). Kainuulaisille voitto oli kahdeksas peräkkäinen ja täysi kolmen pisteen potti neljäs peräkkäinen.

Avausjakson ratkaisivat kolmannen vuoroparin tasoittavan kotiutuksillaan Jymyn Lauri Rönkkö ja Aatu Saastamoinen.

Toistakin jaksoa mentiin tasatilanteessa 2–2 yli jakson puolivälin, kunnes vieraiden jokeri Roope Korhonen iski kahteen viimeiseen vuoropariin juoksun sisävuoroa kohti.

IPV:stä erottuivat kolme juoksua lyönyt jokeri Juho Toivola (5/8) ja lukkari Rasmus Surakka (0/0). Jymyn päärooleissa nähtiin jälleen viisi juoksua lyönyt jokeri Roope Korhonen (7/12) ja neljällä tuodulla juoksullaan etenijätilastossa jo 20 juoksun kaulan kakkosena olevaan Jere Vikströmiin (35) ottanut Joni Rytkönen (3/5).

Maila-Jussit selvään kotivoitoon

Seinäjoen Maila-Jussit nappasi naisten Superpesiksessä kotikentällään voiton Rauman Ferasta lukemin 2–0 (12–1, 7–1).

Kotijoukkueen parhaimmistoa olivat Aino-Kaisa Mantere (1+4/2) ja Anni Laakso (1+2/3). Maila-Jusseilta palkittiin Anna Honkala ja Liinu Turpela. Ferasta palkittiin Ilona Hakoniemi (0/1) ja toisena Meea Lehtinen (1/0).

Sarjassa pelataan jälleen huomenna, kun tiedossa on kaikkiaan viisi ottelua. Voit katsoa naisten Superpesiksen sarjataulukon tästä linkistä.

Lue myös:

Pesäkarhut vielä Kirittärien kannassa – voitto kolmantena olevasta Manse PP:stä

Vimpelin Vedolla neljän kunnarin näytös Vallikentällä

Pesäpallon tähtipelaaja jäi kiinni rattijuopumuksesta – seura uskoi alkoholiongelmien jääneen jo taakse