1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. uinti

Kommentti: Matti Mattssonin suoritus asettuu uuteen valoon, kun huomioidaan historiallinen konteksti – suomalainen uinti on palannut kotiin

Suomalainen uimari nähdään ensi kertaa olympialaisten loppukilpailussa 13 vuoteen. Matti Mattssonin finaalipaikka on yksi luku lisää suomalaisen rintauinnin maineikkaaseen historiaan, joka pääsee liian helposti unohtumaan, kirjoittaa Atte Husu.

Matti Mattsson eteni uinnin olympiafinaaliin ensimmäisenä suomalaisena sitten Hanna-Maria Hintsan (o.s. Seppälä), joka sijoittui neljänneksi Pekingissä 2008. Kuva: OLI SCARFF/AFP via Getty Images

Matti Mattsson ui 200 metrin rintauinnin olympiafinaalissa torstaina klo 04.44 Suomen aikaa. Kisa kuullaan suorana Yle Puheen taajuudelta, koska Discoverylla on yksinoikeus olympiauintien suoriin tv-lähetyksiin. Huippuhetket nähdään Yle Urheilun nettisivuilla ja TV2:ssa heti kisan jälkeen.

TOKIO. It's coming home, it's coming home, it's coming...

Urheilua seuraava ei voinut välttyä kesä-heinäkuussa "jalkapallon kotiinpaluusta" kertovalta rallatukselta, kun Englannin jalkapallomaajoukkue eteni ensi kertaa EM-turnauksen historiassa finaaliin. Vastaavaa korvamatoa ei tarvitse kopioida, mutta suomalaisittain kotiinpaluuteema oli ajankohtainen keskiviikkona, kun Tokion Aquatics Centerissä uitiin miesten 200 metrin rintauinnin olympiavälieriä.

Viidenneksi nopeimpana urakastaan selvinneen Matti Mattssonin finaalipaikka katkaisi kaksi pitkää putkea: suomalaisuimarin edellisestä finaalipaikasta olympialaisissa oli ehtinyt vierähtää 13 vuotta, edellisestä finaalipaikasta 200 metrin rintauinnissa puolestaan 101 vuotta.

Kun Arvo Aaltonen saavutti Suomen uintihistorian ensimmäiset olympiamitalit, 400:n ja 200 metrin rintauintipronssit, Antwerpenissa vuonna 1920, kotimaisten lehtimiesten kisapäivät olivat samanlaisia kuin norjalaisilla talviurheilutoimittajilla nykyisin. Vaikka Aaltosen pronssimitalit olivat uinnille historiallisia, ne tavallaan upposivat Suomen pohjattomalta tuntuneeseen mitalikaivoon – saldo Antwerpenin kisoista kun oli yleisurheilijoiden johdolla 34 mitalia, joista 15 kultaisia (mitalitaulukon 4. sija).

Matti Mattsson ui torstaina olympiafinaalissa, joka alkaa Suomen aikaa kello 4.44. Kuva: Getty Images

Mikäli Mattsson ui minkä tahansa mitalin varhain torstaiaamuna, fonttikoko ja hehkutuksen määrä ovat varmuudella toista luokkaa kuin mitä toimittaja John Henrikssonilla olisi ollut Aaltosen pronsseista.

Aaltonen oli suomalaisen uinnin tienraivaaja, mutta niin oli myös Henriksson, jonka taidot eivät rajoittuneet vain sanankäyttöön. Toimittajuuden lisäksi fysiikan opettajan töitä tehnyt ja Uimaliiton sihteerinä kahdesti toiminut Henriksson kuului Herman Cederbergin ja Hugo Jonssonin kanssa Suomen suurruhtinaskunnan joukkueeseen. Tuo joukkue debytoi olympiauinneissa Lontoossa vuonna 1908. Kolmikon ensimmäinen kisamatka oli mikäs muukaan kuin 200 metrin rintauinti, joka oli kisaohjelmassa suomalaisuimarien tavoin ensi kertaa.

Lontoossa vuonna 1908 matkan voittoaika painui vielä reilusti päälle kolmen minuutin, samoin Aaltosen pronssiuinnissa 12 vuotta myöhemmin. Jos Aaltonen jäi Antwerpenissa kultaa uineesta ruotsalaisesta Håkan Malmrotista 7,8 sekuntia, keskiviikkoaamuna Tokion välierissä sijat 2–7 mahtuivat 78 sadasosan sisään. Mattsson ui viidenneksi nopeinta vauhtia ja Suomen ennätykseksi 2.08,22.

Voitaneen sanoa, että harvassa ovat lajit, joissa kehitys on prosentuaalisesti ollut 101 vuodessa yhtä huimaa kuin rintauinnissa. Kotimaisista kyvyistä kansainvälisesti painavimman jäljen rinulin historiaan on jättänyt 1930-luvulla uinut Toivo Reingoldt. Hän oli suomalaisessa uinnissa ensimmäinen maailmanennätyksen haltija (matkana tosin 500 metriä) ja Euroopan mestari (200 metriä).

Kun puhutaan Suomen uinnista, keskustelu kääntyy usein 1990-luvun kultavuosiin. Usein tuppaa kuitenkin unohtumaan, ketkä pitivät härmäläisten mainetta ylipäätään yllä ennen Antti Kasviota ja Jani Sievistä, jotka ovat Arvo Aaltosen lisäksi ainoat suomalaiset olympiamitalistit.

Martti Järventaus oli Suomen ainoa uintiedustaja Moskovan olympialaisissa 1980, Petri Suominen puolestaan Soulissa 1988. Kaksikon leipälajia lienee turha edes mainita.

Vuoden 1984 Los Angelesin olympialaiset olivat Suomen uinnin trendin kannalta poikkeukselliset, kun rintauimari Martti Järventaus (oik.) sai seuraa vapaa- ja sekauimari Maarit Sihvosesta (vas.). Kuva: Lehtikuva / Ilkka Ranta

Kasvion ja Sievisen luoman buumin seurauksena nopeammat uintimuodot ottivat rintauinnista hetkellisesti niskalenkin, vaikka Jarno Pihlava saavutti pitkällä radalla 100 metrin EM-pronssia Helsingissä vuonna 2000.

2010-luvun alun lamavuosien jälkeen suomalainen kilpauinti on hiljalleen nostanut päätään pitkän radan EM-kisoissa: viiden viime vuoden aikana neljä suomalaista on palannut kotiin henkilökohtaisen mitalin kanssa. Kaksi heistä on rintauimareita, eikä kumpikaan ole Mattsson. Hänen käsialaansa oli Suomen ainoa pitkän radan MM-mitali, pronssi, edelliseltä vuosikymmeneltä.

Kun huomioidaan, ettei Mattsson ole edes ainoa kotimainen rintauinnin valopilkku Tokiossa – Ida Hulkon suoritukset ovat vielä tuoreessa muistissa – suomalaisen uinnin perinnelaji on palannut kotiin. Valtaistuimelle, joka sille alun perin kuului.

Lue lisää:

Matti Mattsson paljasti, mitä hänen 3-vuotias tyttärensä sanoi ennen olympiavälierää – tyttären ennustus toteutui

Katso Matti Mattssonin hurja veto! Suomalainen ui komeasti olympiafinaaliin uudella Suomen ennätyksellä – "Elän unelmaani"