1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Tokio 2020

Skeittaajalegenda Tony Hawk arvioi Tokion kultasuosikit – mainitsi Suomen Lizzie Armannon nimen

Maailman tunnetuin rullalautailija Tony Hawk on Tokiossa paikalla seuraamassa lajinsa ensiesiintymistä olympialaisissa. Legendaarinen skeittaaja uskoo, että Lizzie Armanto yltää mitaleille.

Kuva: All Over Press

Tony Hawk, 53, on varmasti maailman tunnetuin skeittaaja. Lajia on myyty hänen nimellään. Skeittilegenda on tehnyt lajia tunnetuksi myös suuren yleisön silmissä.

Vielä suurempi, tai ainakin aivan uusi, yleisö on ihastellut lajia Tokion olympialaisissa. Hawk on seurannut paikan päällä, kuinka lajin historian ensimmäiset olympiamitalit on jaettu.

Hawkin mielestä "oli jo aikakin", että skeittaus liittyi osaksi olympiaperhettä. Hän tiedostaa, että monet ovat seuranneet lajia ensimmäistä kertaa vasta olympialaisten yhteydessä.

Heille Hawkilla on esittää muistutus.

– Kilpaskeittausta ei ole keksitty olympialaisia varten. Itse olen kilpaillut kymmenvuotiaasta asti. Olympialaisissa voimme tavoittaa aivan uudenlaista yleisöä, Hawk kertoi lehdistötilaisuudessa, josta Yle Sporten raportoi.

Hawk ymmärtää, miksi olympialiike on innostunut skeittauksesta.

– He halusivat nuorta energiaa, Hawk huomauttaa.

Sitä kisoihin on toden totta saatu – eikä vähiten siksi, että naisten streetin finaalissa olympiakultaa juhli vasta 13-vuotias japanilainen Momiji Nishiya.

Armanto on Hawkin kultasuosikki

Ensi viikolla skeittauksessa kisataan miesten ja naisten parkissa. Hawk ei pistäisi pahakseen, jos naisten olympiakulta menisi Suomeen.

Lizzie Armanto on yksi Hawkin suojateista, ja myös suosikeista. Hawkin perustama Birdhouse-yritys kuuluu suomalaisskeittaajan sponsoreihin.

Sakura Yosomuzi, Lizzie Armanto ja Sky Brown – heillä on hyvät mahdollisuudet, Hawk sanoo.

Kolmikosta nuorta energiaa huokuu Japanissa syntynyt, mutta Iso-Britanniaa edustava Brown, 13. Hänestä tulee kisoissa brittien historian nuorin olympiaedustaja.

Tony Hawk on yhtä kuin lajilegenda, Sky Brown taas yhtä kuin tulevaisuus. Kuva: Emma McIntyre / Getty Images

Lue myös:

Olympiakultaa vain 13-vuotiaana! Nuoret skeittarit hurmasivat Tokion historiallisessa kisassa – "Skeittaus kuuluu kaikille"

Suomen olympiatoivo on toipunut vaikeasta vammasta – huippuskeittari Lizzie Armannolla ennätystähtäin Tokioon

Nämä pysäytyskuvat ja hidastukset paljastavat uusien olympiatähtien huimat taidot – pilkoimme skeittauksen silmiä hivelevät temput osiin

Tokion uutuuslajin kultasuosikki eli lapsuutensa eristyksissä ja elämä valui sivuraiteille – yksi voitto muutti perheen suunnan: "Pelasti henkemme"