1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. tennis

"Jos kuolen, ottaako Kansainvälinen tennisliitto vastuun?" – pelaajat saivat tahtonsa läpi, Tokion tennisottelut alkavat jatkossa myöhemmin

Daniil Medvedev oli isoissa vaikeuksissa kuumissa ja kosteissa oloissa. Espanjalainen Paula Badosa vietiin pois kentältä pyörätuolissa.

Daniil Medvedev sai lääkinnällistä apua ottelun aikana. Kuva: 2021 Getty Images

Kuumat ja kosteat olosuhteet ovat tehneet Tokion olympiakisojen tennisturnauksesta äärimmäisen raskaan. Lämpötila on noussut ainakin 33 asteeseen ja myös ilmankosteus on korkealla tasolla.

Pelaajat maailmanlistan kärkimiesten Novak Djokovicin ja Daniil Medvedevin johdolla ovat turnauksen alusta lähtien ihmetelleet, miksi otteluita ei aloiteta myöhemmin. Tähän asti ottelut on aloitettu kello 11 paikalllista aikaa.

– En ymmärrä, miksi ottelut eivät ala esimerkiksi kolmelta iltapäivällä. Minä pelasin viimeisen ottelun keskuskentällä. Se on jo päättynyt eikä kello ole edes viisi. Meillä olisi vielä seitsemän tuntia aikaa pelata ja kaikilla kentillä on valot, Djokovic sanoi avausottelunsa jälkeen.

Keskiviikkona espanjalainen Paula Badosa joutui luovuttamaan puolivälieräottelunsa lämpöhalvauksen vuoksi ja hänet vietiin pyörätuolilla pois.

– On harmi, että olympialaiseni päättyivät näin. Tämä on ollut kovaa alusta lähtien. Yritimme sopeutua niin hyvin kuin mahdollista, mutta tänään kroppani ei kestänyt, Badosa sanoi.

Myös Medvedev oli isoissa vaikeuksissa olosuhteiden kanssa keskiviikon ottelussaan Fabio Fogninia vastaan.

– Jo ensimmäisessä erässä en pystynyt hengittämään kunnolla. Toisessa erässä silmissä pimeni jokaisen pisteen välillä. En tiennyt mitä tehdä tunteakseni oloni paremmaksi, venäläinen kertoi.

Ottelun päätuomari Carlos Ramos kysyi yhdessä vaiheessa Medvedeviltä onko hän kunnossa.

– Olen kunnossa.. Jos kuolen. ottaako ITF (Kansainvälinen tennisliitto) vastuun?, Medvedev vastasi.

Kilpailut olympialaisissa ovat kansainvälisten lajiliittojen vastuulla. Tänään Kansainvälinen tennisliitto ilmoitti, että ottelut aloitetaan huomisesta alkaen kello 15 "pelaajien terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi". Muutos on nyt myös helpompi tehdä, koska turnaukset ovat jo pitkällä ja otteluita on vähemmän.

Djokovic jahtaa edelleen "Golden Slamia". eli kaikkien Grand Slam -turnausten ja olympialaisten voittoa tänä vuonna. Hän kohtaa puolivälierissä isäntämaan Kei Nishikorin. Medvedev saa vastaansa espanjalaisen Pablo Carreno Bustan.

Lue myös:

Novak Djokovic jahtaa mahdottomana pidettyä Kultaista Slamia: "Juuri nyt se näyttää enemmän ja enemmän realistiselta"

Näin olympiatulen sytyttänyt Naomi Osaka putosi Tokion tennisturnauksesta – japanilaisen mukaan kaikki meni pieleen