1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. yleisurheilu

Jami Kinnunen heitti keihästä yli 80 metriä – ensimmäisenä maailmassa kolmannessa polvessa

Jami Kinnusen isä Kimmo on maailmanmestari ja isoisä Jorma heitti maailmanennätyksen vuonna 1969.

Jami Kinnunen. (Arkistokuva) Kuva: Tomi Hänninen

Äänekosken Urheilijoiden Jami Kinnusesta tuli keskiviikkona Suomen uusin yli 80 metrin keihäänheittäjä. Hän kiskaisi Äänekoskella seuransa kansallisissa kilpailuissa ennätyksensä 81,06.

Jami Kinnunen on maailman ensimmäinen kolmannen polven 80 metrin keihäänheittäjä. Isä Kimmo Kinnunen voitti maailmanmestaruuden vuonna 1991, ja hänen isoisänsä Jorma Kinnunen heitti maailmanennätyksen 1969.

Kinnuselta ylittyi 80 metriä heti kilpailun ensimmäisellä kierroksella. Samalla päättyi usean vuoden mittainen ajojahti, sillä Kinnunen heitti ensi kerran yli 78 metriä jo viisi vuotta sitten nuorten sarjassa.

Tavoitteen täytyttyä hän jätti keskiviikkona kaikki viisi muuta yritystään käyttämättä.

Kinnunen, 26, on kilpaillut tänä kesänä kymmenen kertaa, joissa hän on neljästi ylittänyt 79 metriä.

Lue myös:

Annimari Korte kilpailee Tokiossa jalalla, joka vaatii leikkaushoitoa – "Ei kukaan ajatellut, että voisin juosta olympialaisissa"

Helle aiheutti yllättävän ongelman Suomen juoksijatähdelle jo kotimaassa – Tokiossa mittari näyttää vielä hurjempia lämpöasteita