1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. yleisurheilu

Katso hurjan olympiaperjantain ohjelma ja lähetystiedot

Topi Raitanen, Sara Kuivisto, Senni Salminen ja Kristiina Mäkelä avaavat Suomen osalta yleisurheilu-urakan perjantaina. Mira Potkonen ottelee jatkopaikasta Etelä-Korean Yeonji Ohnia vastaan aamulla.

Senni Salminen avaa kisaurakkansa perjantaina. Kuva: Tomi Hänninen

Kaiken Tokion olympialaisista löydät Yle Urheilun kisaoppaasta täältä.

Yleisurheilijat avaavat urakkansa Tokion olympialaisissa perjantaina. Avauspäivänä suomalaisista kilpailevat kestävyysjuoksijat Topi Raitanen ja Sara Kuivisto sekä kolmiloikkaajat Senni Salminen ja Kristiina Mäkelä.

Purjehduksessa suomalaiset Tuula Tenkanen ja Kaarle Tapper kisaaavat viimeistä kertaa ennen viikonlopun mitalilähtöjä. Tenkanen taistelee kynsin ja hampain mitalista. Tenkanen on kokonaiskilpailussa toisena. Tapper putosi torstain hylkäyksen myötä 13. sijalle. Kymmenen parasta pääsee mitalilähtöön.

Tv-signaalia saadaan tällä kertaa vain Tenkasen laser radial -luokassa.

Purjehduksen tapaan golfissa jatketaan kilpailua. Suomalaismiehet Sami Välimäki ja Kalle Samooja jatkavat miesten golf-kilpailua toisella kierroksella.

Suomen mitalitoivoja kantavat nyrkkeilijä Mira Potkonen ja uimari Ari-Pekka Liukkonen ovat myös jälleen vauhdissa perjantaina. Potkonen kohtaa toisen kierroksen ottelussaan Etelä-Korean Yeonji Ohnin, jonka voittamalla suomalaiselle aukeaisi tie olympialaisten kahdeksan parhaan joukkoon.

Liukkonen puolestaan ui omalla päämatkallaan miesten vapaa-uinnin 50 metrillä. Suomalainen ui toukokuussa samalla matkalla Euroopan mestariksi.

Uinnin puolella on myös Fanny Teijonsalon aika nousta lähtökorokkeelle. Teijonsalo ui naisten sarjassa samalla matkalla kuin Liukkonen miehissä. Voit kuunnella Liukkosen ja Teijonsalon uintia suorana Yle Puheella. Discoverylla on tv:n puolella yksinoikeus uinnin suoriin tv-lähetyksiin.

Suomalaiset Tokiossa perjantaina 30.7.

Klo 01.30–10.00 Sami Välimäki ja Kalle Samooja, golf. Samoojan tii-aika klo 01.41 ja Välimäen klo 03.36.

Klo 04.00–14.30 Topi Raitanen, Sara Kuivisto, Senni Salminen ja Kristiina Mäkelä, yleisurheilu.
Raitasen miesten 3000 metrin estejuoksun alkuerä klo 04.04, Kuiviston naisten 800 metrin alkuerä klo 05.05. Salmisen ja Mäkelän naisten kolmiloikan karsinta alkaen klo 13.05.

Klo 06.00–08.10 Tuula Tenkanen, naisten laser radial -purjehduksen kolmas ja neljäs lähtö.

Klo 08.35–10.35 Kaarle Tapper, laser-purjehdus. Torstaina purjehduksesta saadaan tv-signaalia vain Tuula Tenkasen laser radial -luokasta.

Klo 11.48 Mira Potkonen, nyrkkeily. Potkosen ja Etelä-Korean Yeonji Ohnin ottelu naisten 57-60kg painoluokan toisella kierroksella.

Klo 13.18 Ari-Pekka Liukkonen ja Fanny Teijonsalo, uinti. Liukkonen kilpailee miesten 50 metrin vapaa-uinnin alkuerässä ja Teijonsalo samalla matkalla naisissa.

Yle välittää olympiauinnit suorina lähetyksinä Yle Puheessa. Discoverylla on tv:n puolella yksinoikeus uintilajien ja koripallon suoriin lähetyksiin. Yle Urheilun digipalveluissa ja tv-lähetyksissä nähdään kuitenkin parhaat palat sekä uintilajeista että koripallosta.

Olympialaisten koko kisaohjelman voit katsoa täältä.

Kaikki Yle Areenan tulevat lähetykset voit katsoa täältä.

Olympiaradio Yle Puheessa klo 04.30–16.30.

TV1 perjantaina

03.00 N 100 m, karsintaerät

03.15 M Korkeus, karsinta

03.30 M 3 000 m esteet, alkuerät

03.45 M Kiekko, karsinta, ryhmä A

03.55 N 800 m, alkuerät

04.55 M 400 m aj, alkuerät

05.20 M Kiekko, karsinta, ryhmä B

06.15 N 100 m, alkuerät

13.00 N 5 000 m, alkuerät

13.05 N 3-loikka, karsinta

13.25 N Kuula, karsinta

14.00 Sekajoukkueet, 4x400 m, alkuerät

14.30 M 10 000 m, finaali

TV2 perjantaina

1.30 Golf: M, 2. kisapäivä

- Golfin lomassa TV2:ssa seurataan myös soutua ja BMX-racingia

4.55 Nyrkkeily: N, 57-60kg

5.40 BMX-racing: finaalit

6.00 Purjehdus: N, laser radial

7.10 Purjehdus: N, laser radial

8.10 Golf: M. 2. kisapäivä

9.30 Tennis: M, välierä Khachanov–Carreno Busta

10.40 Jousiammunta: N, finaalit

11.00 Nyrkkeily: N, 57-60kg

12.00 Tennis: M välierät Djokovic–Zverev

14.00 Beach volley / tennis

14.55 Pöytätennis: M, finaali

15.45 Lentopallo: M, ROC-FRA

18.00 Päivän parhaat

21.00 Päivän parhaat, uusinta

22.00 BMX racing: semifinaalit+ finaalit (kooste)

22.40 Koskimelonta: M, semifinaali + finaali

23.30 Trampoliinivoimistelu: N, finaali

Lue myös:

Onko tässä Suomen seuraava olympiamitalisti Tokiossa? Tuula Tenkanen vahvisti asemiaan – "Huomenna pidetään hauskaa"

Annimari Korte kilpailee Tokiossa jalalla, joka vaatii leikkaushoitoa – "Ei kukaan ajatellut, että voisin juosta olympialaisissa"