1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. tennis

Karmaisevat kaksoisvirheet käänsivät pelin – Ruusuvuoren unelma ensimmäisestä ATP-finaalista suli

Emil Ruusuvuori lahjoitti toisessa erässä yhden pelin Brandon Nakashimalle, ja se käänsi pelin kulun täysin. Yhdysvaltalainen eteni Atlantan ATP-turnauksen finaaliin.

Emil Ruusuvuori pystyi pelaamaan vakuuttavasti ensimmäisen erän, mutta kadotti sen jälkeen pelirytminsä. Kuva: EPA-EFE/ERIK S. LESSER

Emil Ruusuvuori haki uransa ensimmäistä ATP-turnauksen finaalipaikkaa, mutta kärsi kirvelevän tappion Atlantan turnauksen välierissä. Yhdysvaltojen Brandon Nakashima eteni finaaliin voittamalla suomalaisen 3–6, 6–4, 6–3.

Ruusuvuori oli pelannut Atlantan turnauksessa loistavasti, ja samanlaista peliä hän jatkoi ensimmäisessä erässäkin. Ruusuvuori mursi Brandon Nakashiman syötön heti ja pystyi pitämään vastustajan pelätyn syöttöpelin kurissa.

Ruusuvuorella oli mahdollisuus päättää ensimmäinen erä nopeastikin, mutta Nakashima pystyi pitämään seitsemännessä pelissä syöttönsä Ruusuvuoren kolmesta murtopallosta huolimatta.

Toinen erä käänsi kuitenkin ottelun kulun täysin. Ruusuvuori teki heti ensimmäiseen syöttövuoroonsa kolme kaksoisvirhettä ja oli tämän jälkeen vaikeuksissa palautuksissaan.

Nakashima taasen sai ykkössyöttönsä kulkemaan ja oli sen jälkeen pelottavan vahva. Kun Nakashima sai ykkössyöttönsä ruutuun, otti hän joka kerta siitä pisteet kotiin.

Myös kolmas erä alkoi Ruusuvuoren osalta surkeasti, sillä Nakashima mursi jälleen suomalaispelaajan syötön. Ruusuvuori sai oman mahdollisuutensa neljännessä pelissä, mutta hän löi murtopallon leveäksi. Nakashima vastasi tähän syöttämällä turnauksen 41:nnen ässäsyöttönsä ja siirtymällä 3–1-johtoon.

Ruusuvuori ei enää saanut omaa peliään raiteilleen, ja 19-vuotias yhdysvaltalainen otti jo toisen finaalipaikan kahden viikon sisään.

Lue myös:

Emil Ruusuvuori eteni välieriin Atlantassa