1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Tokio 2020

Mahdottoman ennätyksen rikkonut Armand Duplantis on Ruotsin suuri toivo – lentävä parikymppinen on saavuttanut kaiken paitsi olympiakullan

Yksi yleisurheilutaivaan kirkkaimmista tähdistä ei itse pidä itseään tähtenä. Hurjinta myllyä pääsee aina pakoon kotiin, joka ei ole Ruotsissa. Duplantis voi hallita miesten seiväshyppyä vielä pitkään.

Ruotsin kultamitalitoivo Armand Duplantis tuuletti olympiakarsinnassa onnistunutta suoritustaan. Hänen saavutuslistaltaan puuttuu enää olympiakulta. Kuva: KIRILL KUDRYAVTSEV / AFP via Getty Images

Armand Duplantis ei voi enää koskaan mennä Ruotsiin ilman suurta leimaa otsassaan.

Seiväshyppääjä teki viime vuonna tempun, jota alettiin jo pitää mahdottomuutena. Sergei Bubkan maailmanennätyksen rikkoutumisen myötä nimi oli jokaisen yleisurheilua seuraavan tiedossa ympäri planeetan.

Ruotsissa huomio olikin kokonaan toisesta tähdistöstä.

Nyt Duplantis on kuin supersankari, ja maan suurimpia mitalitoivoja Tokion olympialaisissa. Mitalilla tarkoitetaan tässä yhteydessä nimenomaan olympiavoittoa.

Mikään muu kuin kulta ei kelpaa Duplantisin viime aikojen tuloksilla. Hänen tämän kauden paras tuloksensa 615 on 13 senttiä parempi kuin maailman toiseksi parhaan tuloksen hypänneen Sam Kendricksin. Kolmospaikalla ollaankin sitten jo 25 sentin päässä.

– En näe itseäni minään tähtenä. Mutta joka kerta kun tulen Ruotsiin alkaa tuntua vähän siltä, Duplantis sanoi Expressenille tänä kesänä.

Urheilijan onneksi oma koti on kaukana hurjimmasta myllystä. Duplantis opiskelee Yhdysvalloissa Louisianan osavaltiossa, missä elämä on hyvin toisenlaista kuin Ruotsin-kodissa Uppsalassa.

Baton Rougen kaupungissa on tuplasti asukkaita, mutta vain murto-osa huomiosta.

Viime vuosi muutti kaiken

Duplantis sai olla yksi muista 20-vuotiaaksi asti. Siihen mennessä hän oli "vain" maailmanmestari, Euroopan-mestari ja Timanttiliigan kärkipään kisaaja.

Viime vuosi kuitenkin muutti kaiken. Olympialaiset ja EM-kisat, kaksi päätavoitetta, jouduttiin siirtämään, mutta siitä huolimatta Duplantis ehti saavuttaa paljon.

Ennusmerkki tulevasta nähtiin heti helmikuussa. Ensin ruotsalainen ylitti heti kauden avauksessaan kuusi metriä. Muutamaa päivää myöhemmin hän rikkoi Ranskan seiväskuninkaan, Renaud Lavillenien, halliennätyksen 617. Loput hallikaudesta hän jahtasi lisäsenttejä, omissa korkeuksistaan, parantaen tulostaan viikko edellisen jälkeen vielä sentillä.

Se oikea jättipotti osui kohdalle syksymmällä. Timanttiliigan Rooman-osakilpailussa vuorossa oli maailmanennätyshyppy ulkona.

Bubkan 614 vuodelta 1994 oli pysynyt taululla pitkään. Sisä- ja ulkotuloksia ei ole eroteltu seiväshypyn maailmanennätystilastossa enää pitkään aikaan, eikä tarvinnutkaan – Duplantis ja Lavillenie ovat ainoat hyppääjät, jotka ovat parantaneet edes Bubkan yhdeksänneksi parasta tulosta 606.

– Tämä vuosi on ollut monin tavoin odottamaton. Olympialaiset siirtyivät ja maailmanennätys rikkoutui useasti. Kesken kauden kaikki tuntui tavalliselta, Duplantis sanoi ruotsalaiselle Cafe-lehdelle hypättyään uusimmaksi ennätykseksi 618.

– Tein maailmanennätyksen ja halusin todistaa olevani ennätysmies tekemällä sen uudelleen. Olen alkanut tajuta sen kaiken vasta myöhemmin ajan kanssa, Duplantis on todennut.

Valitsi Ruotsin 15-vuotiaana

Louisianan osavaltion pääkaupunki Baton Rouge on ollut Duplantisin perheelle perinteisestikin merkittävä.

Ennätysmies on toisen polven yleisurheilija, joka on saanut hyppygeenejä molemmilta puolilta. Isä Greg ylitti seiväshyppääjänä parhaimmillaan 580. Äidillä Helenalla on taustaa lentopallosta ja seitsenottelusta, missä hän muun muassa hyppäsi pituutta yli kuusi metriä.

Yleisurheilu vei äidin aikanaan parikymppisenä juurikin Louisianaan opiskelemaan urheilijastipendillä. Siellä Helena ja Greg Duplantis tapasivat toisensa ruokakaupassa. Pari asettui sittemmin pienempään Lafayetten kaupunkiin, missä Armand Duplantis syntyi vuonna 1999.

Tästä syystä Duplantis on kahden maan mies. Kotonaan molemmissa, kulttuurillisesti sinut molempien kanssa, kieleltään amerikkalainen. Ruotsin edustamisen hän valitsi 15-vuotiaana ja jatkoi itsekin maajoukkueeseen nousseen isoveljensä jalanjäljissä maajoukkuevalmentajan lähestyttyä häntä pienen mutkan kautta lähettämällä isoveljelle Facebook-viestin.

Vanhempiensa luo hän muutti uudelleen, kun koronavirus katkaisi kilpailemisen viime vuonna. Isän takapihalta löytyi kuitenkin ikivanha hyppypaikka, jolle Duplantis palasi harjoittelemaan lapsuusvuosiensa tapaan.

Duplantista valmentaa hänen isänsä Greg. – Isä rakensi radan. Ei se ollut korkealaatuinen, mutta riittävä pitämään seipään kädessäni, Duplantis kiitteli Eurosportin haastattelussa. Kuva: JOHN THYS / AFP via Getty Images

Puoliamerikkalaisena Duplantisille seiväshyppy ei ollut itsestäänselvyys isän historiasta huolimatta. Lapsuudessa kiirettä piti myös jalkapallon ja baseballin kanssa. 12-vuotiaana baseball uhkasi jopa nousta ykköslajiksi. Perhesiteet vaikuttivat siinäkin, sillä toinen isoveli teki komean uran Louisiana State Universityn yliopistojoukkueen lyöjänä ja pelaa edelleen MLB-joukkue New York Metsin farmijoukkueessa.

Muut lajit kuitenkin jäivät, koska seipäässä Duplantis oli niin ilmiselvä lahjakkuus, joka rikkoi ennätyksiä jo ennen kuin tuli teini-ikään.

Vuonna 2015 hänen hallussaan olivat kaikkien ikäryhmien maailmanennätykset 7-vuotiaista 12-vuotiaisiin asti. Ensimmäisen miesten Euroopan-mestaruutensa aikaan hän oli vasta 18-vuotias.

– Hänen suorittamisensa vaatii tiettyjä ominaisuuksia. Tarvitaan aivot jotka sietävät huimaa painetta. Itselle ei saa asettaa rajoja. Tarvitaan itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen. Siihen ei pysty keskivertoihminen ja osa niistä ominaisuuksista näkyy hänen siviilielämässäänkin, isä kuvaili louisianalaislelle Acadiana Advocate -lehdelle.

Duplantis lopetti omat opintonsa vuoden jälkeen keskittyäkseen hyppyuraansa. Mitä ilmeisimmin vain isän ehdottomuus sai hänet käymään yliopistoa yhdenkin vuoden. Kuva: /All Over Press
Sittemmin Duplantis on panostanut ammattilaisuuteen – tunnetuin tuloksin. Opintojen jatkaminen on mahdollista aina, mutta uran ensimmäiset olympialaiset tulevat vain kerran. Kuva: /All Over Press

Ruotsalainen ja amerikkalainen

Ne, joille Duplantis ei kelpaa, iskevät kiinni hänen kaksoiskansalaisuuteensa. Amerikassa intohimoisimmat seuraajat pettyivät, kun Duplantis päättikin edustaa Ruotsia. Ruotsissa kriittisimmät kirjoittavat kärkkäitä kommenttejaan mieluusti aina, kun Duplantis vähänkin kompuroi puhuessaan ruotsia.

– Hän ei pidä itseään amerikkalaisena vain, koska asumme Yhdysvalloissa. Armand yrittää parhaansa ja kokee itsensä aidosti sekä ruotsalaiseksi että amerikkalaiseksi, Helena Duplantis selitti viime vuonna Sveriges Radiolle.

Armand Duplantis valitsi Ruotsin edustamisen 15-vuotiaana. Kuva: EPA-EFE/All Over Press

Pienenä kotona puhuttiin kyllä ruotsia, mutta ajan mittaan äitikin alkoi puhua lapsilleen englantia. Sen myötä ruotsi jäi taka-alalle. Vanhemmalla iällä Duplantis on äitinsä mukaan alkanut omatoimisesti opiskella ruotsia, jotta haastattelut voisivat sujua molemmilla kielillä. Niitä tulisi taas aika monta, jos tavoitteet täyttyvät Tokiossa.

Ehkä sen myötä kriitikotkin voivat nauttia siitä, mitä Duplantis pystyy tarjoamaan. Hän on vasta samanikäinen kuin Usain Bolt oli tehdessään ensimmäisen maailmanennätyksensä. Ei siis tunnu lainkaan mahdottomalta, että Duplantis voisi hallita miesten seiväshyppyä kokonaisen vuosikymmenen ajan.

– Tiedän, mihin pystyn. Jos olen kunnossa, minua on vaikea voittaa. Jos teen sen, mihin kykenen, minun pitäisi voittaa, Duplantis sanoi Expressenille.

– En halua sanoa, etten olisi lainkaan huolissani, koska se kuulostaisi siltä kuin puhuisin paskaa muista. Lähestyn kuitenkin kisoja hyvällä itseluottamuksella. Jos hyppään siten kuin pystyn hyppäämään, kaiken pitäisi mennä hyvin.

Lue lisää:

Ruotsin supertähti Duplantisilta hurja paljastus – väisti korona-altistumisen olympiakylässä sattumalta: "On tyttöystäväni ansiota, ettemme tavanneet"

Sukupuolensa korjannut painonnostaja kilpailee Tokion olympialaisissa naisten sarjassa ja saa siitä rajua kritiikkiä – kinkkinen tapaus jakaa mielipiteitä

Raitanen olympiafinaalissa iltapäivällä – katso tästä maanantain olympiaohjelma ja tv-lähetykset