1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Jukolan viesti

Maailman suurin suunnistustapahtuma kärsii vapaaehtoispulasta – Jukolan viestiin Rovaniemelle kaivataan lisää talkooväkeä

Napapiiri-Jukolan kaltaisten suurtapahtumien järjestäminen korona-aikana on haasteellista: yllä leijuu koko ajan pelko uusista rajoituksista ja talkooporukan saaminen on hankalaa. Osallistujamäärän lasku vaikuttaa myös suoraan tapahtuman talouteen.

Napapiiri-Jukolan perusta, yötön yö jää toteutumatta
Napapiiri-Jukolan perusta, yötön yö jää toteutumatta

Napapiiri-Jukolaan osallistuu eri tehtäviin noin 1000 vapaaehtoista työntekijää, kun maailman suurin suunnistuskilpailu järjestetään Rovaniemellä elokuun 21.-22. Talkooporukkaa kaivataan lisää vielä runsasta kahta viikkoa ennen tapahtuman alkua.

– Kun tapahtuma pyörii, niin täällä ollaan 24/7, mutta yksi talkoolainen ei aivan sitä 24 tuntia voi tolpillaan olla ja tarvitaan lepoa. Talkoolaisia tarvitaan vielä mukaan, joten kaikki tervetuloa, kuuluttaa Napapiiri-Jukolan pääsihteeri Sami Leinonen.

Vapaaehtoistyöntekijä Taisto Pyy johtaa noin 80 hengen kenttätyöryhmää, joka vastaa suurten telttojen pystyttämisestä ja muista Mäntyvaaran kisakylään nousevista rakennelmista.

Lisätyövoima olisi tervetullutta, sillä päivistä on tulossa ympäripyöreitä. Työt alkoivat viime viikolla, mutta suurin rakentaminen on vasta edessä.

Kysymykseen tarvitaanko Napapiiri-Jukolan kisa-alueen rakennusryhmään lisää vapaaehtoisia, vastaus on lyhyt, mutta ytimekäs.

– Tarvitaan, toivottavasti porukka riittää. Nyt meillä vasta alkaa isot rytinät täällä, toteaa Napapiiri-Jukolan talkoolainen Taisto Pyy.

Talkoolaisia haetaan vielä Napapiiri-Jukolaan useisiin tehtäviin. Pulaa on muun muassa kassapisteiden hoitajista, eko-oppaista ja tulospalvelun vapaaehtoista.

Yötön yö jää tapahtuman siirron vuoksi toteutumatta

Koronan vaikutus näkyy selkeästi suunnistustapahtuman osallistujamäärissä.

Normaalisti Jukolan ja Venlojen viestiin osallistuu kilpa- ja harrasteryhmissä noin 20 000 suunnistajaa. Nyt luku jää noin 13 500 osallistujaan tai jopa sen alle. Osallistujamäärä vaikuttaa suoraan tapahtuman talouteen.

– Totta kai se vaikuttaa talouteen ja sitä ei ole kieltäminen. 20 000 on Jukolan järjestäjälle se taloudellisen tuloksen edellytys ja nyt kun se jää pois, niin olemme miettineet kulukuria ja hankintoja, jotta saadaan sopeutettua taloutta, laskee pääsihteeri Leinonen.

Hän uskoo silti, että sopeutus riittää ja talous pysyy tasapainossa.

Vapaaehtoistyöntekijä Taisto Pyy (edessä keskellä) johtaa noin 80 hengen tiimiä, joka vastaa Napapiiri-Jukolan kisakylän rakentamisesta. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Napapiiri-Jukolaa on siirretty kaksi kertaa, viime kesältä tälle kesälle ja vielä kertaalleen kesäkuulta elokuulle.

Jukolan viesti suunnistetaan yöllä ja loppukesällä ei napapiirillä nähdä enää keskiyön aurinkoa, kuten alunperin oli tarkoitus.

– Totta kai se on niin meille järjestäjille kuin osallistujille pettymys, että Lapin yötöntä yötä ei Jukolan viestissä saada suunnistajille tarjottua, harmittelee Napapiiri-Jukolan pääsihteeri Sami Leinonen.

Merilappilaisesta Suunta 2000 -suunnistusseurasta kisaan on lähdössä kaksi Venlojen ja kaksi Jukolan joukkuetta. Seuran kuntosuunnistuksesta vastaavan Sauli Tuomaalan mukaan osallistujia voi karsia se, että Lapin erikoisuus yötön yö ei toteudu.

– Kaikki, jotka olisivat olleet lähdössä normaalisti ennen juhannusta, niin se jonkin verran karsii osallistujia, kun valtaosa osuuksista mennään pimeässä. Suunnistaminen on aivan erilaista kuin valoisassa.

Merilappilaisesta suunnistuksen erikoisseura Suunta 2000:sta Napapiiri-Jukolaan lähtee kaksi joukkuetta. Sauli Tuomaala kertoo, millaista osallistuminen maailman suurimpaan suunnistustapahtumaan on.

Ennakkotestiin ennen kisamatkalle lähtemistä

Osa terveysviranomaisista on suositellut suurtapahtumiin osallistujille ennakkotestiä.

Napapiiri-Jukolan pääsihteerin Sami Leinosen mielestä koronatesti omalla paikkakunnalla ennen Rovaniemelle saapumista olisi hyvä ratkaisu terveysturvallisuuden kannalta.

Kustannukset eivät voi kaatua kuitenkaan Leinosen mukaan järjestäjien maksettaviksi, tehtiin testi ennakkoon missä tahansa.

– Järjestäjä on tietysti mahdottoman yhtälön edessä, jos se vastaisi kustannuksista. Toivottavasti talkoohenkeä löytyy osallistujilta ja omalle testille innokkuutta ja halukkuutta, päättää pääsihteeri Leinonen.

Lue lisää:

Napapiirin Jukola siirtyi elokuulle – kesäyön auringon sijaan rasteja etsitään täysikuun valossa

Ennakkotestit puhuttavat suurtapahtumien alla, mutta kuka ne maksaa? THL: kotipaikkakunnalla otetuilla ennakkotesteillä olisi ratkaiseva merkitys