1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Tokio 2020

Lassi Etelätalo kiskaisi ensimmäisellä heitolla keihäänheiton finaaliin – suomalainen avasi, miksi on hämmästyttävän kova arvokisoissa

Lassi Etelätalo heitti Tokion olympialaisten keihäänheiton karsinnassa uransa toiseksi parhaan heiton ja lunasti suoran paikan keihään finaaliin. Toni Kuusela ja Oliver Helander jäivät karsintaan.

Lassi Etelätalo kiskaisi finaaliin
Lassi Etelätalo kiskaisi finaaliin

Suomen Lassi Etelätalo varmisti tyylikkäästi paikkansa Tokion olympialaisten miesten keihäsfinaaliin. Ensimmäisellä, 84,50 metriä kantaneella heitollaan paikan loppukilpailuun lunastanut Etelätalo oli kauden parhaassa iskussaan keihään karsinnassa.

Suomen Toni Kuusela ja Oliver Helander eivät selviytyneet karsinnasta jatkoon.

Etelätalon tulos riitti karsinnassa viidenneksi. Karsinnan voitti 86,65 heittänyt Intian Neeraj Chopra.

– Aikaeroon on totuteltu, tehty treenejä ja heräilty aiemmin, että ollaan hereillä. Tänäänkin aamulla kello soi neljältä. Ei se herkkua ollut, mutta riittävän ajoissa heräsin tähän päivään, Etelätalo kertoi Yle Urheilulle karsinnan jälkeen.

Keihäänheiton ensimmäinen karsintaryhmä oli ohjelmassa kello 09.05 Tokion aikaa.

Heittovälineen alle puolen metrin päähän ennätyksestään lingonnut Etelätalo oli tyytyväinen karsinnan ainoaksi jääneeseen suoritukseen.

– Heitto oli teknisesti hyvä. Keihäs lähti oikeaan asentoon ja oli tarpeeksi tehoa takana. Olen vähän odotellut tälle kaudelle tuollaista heittoa, mutta ihan hyvään paikkaan se nyt osui.

Etelätalo on ollut usein hyvässä iskussa kauden tärkeimmillä hetkillä. Vuonna 2019 Dohan MM-kisoissa hän oli neljäs.

Arvokisoihin virittäytyminen on tehty tuloksen perusteella oikein myös ennen Tokiota.

– Latautuminen on minulle vahvuus, osaan tehdä aiemmat viikot oikeita asioita, että kunto nousee haluttuun aikaan. Fysiikkavireys oli kohdillaan tänä aamuna.

Suomalaisheittäjä myöntää, ettei ole vielä karsintaheitolla keihään loppukilpailun voittajasuosikki. Huippusuoritusta lähdetään silti hakemaan.

– Lähdetään taistelemaan. Tässä on pari päivää aikaa valmistautua, pääsee ainakin nukkumaan vähän pidempään.

Lassi Etelätalo kertoo, miksi on niin hyvä arvokisoissa

Kuusela pettyi itseensä, Helander pystyi vain yhteen heittoon

Toni Kuusela jäi puolestaan kauas kauden parhaastaan (85,03), kun hänen parhaansa kantoi ainoastaan 76,96 metriin.

Kuusela saapui Yle Urheilun haastatteluun hyvin pettyneenä.

– Ukko oli tänään huono, kerrassaan umpisurkea. Jos tulet tällaisiin kisoihin ja heität 70 metrin viivaa, niin ei voi olla kuin pahalla päällä ja pettynyt itseensä. Minkäs teet, Kuusela tiivisti.

Kuusela ei halunnut puida heittonsa ongelmia teknisesti sen tarkemmin. Vahvasti teipattu jalka oli heittäjän itsensä mukaan ok-kunnossa.

Sunnuntain harjoituksissa oikean reiden lähentäjälihastaan loukannut Oliver Helander heitti keihään karsinnan B-ryhmässä. Loukkaantumisesta selvästi kärsinyt Helander ei kuitenkaan kyennyt heittämään karsinnassa kuin yhden, 78,81 metriä kantaneen heiton.

Helanderin mukaan jalassa ei kuitenkaan ollut isoja tuntemuksia keskiviikkona.

– Ei ollut hirvesti kipuja. Tietenkin vähän, mutta se ei jäänyt siitä kiinni. Heittäminen oli samanlaista kuin koko kauden ajan. En ole pystynyt heittämään harjoituksissakaan hirveän paljon ja se näkyy kyllä tekniikassa.

Helanderin mukaan tekniikassa onkin vielä paljon parannettavaa.

– Heittäminen tuntuu kyllä todella vaikealta jostain syystä. Vahvuuteni oli aiemmin rentous, mutta se on poissa tällä hetkellä. Se pitäisi saada takaisin jollain tavalla.

Keihään loppukilpailuun olisi vaadittu karsinnoissa 82,40 metriä kantanut kiskaisu.

Lue myös:

Kommentti: Miesten keihäässä tapahtui vaivihkaa valtava muutos, joka lävähti olympiakarsinnassa lopullisesti silmille – Etelätalolla on aito mitalisauma

Castrenilta loistava avauskierros golfissa, Armanto karsiutui – Yle seuraa huimaa olympiapäivää hetki hetkeltä