1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Tokio 2020

Suomen mitalitoivo Lizzie Armanto karsiutui – kertoi karmean loukkaantumisensa pitkäkestoisista vaikutuksista: "Skeittaaminen on vaarallista"

Suomea edustanut Lizzie Armanto jäi skeittauksen karsinnassa kahdeksan parhaan ulkopuolelle. Armanto kertoi, että oli silti tyytyväinen suoritukseensa.

Katso Lizzie Armannon runit parkin karsinnassa
Katso Lizzie Armannon runit parkin karsinnassa

Suomen skeittaajatoivo Lizzie Armanto ei ole pettynyt suoritukseensa parkin karsinnassa, vaikka finaalipaikka jäikin haaveeksi. Armanto sai parhaasta suorituksestaan 30,01 pistettä.

Finaalipaikka olisi vaatinut 41,59 pistettä. Armanto sijoittui karsinnassa 14:nneksi.

– Olen tyytyväinen päivän runeihin, Armanto kertoi kilpailun jälkeen Yle Urheilulle.

Armanto kaatui kahdessa ensimmäisessä yrityksessään, mutta kolmas oli ehjä suoritus.

Katso Armannon runit jutun pääkuvana olevalta videolta.

Vuosi ennen olympialaisia reisiluunsa murtanut Armanto kuntoutui karmeasta loukkaantumisestaan kisoihin. Täysi kisakunto jäi silti haaveeksi.

– Luuni ovat ehjiä, mutta joudun silti kuntouttamaan lihaksistoani. Liikeratani ovat edelleen hieman rajoittuneita.

– Olen todella kiitollinen päästessäni skeittamaan olympiakisoissa.

Armanto myöntää, että myös itseluottamuksen palauttamisessa loukkaantumisen jälkeen on ollut haasteita.

– Skeittaaminen on lähtökohtaisesti vaarallista ja temppuihin täytyy ladata täysillä. Kun keho ei ole sataprosenttisessa kunnossa, ajatus uudesta loukkaantumisesta pelottaa. Olen silti todella tyytyväinen siitä, että pääsin mukaan näihin kisoihin.

– Olympialaisten vertaaminen muihin kilpailuihin on kuin vertaisi omenaa appelsiiniin. Täällä kisaaminen on todella tärkeää monella tavalla ja Suomen edustaminen on upea asia. Skeittauskisat ovat yleensä vain skeittausta rakastavalle yleisölle, mutta olympialaiset inspiroivat toivottavasti myös muita kokeilemaan lajia.

Armanto kertoo, ettei juurikaan suunnittele suorituksiaan etukäteen. Runit syntyvät improvisoiden.

– Kaikilla on metodinsa, mutta tämä on minulle sopivin tapa skeitata. Näin skeittaaminen pysyy mielestäni ja toivottavasti myös yleisön mielestä kiinnostavana.

Nuorten ja lupaavien skeittaajien, kuten Ison-Britannian Sky Brownin seuraaminen on Armannon mielestä etuoikeus.

– Uusi sukupolvi vie lajia pidemmälle kuin me aikanaan. Sitä on todella siistiä seurata.

Lue myös:

Tony Hawk kertoo Yle Urheilulle, miksi Lizzie Armannon tarina on olympialaisten hienoimpia – “Jos ihmiset tietäisivät, mistä hän on selvinnyt”

Teinitähti aikoo saavuttaa ensimmäisen olympiamitalinsa jo 13-vuotiaana – edes kallomurtuma ei hetkauttanut skeittauksen ihmelasta