1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Naisten Superpesis

Kirittäret vankisti johtoasemaansa voittamalla Pesäkarhut – SiiPe ja Pesä-Ysit edelleen vaikeuksissa sarjan viimeisinä

Jyväskylän ja Porin pesäpallojoukkueet kohtasivat naisten Superpesiksessä ensi kertaa sitten vuoden 2019. Sarjakärki Kirittäret oli lopulta vahvempi kotiutuskilpailun jälkeen.

Porin Pesäkarhujen Emilia Itävalo Superpesis-ottelussa Helsingin Roihuttaria vastaan heinäkuussa. Arkistokuva. Kuva: Roni Rekomaa/ Lehtikuva

Jyväskylän Kirittäret kasvatti sarjajohtonsa viiteen pisteeseen, kun toisena oleva Porin Pesäkarhut vieraili naisten Superpesiksen kärkiottelussa Keski-Suomessa. Kirittäret voittivat tiukan kamppailun lopulta vasta kotiutuslyöntikilpailun jälkeen lukemin 2–1 (2–1, 0–1, 0–0, 6–5).

Kolmostilanteet menivät porilaisvieraille 9–7. Vaikka kotijoukkueen tiivis ulkopeli varmisti voiton, Kirittäret kokivat kauden ensimmäisen jaksotappion, Superpesiksen tiedotteessa kerrotaan.

Avausjakson neljännellä tasoittavalla Kirittärillä oli alla jo kaksi paloa, mutta Jutta Myllyniemen lyönti takakentälle toi jyväskyläläisille kaksi juoksua ja lopulta jaksovoiton. Ottelun toisen jakson porilaisille voitti Susanna Puisto, joka löi pallon Kirittärien kolmoskoppari Ella Korpelan eteen, ja kotiutti Emilia Itävalon.

Kun supervuorossa ei juoksuja tullut, ratkaisu saatiin vasta kotiutuskilpailusta. Kirittärien sankariksi nousi Korpela, joka juoksi kolmesti kotiin ja oli vastuussa polttoheitosta Pesäkarhujen ensimmäiseen kotiutusyritykseen. Pesäkarhut onnistuivat viemään kotiutuskilpailun kolmannelle kierrokselle, kunnes Kirittärien vakio-onnistujat Emma Körkkö ja Siri Eskola ratkaisivat ottelun.

– Tosi laadukas peli, molemmat pelasivat hyvin. Piti oikeasti lyödä laadukkaita lyöntejä, että tilanteita tulee. Tosi ylpeä olen joukkueesta, kun pystyimme venymään tiukassakin tilanteessa. Se oli koko ajan sellaista, kummalle peli kääntyy, Körkkö sanoi Ruudun haastattelussa.

Kirittärien parhaina palkittiin Jutta Myllyniemi (5 kärkilyöntiä/8 yritystä) ja Eeva Mäki-Maukola (4/7). Pesäkarhujen palkitut olivat Minttu Vettenranta ja Kaisa-Maija Rosvall (1/2). Paikan päällä ottelua oli seuraamassa 1 081 katsojaa.

Sarjan viimeiset jäivät pisteittä keskiviikkoiltana

Pesä-Ysit joutui taipumaan jo neljänteen peräkkäiseen tappioonsa, kun Lapuan Virkiä vieraili Lappeenrannassa. Vieraiden Riina Kerola ja Janette Lepistö iskivät kumpainenkin neljä juoksua Virkiän voittaessa 2–0 (5–2, 8–0). Pesä-Yseiltä palkittiin Essi Rytteri (0/1) ja Henriikka Harinen (2/3). Virkiältä Riina Ketola (5/7) ja Essi Kylli (7/9).

Voitolla Virkiä jatkaa sarjassa kolmantena, kun taas Pesä-Ysit pysyy 12. sijalla eli taulukossa toiseksi viimeisinä.

Joensuun Maila haki vierasvoitona Siilinjärven Pesiksestä tuloksella 2–0 (6–4, 7–2). JoMan Mirka Rintamäki löi vieraille kunnarin ja neljä juoksua. Rintamäki (9/10) myös palkittiin JoMalta yhdessä Marianne Roihan (8/11) kanssa. SiiPen palkitut olivat Emmi Hannuniemi (8/10) ja Jasmiina Juntunen (4/7).

Siilijärvellä etsitään vielä keinoja nousta sarjajumbon, 13. sija, paikalta pois. JoMa vankisti asemaansa sarjan yhdeksäntenä tavoitellen pudotuspelipaikkaa Kempeleen Kirin takana.

Vaikka kotijoukkue Mynämäen Vesa johti toista jaksoa jo 3–0, Rauman Fera vei lopulta kaksi pistettä mukanaan voittolukemin 1–0 (7–3, 3–3). Jokerilyöjä Eveliina Kesti (10/15) nakutti 1+4 lyötyä juoksua, ja nousi myös Feran palkituksi Jasmin Andreasenin (6/7) kanssa. Mynämäen joukkueesta palkittiin Mari-Ann Lehtinen (6/7) ja Taru Finnilä (4/5).

Raumalaiset katkaisi neljän ottelun tappioputken, joka on uhannut pudottaa joukkueen seitsemänneltä sijalta. Vesa on tällä hetkellä putoamiskarsintapaikalla kaksi pistettä Helsigin Roihuttarien takana, joten pisteitä loppukaudesta vielä kaivataan.

Voit katsoa sarjataulukon klikkaamalla tästä.

Lue myös:

Tahko tahrasi KPL:n tappiottoman kotitilin