1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Tokio 2020

Kommentti: Riskipeli onnistui kerran, mutta kostautui pahimmalla mahdollisella hetkellä – seiväshyppääjät maksoivat karmean hinnan yleisurheilupomojen toiminnasta

Kansainvälisessä yleisurheilussa peli pyörii juoksulajien ehdoilla. Kenttälajit ovat täysin sivuroolissa. Seiväshyppääjänaiset saivat kokea sen karvaimmalla mahdollisella tavalla, kirjoittaa Atte Husu Tokion olympiastadionilta.

Wilma Murron viides sija on paras suomalaisnaisen sijoitus olympialaisten yleisurheilussa 2000-luvulla. Kuva: AFP / Lehtikuva

TOKIO. Kahteen tuntiin ja 45 minuuttiin kiteytyy paljon. Siitä lisää hetken kuluttua.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletics on viime vuosina ollut kovan paineen alla. Yksi suurimmista kipukohdista on ollut televisio-oikeuksien ja kisojen aikataulujen yhteensovittaminen. Lienee turha mainita, ovatko yleisurheiluliiton herrat poistuneet markkinointi- ja tv-neuvotteluista ohjeistettuna vai ohjeistajana.

Huippuyleisurheilusta nauttiville puritaaneille on tarjoiltu viime vuosina viritelmiä jos jonkinlaisia. Puhuttavaa on riittänyt lehtien palstoille asti. Ihan heti ei tule mieleen, milloin hyvässä mielessä. Mainitaan nyt esimerkkinä Timanttiliigan kenttälajeja koskeva finaalikierros, jossa peli alkaa kolmen kärjen osalta puhtaalta pöydältä.

Voittaja ratkaistaan siis vain kärkikolmikon viimeisen kierroksen tulosten perusteella.

Mieleen ei tule myöskään ainuttakaan yleisurheilusta elantonsa saavaa henkilöä – urheilijaa, valmentajaa tai taustavaikuttajaa – joka allekirjoittaa, että urheilija voi teoriassa hävitä kilpailun heittämällä tai hyppäämällä maailmanennätyksen, koska tulos ei tule kisan ratkaisevalla viimeisellä kierroksella.

Kovin tulos ei voittanut naisten kolmikoikkaa Monacossa, kuten ei myöskään naisten kiekkoa Dohassa. Miesten kiekonheittotähti Daniel Ståhl on ollut yksi näkyvimmistä urheilijoista, joka on protestoinut sääntöä voittaessaankin.

Oli säännöstä mitä mieltä tahansa, viime kädessä yleisurheilupomojen tavoitteena on ollut tehdä tapahtumista aina vain lyhytkestoisempia.

Naisten seiväsfinaalin kärkikolmikko. Keskellä kultamitalisti Katie Nageotte, oikealla hopeaa hypännyt venäläinen Anzhelika Sidorova ja vasemmalla pronssia pokannut britti Holly Bradshaw. Kuva: Getty Images

Pelottiko Dohan esimerkki?

Kun naisten seiväshypyn finaali oli alkamassa Tokion olympiastadionilla torstaina paikallista aikaa kello 19.00, stadionin ulkopuolella käynnissä oli olympialaisten vastainen kovaääninen mielenosoitus.

Hetkeä aiemmin stadionin uumenissa, poissa parrasvaloista oli järjestetty hiljainen viiden maan mielenilmaus. Sen viesti kisan teknisille delegaateille oli ytimekäs: miksi naisten seiväsfinaalin aloituskorkeuden 450 jälkeen rimaa nostetaan välittömästi 20 senttiä? Vertailukohtana mainittakoon, että kahta päivää aiemmin käydyssä miesten seiväsfinaalissa aloitus- ja kakkoskorkeuden väli oli 15 senttiä.

– Monelle 450 on aika kova aloituskorkeus. Kilpailu oli ehkä pedattu kärkinelikolle, mikä sinänsä on ymmärrettävää. Tilanne oli tehty tosi haastavaksi, ja kun ehdotettiin jotain muuta, vastaus oli, että "hankkikaa parempia urheilijoita", finaalissa viidenneksi sijoittunut Wilma Murto kertoi kilpailun jälkeen.

Jo pelkkä finaalipaikka oli suomalaiselle naisten seiväshypylle historiallinen. Viidennestä sijasta puhumattakaan. Harvassa ovat myös Murtoa paremmin olympiafinaalissa suorituneet suomalaismiehet: Erkki Kataja otti pronssia Lontoossa 1948, mitalin väri oli sama Eeles Landströmillä Roomassa 1960 ja se kirkkain, Antti Kalliomäen hopea, on peruja Montrealista 1976.

Seuraavana kunniataulukossa tulevat viidenneksi sijoittuneet Murto, Valto Olenius, Helsinki 1952, ja Kimmo Pallonen, Los Angeles 1984. Ei pöllömpää seuraa.

Jos katsotaan kuitenkin Murron, 23, sijoituksen taakse, mitä kisasta jäi käteen? Vastaus on tynkäkilpailu, kun huomioidaan, että 15 finalistista vain neljä pääsi ylitse kakkoskorkeuden 470. Vaikka finaali kesti tunnin ja 56 minuuttia, kiitos viiden metrin ylitystä yrittäneen voittajan Katie Nagoetten, mitalikolmikko oli selvillä puolessatoista tunnissa.

Jos nopeat kisat ovat olleet tilauksessa, naisten seiväshypyn olympiafinaali mahtunee ainakin yleisurheilupäättäjien toiveisiin.

Palataan alussa mainittuun kahden tunnin ja 45 minuutin aikaikkunaan. Se olisi täyttynyt kello 19 alkaneen naisten seiväsfinaalin osalta siis kello 21.45. Tuolla kellonlyömällä stadionille oli aikataulutettu alkamaan miesten kymmenottelun päätöslaji 1 500 metriä. Jotta iltajakso menisi mahdollisimman jouhevasti, seiväskisan piti olla valmis aikaikkunan puitteissa.

Miksi kisan tekniset delegaatit sitten päätyivät viemään kisan edellä mainituin korotuksin? Kuten jo mainittua, olympiafinaalissa kilpaili 15 urheilijaa. Kun huiput olivat koolla edellisen kerran vuoden 2019 Dohan MM-kisoissa, finalisteja oli vielä Tokiotakin enemmän, 17 kappaletta.

Tuolloin korotuspäätösten osalta kaava oli sama kuin Tokiossa: aloituskorkeuden 450 jälkeen rima nostettiin heti 470:een. Jos Tokiossa 470:n ylittäjiä oli neljä, Dohassa heitä oli 12. Tällä 470:n ylittäneiden määrällä finaali kesti kuitenkin vain kaksi tuntia ja 31 minuuttia – Tokion hypoteettiseen aikaikkunaan tilaa jäi siis kokonainen vartti!

Armand Duplantis sai vihdoin himoitsemansa olympiakullan Tokiossa. Kuva: Getty Images

Riski kannatti kerran, ei toista

Syy Tokion ja Dohan finaalien tulostason massiiviseen eroon löytyy stadioneilla vallinneista oloista. Toisin kuin Dohassa, Tokiossa hyppääjien riesana oli seiväshyppääjille merkittävää haittaa aiheuttava vastatuuli, joka kääntyi kilpailun loppua kohden lajille otolliseksi myötätuuleksi. Pahin olosuhteille herkimmässä yleisurheilulajissa oli kuitenkin ehtinyt jo tapahtua.

Dohan stabiileissa oloissa teknisten delegaattien riskipeli rajussa korotuspelissä meni vielä läpi. Toista kertaa ei. Murto muistelee varmuudella lämmöllä viidettä sijaansa, mutta tuloksesta 450 tuskin veistellään tarinaa – helmikuussa Kupittaan urheiluhallissa rima ylittyi kauden avauksessa sentään korkeudesta 451.

Ja vielä niistä korkeuksista. Kun edellisen kerran olympiamitaleista kamppailtiin Riossa 2016, 12 finalistin korotuspelissä alkukorkeuteen lisättiin niin ikään 20 senttiä, mutta lähtötaso oli 430. 450:stä eteenpäin korotusvälin oli kymmenen senttiä aina 480:een saakka.

Kuten alussa tuli jo mainittua, Tokiossa tiistaina hypätyssä miesten seiväshypyn 14 urheilijan olympiafinaalissa ensimmäinen korotus aloituskorkeudesta oli 15 senttiä eli rima nostettiin lukemaan 570. Se vastasi vain yhden urheilijan kauden parasta. Muista 13 finalistista yhdeksällä tilastotulos oli vähintään 582. Miesten finaalissa alun korotukset menivät syklillä 555, 570, 580 ja 590.

Naisten 15 finalistista yhdeksällä kauden paras oli kakkoskorkeus 470 tai vähemmän. Kun pikafinaalin päälle huomioidaan vielä karsinnan keskeyttänyt rankkasade, naisseiväshyppääjien viiden vuoden olympiaprojekti vesitettiin täysin kaikin mahdollisin tavoin.

Ja se miesten seiväsfinaalin kesto Tokiossa: kaksi tuntia ja 51 minuuttia.

Edit: Muokattu kohtia, joissa puhutaan järjestäjien päätöksestä mitä tulee rimankorotuksiin. Ratkaisun ennen kisaa tekevät kisoihin erikseen nimetyt delegaatit.

Lue myös:

Wilma Murrolle hieno viides sija ylityksellä aloituskorkeudestaan – 470 oli valtaosalle seiväsnaisista liian kova pala: "Kilpailu oli pedattu kärkinelikolle"

Katso kuinka lähellä Armand Duplantis oli maailmanennätystä – olympiavoittaja uhrasi yrityksillään toisen ennätyksen