1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. yleisurheilu

Yleisurheilulegendoilta tyly tuomio Yhdysvaltain miesjuoksijoiden otteista Tokiossa – 125-vuotinen kultaputki on vaarassa katketa

Ennätykset ovat paukkuneet Tokion olympiastadionin radalla, mutta monet yhdysvaltalaisjuoksijat ovat jääneet kauas kesän parhaasta tasostaan. Miesten 100, 200 ja 400 metrin sekä 110 metrin aitojen kultamitalit ovat menneet muihin maihin, vaikka kärkitulokset olivat amerikkalaisten nimissä.

Kesäkuussa sadasosan päähän 110 metrin aitajuoksun maailmanennätyksestä juossut Grant Holloway oli yksi Yhdysvaltain suurimmista kultatoivoista. Hän jäi olympiafinaalissa kuitenkin toiseksi. Kuva: Getty Images

2000-luvun kolmissa ensimmäisissä kesäolympialaisissa katsojat ehtivät tottua siihen, että amerikkalaiset olivat pysäyttämättömiä miesten 400 metrillä.

Ensin Sydneyssä vuonna 2000 Yhdysvallat otti Michael Johnsonin johdolla kaksoisvoiton. Neljä vuotta myöhemmin Ateenassa Yhdysvallat lakaisi palkintopöydän kolmoisvoitollaan Jeremy Warinerin juhliessa kultaa. Pekingissä 2008 LaShawn Merritt pinkoi olympiakultaan ja sai palkintojenjaossa seuraa kahdesta maanmiehestään.

Kaksissa edellisissä kisoissa voitot menivät muualle, mutta tänä vuonna näytti siltä, että Yhdysvallat voisi jälleen napata miesten ratakierroksella kolmoisvoiton. Ennen Tokion olympialaisten alkua 400 metrin kauden maailmantilaston viisi kärkisijaa olivat yhdysvaltalaisten nimissä.

Taso on Yhdysvalloissa niin järisyttävän kova, että moni olympialaisten pika- ja keskimatkojen mitaliehdokas jäi ulos maan joukkueesta.

Kisoihin valittu miesten 400 metrin yhdysvaltalaiskolmikko Randolph Ross, Michael Norman ja Michael Cherry olivat tilastojen valossa kolme ennakkosuosikkia.

Mutta kuinkas kävikään: maailmantilaston kärkimies Ross jäi alkuerissä lähes kaksi sekuntia ennätyksestään eikä edennyt välieriin. Norman ja Cherry ylsivät finaaliin, jossa he jäivät neljänneksi ja viidenneksi. Kultaa voitti Bahaman Steven Gardiner.

Yhdysvaltalaiset 400 metrin juoksijat Michael Cherry (vas.), Michael Norman ja Randolph Ross olivat maailmantilaston kärjessä ennen Tokion olympialaisissa. Heistä kukaan ei kuitenkaan yltänyt mitaleille. Kuva: Getty Images

Mitalit on jaettu Tokiossa jo 17:ssä miesten yleisurheilulajissa. Yhdysvaltain ainut kulta on Ryan Crouserin huima kuulamestaruus torstaiaamulta. Yhteensä yhdysvaltalaismiehet ovat ottaneet kahdeksan mitalia Tokion yleisurheilussa, jos 4x400 metrin sekaviestiä ei lasketa.

Pikajuoksulegenda Michael Johnson huomautti Twitterissä, että yhdysvaltalaismiehet menestyivät huomattavasti paremmin Dohan MM-kisoissa kaksi vuotta sitten. Johnson, 53, voitti urheilu-urallaan neljä olympiakultaa ja piti pitkään hallussaan 200 ja 400 metrin maailmanennätyksiä.

– Tässä vaiheessa vuoden 2019 MM-kisoja USA:n miehet olivat voittaneet seitsemän yhdeksästä kultamitalista. Nyt heillä on vain yksi kulta Tokiosta. Kahdeksan kilpailua jäljellä, kun tätä kirjoitan. Yhdysvallat on ennakkosuosikki vain yhdessä niistä. MM-kisoissa 2019 USA:n miehet saivat yhteensä 15 mitalia.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Katkeaako juoksulajien 125 vuoden kultaputki?

On hyvinkin mahdollista, että Yhdysvallat tekee kisoissa kyseenalaista historiaa. Yhdysvallat ei ole jäänyt ilman kultamitalia miesten henkilökohtaisilla juoksumatkoilla kertaakaan kesäolympialaisten 125-vuotisessa historiassa, lukuun ottamatta Moskovan kisoja 1980, joissa USA ei ollut mukana boikotin takia.

Juoksumatkoista on jäljellä enää 1 500 metriä, 5 000 metriä ja maraton. Yhdysvaltain kultamitali on näillä matkoilla melko epätodennäköinen. 1 500 metrillä yhdysvaltalaistähti Matthew Centrowitz ei yltänyt finaaliin eikä siten ole lauantaina puolustamassa olympiakultaansa. Toisaalta vitosella on mukana kolme kovaa yhdysvaltalaista, joista joku voi vielä jatkaa maan kultaputkea.

Yhdysvaltalaisnaiset ovat sen sijaan loistaneet Tokion olympiaradalla ja voittaneet jo neljä kultaa. Sydney McLaughlin voitti 400 metrin aitojen kultaa uudella maailmanennätysajalla. 19-vuotias Athing Mu puolestaan voitti 800 metriä ensimmäisenä yhdysvaltalaisnaisena 53 vuoteen.

Athing Mu, 19, voitti kultaa 800 metrillä. Hänen lisäkseen kolme yhdysvaltalaisnaista on juhlinut yleisurheilun olympiakultaa Tokiossa. Kuva: Tim Clayton / Getty Images

Myös miesten puolella olympialaisten jättimenestystä odotettiin kesäkuussa käytyjen olympiakarsintojen hurjan tulostason perusteella. Miesten 100, 200 ja 400 metrin kultamitalit ovat kuitenkin jo jaettu muihin maihin, vaikka kärkitulokset olivat amerikkalaisten nimissä.

Kenties osa urheilijoista epäonnistui ajoittamaan kuntonsa elokuuhun, eikä ole ollut enää karsintojen aikaisessa kunnossa Tokiossa.

Kauden kärkimiehet eivät ole pystyneet lunastamaan heihin kohdistuneita odotuksia. Pienestä kullat ovat toki olleet kiinni. 110 metrin aitojen maailmanennätystä USA:n olympiakarsinnoissa hätyytellyt Grant Holloway hävisi olympiakullan 0,05 sekunnilla. 200 metrin hallitseva maailmanmestari ja kauden kärkimies Noah Lyles taipui olympiafinaalissa pronssille.

Hurjia venymisiäkin on nähty. Aidatulla ratakierroksella Rai Benjamin alitti maailmanennätyksen yli puolella sekunnilla, mutta jäi silti hopealle yhdessä kaikkien aikojen hurjimmista juoksukilpailuista. Norjan Karsten Warholm tykitti samassa kisassa uuden ME-ajan 45,94 ja kukisti amerikkalaishaastajansa kahdella kymmenyksellä.

Rai Benjamin (oik.) on yksi Yhdysvaltain yleisurheilujoukkueen onnistujista. Hän hävisi historiallisen kovatasoisessa 400 metrin aitojen ennätysjuoksussa norjalaiselle ME-miehelle, Karsten Warholmille. Kuva: Getty Images

Pikaviestikatastrofi osui Carl Lewisin tunteisiin

Yhdysvaltain miesyleisurheilijoiden hankalat kisat kulminoituivat torstaina 4x100 metrin alkueriin. Nelihenkinen tähtisikermä jäi erässään vasta kuudenneksi – muun muassa Ghanan ja Saksan taakse – eikä päässyt loppukilpailuun. Finaalipaikka jäi vain 0,02 sekunnin päähän.

Joukkueessa juoksivat 100 metrin maailman kärkituloksen haltija Trayvon Bromell, hopeamitalisti Fred Kerley, finalisti Ronnie Bakersekä Cravon Gillespie, joten vauhtikapasiteetista ei suorituksen ainakaan pitänyt jäädä kiinni.

Erityisesti Kerleyn ja Bakerin toinen vaihto oli surkea, kun Kerley joutui miltei iskemään liinat kiinni, jotta vaihto ei tapahtuisi liian aikaisin. Viestin sujuvuus kärsi vaihdoissa pahasti.

Baker kertoi kisan jälkeen toimittajille, ettei viestivaihtoja harjoiteltu juuri lainkaan ennen kisaa. Se näkyi karvaalla tavalla.

Cravon Gillespien (oik.) ankkuroima Yhdysvallat jäi pikaviestin alkuerässä yllättäen kuudenneksi eikä yltänyt loppukilpailuun. Kuva: Getty Images

Yhdeksänkertainen olympiavoittaja Carl Lewis pyöritteli silmiään amerikkalaisten ala-arvoiselle viestiesitykselle.

– Yhdysvaltain joukkue teki pikaviestissä kaiken väärin. Heidän tapansa vaihtaa on väärä, juoksijat on laitettu juoksemaan vääriä osuuksia. On päivänselvää, että joukkueessa ei ole johtajuutta. Se oli nöyryyttävää katseltavaa, Lewis latasi Twitterissä.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Michael Johnson syytti asiasta Yhdysvaltain yleisurheiluliittoa (USATF), jonka pitäisi hänen mielestään satsata viesteihin enemmän.

– Tämä ei ole rakettitiedettä. Vaatii harjoitusta, että kaksi ihmistä pystyy juoksemaan täyttä vauhtia ja samalla vaihtamaan kapulan kantajaa 20 metrin vaihtoalueen aikana. Otetaan huomioon, että USA ei ole voittanut kyseistä lajia sitten vuoden 2000, kapulan pudotusten ja vaihtorikkomusten takia. Noloa ja naurettavaa, Johnson kirjoitti.

100 metrin kärkituloksen 9,77 tänä vuonna juosseen Trayvon Bromellin olympiakisat menivät täysin vihkoon. Hän jäi 100 metrillä välieriin ja pikaviestissä alkueriin. Kuva: Getty Images

Yhdysvaltain miehet ovat viimeksi voittaneet olympiakultaa 4x100 metrin viestissä 21 vuotta sitten. Vielä Ateenassa 2004 se sai pikaviestistä hopeaa, mutta sen jälkeen sillä on ollut vaikeaa.

Vuonna 2008 Pekingissä Yhdysvallat pudotti kapulan ja 2012 Lontoossa se hylättiin Tyson Gayn positiivisen dopingtestin vuoksi. Vuonna 2016 Riossa joukkue hylättiin videotarkistuksen jälkeen, koska vaihto ei tapahtunut vaihtoalueen sisällä.

Miesten 4x100 metrin finaali käydään ilman Yhdysvaltoja perjantaina kello 16.50 Suomen aikaa.

Lue myös:

Katso tästä perjantain olympiaohjelma ja tv-lähetykset

Damian Warner huhki yhden kaikkien aikojen kymmenottelusarjoista – joutui antamaan kaikkensa haamurajan ylittääkseen: "Se ei ollut kaunista"

Kommentti: Riskipeli onnistui kerran, mutta kostautui pahimmalla mahdollisella hetkellä – seiväshyppääjät maksoivat karmean hinnan yleisurheilupomojen toiminnasta

Wilma Murrolle hieno viides sija ylityksellä aloituskorkeudestaan – 470 oli valtaosalle seiväsnaisista liian kova pala: "Kilpailu oli pedattu kärkinelikolle"

Uskomattomalla tavalla kuulan olympiakultaa voittanut Ryan Crouser oli lähellä toteuttaa suunnitelmansa – ilman koronaa laji olisi vaihtunut vuonna 2022