1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Tokio 2020

Päätöspäivä tuotti pettymyksen Castrenille ja Nuutiselle – suomalaiset eivät mahtuneet golfissa kymmenen parhaan joukkoon

Matilda Castren ja Sanna Nuutinen esiintyivät edukseen Tokion olympiakisojen golfissa, mutta loppukiri jäi tekemättä.

Castren ja Nuutinen saivat urakkansa päätökseen
Castren ja Nuutinen saivat urakkansa päätökseen

Sanna Nuutisen ja Matilda Castrenin taistelu Tokion olympiakisojen golfturnauksessa ei riittänyt kymmenen parhaan joukkoon. Suomalaiset lähtivät turnauksen päätöspäivään herkullisista asemista, kun Castren oli jaetulla kymmenennellä sijalla ja Sanna Nuutinen oli 16:s.

Päätöskierros oli molemmille suomalaisille kuitenkin pieni pettymys, kun he molemmat kirjasivat tuloksen -1. Castren putosi lopputuloksissa jaetulle 18. sijalle ja lyönnin perässä ollut Nuutinen oli 20:s. Castrenin tuloskorttiin kirjattiin lauantailta kaksi birdietä ja yksi bogi. Nuutiselle merkittiin neljä birdietä ja kolme bogia.

Castrenin neljän kierroksen yhteistulos oli -8 (68-70-68-70) ja Nuutisen saldo oli -7 (70-68-69-70). Suomalaiset pelasivat par 71 -kenttällä kaikki kierrokset alle ihannetuloksen.

Turnauksen voitti maailmanlistan ykköspelaaja Nelly Korda. Yhdysvaltalainen kirjasi yhteistuloksen -17 (67-62-69-69). Japanin Mone Inami ja Uuden-Seelannin Lydia Ko uusivat hopeamitalista. He hävisivät lyönnillä Kordalle.

"Tuntui siltä, että tässä oli enemmän pelissä kuin minä itse"

Nuutinen oli harmissaan, kun hän kirjasi päivän takaysiltä kolme bogia, mutta kahden birdien lopetus lämmitti. Eilen Nuutisen viimeiset reiät menivät pipariksi kovassa kuumuudessa.

– Kahdella viimeisellä reiällä ei ollut tietoakaan apinoista pään sisällä (hakkaamassa tamburiineja), nelimetrisen putin viimeisellä reiällä upottanut Nuutinen nauroi.

Nuutinen oli tyytyväinen turnaukseensa. Hänelle jäi todella postiviinen maku olympiaturnauksesta.

– Viimeisen putin upottua näin vain tämän neljän päivän kokonaisuuden – jokainen kierros meni alle parin. Tämä kertoo tasaisuudesta ja siitä, että annoin itselleni mahdollisuuden pärjätä. Tämä oli aivan mahtava kokemus. Tämä ei ollut vain yksi turnaus muiden joukossa. Kyllä täällä aisti olympiatunnelman, kun jokainen pelaaja kantoi ylpeänä maansa lippua ja asusteita.

Nuutinen harmitteli, että turnaus pelattiin tyhjille katsomoille, mutta sanoi saaneensa paljon tukea kotimaasta.

– Koko urheilevaa kansaa kiinnostaa olympialaiset. Tuntuu, että minulla on ollut täällä tärkeä tehtävä suomalaisen golfin kannalta. Tuntui siltä, että tässä oli enemmän pelissä kuin minä itse. Jos sain yhdenkin nuoren tytön pelaamaan tämän takia golfia, niin sitten minulla on ollut tarkoitus täällä, 30-vuotias Nuutinen summasi tunteet pinnassa.

– Oli hienoa pelata maailman parhaiden kanssa, jotka ovat pärjänneet major-turnauksissa. Taakseni jäi paljon pelaajia, jotka ovat minua korkeammalla maailmanlistalla. Tästä saa hyvää buustia kauden viimeisiin kisoihin.

"Huippuvire ei tullut esille"

Castren oli urakkansa jälkeen pettynyt, sillä hän uskoi, että hänellä olisi ollut mahdollisuudet suoriutua vielä paremmmin olympiadebyytissään.

– Aina ei tule huippusuoritusta silloin, kun sen haluaisi. Lyönti ei ollut sellaisessa kunnossa, että niillä olisi voinut taistella mitaleista. Oli hyvää tekemistä, mutta huippuvire ei tullut esille oikeastaan ollenkaan tämän viikon aikana. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, sillä nämä olivat vasta ensimmäiset olympiakisani, 26-vuotias Castren sanoi.

Castrenin 18. sija on suomalaisen golfhistorian paras olympiasijoitus.

– Ajoittain oli hyvää puttipeliä, tuli hyviä paikkauksia. Olen tyytyväinen, että kaikki neljä kierrosta menivät alle parin. Sain tuloksen kasattua, vaikka lyönti ei ollut tikissä.

Olympiakisat olivat Castrenin mukaan huippukokemus ja hänen kaikki odotukset ylittyivät. Kotimaan edustaminen viiden renkaan kisoissa oli kunnia-asia Castrenille.

– Toivottavasti golfista tulee nyt vielä isompi laji Suomessa.

Lue myös:

Nousevatko suomalaiset vielä mitaleille golfin päätöskierroksella? Sade voi luoda ylimääräisen muuttujan kärkikamppailuun

Kanada teki historiaa voittamalla trillerimäisen jalkapallofinaalin – Ruotsille toinen peräkkäinen olympialaisten finaalitappio