Juhlat ovat ohi ja Japanilla on lasku maksettavanaan – japanilaislääkäriltä karmea arvio: "Ensi viikolla terveydenhuolto puhkeaa"

Tokion olympialaiset olivat Japanin urheiluhistorian menestyksekkäimmät kisat, mutta samaan aikaan maan koronatilanne on pahentunut huomattavasti. Japanin pääministerin mukaan olympialaisilla ja tartuntamäärien kasvulla ei ole yhteyttä.

Tokion olympialaisten järjestäminen on aiheuttanut monenlaista kritiikkiä. Viikatemiehen asuun pukeutunut mielenosoittaja kritisoi olympialaisten järjestämistä keskellä pandemiaa. Kuva: Getty Images

Tokion olympialaiset jäävät historiaan ensimmäisinä pandemiakisoina. Ne olivat isäntämaa Japanille urheilullinen jättimenestys. Japanilaisurheilijat voittivat yhteensä 27 kultamitalia, peräti 11 enemmän kuin edellisissä ennätyskisoissaan Ateenassa vuonna 2004.

Myös Japanin mitalisaldo, 58 kappaletta, oli selvästi korkein koko maan historiassa. Jättisatsaukset niin joukkueurheiluun kuin uutuuslajeihin, muun muassa skeittaukseen, kantoivat hedelmää.

Maan kansallisylpeydessä judossa olympiakultaa samana päivänä voittaneet sisarukset Uta ja Hifumi Abe antoivat jo kisojen alussa kasvot isäntämaan kaikkien aikojen menestykselle.

Samaan aikaan, kun mitaleja on satanut, on Japanin koronavirustilanne kiristynyt pahemmaksi kuin kertaakaan pandemian aikana.

Hifumi (vas.) ja Uta Abesta tuli ensimmäinen sisaruspari, joka on voittanut yksilölajin olympiakultaa samana päivänä. Kumpikin voitti kultaa judossa. Kuva: Getty Images

Vuodella eteenpäin siirretyt kisat jättävät Japanille 13 miljardin euron laskun – kaksi kertaa suunniteltua suuremman. Rahallisen laskun lisäksi kisoista jää japanilaisten käsiin jättimäinen terveydenhuollon lasku.

Onko olympiakisoilla ja kasvaneilla tartuntamäärillä sitten minkäänlaista yhteyttä? Lukujen perusteella näyttää siltä, että olympialaisten kupla on onnistunut pitämään enimmät tartunnat ulkopuolellaan.

Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) mukaan kisoihin liitettiin 1. heinäkuuta – 6. elokuuta välisenä aikana yhteensä 430 koronavirustartuntaa, joista 29 urheilijoilla.

Japanin pääministeri Yoshihide Suga on todennut (siirryt toiseen palveluun), että olympialaiset eivät ole syy Japanin räjähdysmäisesti kasvaviin tartuntamääriin. Hänen mukaansa kisat ovat saaneet ihmiset pysymään kodeissaan.

Monen japanilaisen mieli muuttui kisojen aikana

Japanilaiset suhtautuivat kisoihin etukäteen nihkeästi, mutta osan mieli on muuttunut liki 30 kultamitalin ja upeiden urheilijatarinoiden myötä.

– Ennen ajattelin, että koronan vuoksi ei olympialaisia pitäisi järjestää. Mutta kun ne alkoivat, niitä saattoi katsoa kotona, pidän niitä sittenkin hyvänä. Ne tuovat toivoa, tokiolainen Miyo Nakagawa kertoi Ylelle.

Ayuri Nagao oli puolestaan näreissään siitä, että Japani on hätätilassa sulkenut yhteiskunnan lähes kokonaan, mutta huiput saavat edelleen urheilla.

– Nyt ei olisi pitänyt järjestää kisoja. Ne huolestuttivat. Opiskelijoiden harrastukset on pantu tauolle. Samaan aikaan järjestetään kisat. Miksi meidän pitää kärvistellä, mutta heidän ei tarvitse? Nagao ihmetteli.

Tokion kaduilla vaadittiin olympialaisten perumista vielä päätöspäivänä sunnuntaina. Kuva: Getty Images

Japanilaisten huoli koronaviruksesta on kasvanut kisojen aikana. Suurin ongelma, pandemia, jää kisojen jälkeen ratkaistavaksi.

– Minusta kisat eivät vaikuta (tartuntoihin). Jos olympialaisia ei olisi, ihmiset olisivat silti ulkona. Kisat ovat minusta suoraan sanoen vähentäneet tartuntoja, sanoi paikallinen Naoya Kitamuki.

Tokion tartuntaennätykset paukkuivat kisojen aikana

Tokion alueella päivittäiset koronaviruksen tartuntaluvut ovat nousseet olympiakisojen aikana korkeammiksi kuin kertaakaan aiemmin pandemian aikana. Tartuntaluvut ovat kohonneet ennennäkemätöntä tahtia.

Japanin hallituksen julistama hätätila ei ole vaikuttanut tilanteeseen toivotulla tavalla. Torstaina Tokiossa todettiin koko pandemian aikainen tartuntaennätys, yli 5 000 tartuntaa. Vielä kisoja edeltävällä viikolla tartuntoja todettiin alle 2 000. Jo silloin tartuntamäärät olivat kuitenkin lähteneet uudestaan nousuun.

Japanin lääketieteellisten naisten puheenjohtaja, tohtori Masami Aoki, on yksi maan koronatoimien äänekkäistä kriitikoista. Hänen mukaansa koronatilanne on paljon pahempi kuin mitä viralliset luvut kertovat.

Testejä tehdään Tokiossa alle 20 000 päivässä. Niistä nyt yli neljännes on positiivisia. Lähes 15 miljoonan asukkaan suurkaupungissa testien määrä on vähäinen.

– Olympialaisten vuoksi Japani on pitänyt tarkoituksella testien määrän vähäisenä. Jos testejä ei tehdä, saadaan tartuntamäärä pidettyä alhaisena, Aoki sanoi Ylelle.

Päätös Tokion olympialaisten järjestämisestä ilman katsojia tehtiin vasta heinäkuussa. Kuva: Getty Images

Japanin koronatoimista vastaavan ministerin Yasutoshi Nishimuran mukaan (siirryt toiseen palveluun) vakavasti sairastuneiden määrä on kaksinkertaistunut maassa kahden viime viikon aikana, minkä vuoksi terveydenhuollon kantokyky on joutunut koetukselle.

Masami Aokin mukaan ihmisiä pyydetään nyt todella huonokuntoisinakin pysymään kotonaan.

– Epäilen, että ensi viikolla terveydenhoito puhkeaa. Vaikka haluaisi kutsua ambulanssin, oli kyse koronasta tai liikenneonnettomuudesta, ei sairaaloihin mahdu, Aoki kertoo.

– Tilanne on poikkeuksellinen. Olen ollut lääkärinä 36 vuotta, mutta en ole koskaan kokenut tällaista, Aoki hämmästelee.

NHK kertoo myös, että Japanin tartuntatautiviranomaiset arvioivat (siirryt toiseen palveluun), että 90 prosenttia Tokiossa ja sen ympäröivillä alueilla todetuista koronatartunnoista on viruksen deltavariantin aiheuttamia. Herkästi tarttuva deltavariantti alkoi levitä Japanissa hieman ennen olympialaisten alkua.

Miten käy paralympialaisten?

Itse olympiakisat saatiin vietyä läpi ilman suurempia ongelmia pandemiasta huolimatta. Järjestelykomitean puheenjohtajan Seiko Hashimoton mukaan katsojien sulkeminen pois kisoista oli välttämätön päätös.

– En sano, että kaikki meni täydellisesti, mutta kokonaisuutena ansaitsemme hyvän arvosanan, Hashimoto sanoi. (siirryt toiseen palveluun)

Järjestelykomitean puheenjohtaja Seiko Hashimoto puhui olympialaisten päättäjäisissä sunnuntaina. Kuva: Getty Images

Paralympialaisten on määrä alkaa jo parin viikon päästä, 24. elokuuta. Ylen tapaaman tohtori Masami Aokin mielestä paralympialaisia ei pitäisi järjestää.

Paralympialaisten perumista eivät järjestäjät ole väläyttäneet. Hashimoton mukaan päätös siitä, voidaanko paralympialaisiin ottaa yleisöä, tehdään sen jälkeen, kun järjestelykomitea on keskustellut Tokion ja Japanin hallintojen sekä kansainvälisen paralympiakomitean kanssa.

Lue myös: