1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. jalkapallo

Lionel Messi teki kahden vuoden sopimuksen PSG:n kanssa, pelaa jatkossa numerolla 30

Lionel Messi on laittanut nimensä sopimukseen PSG:n kanssa. Ranskalaisseura vahvisti asian myöhään tiistaina.

PSG:n kannattajat hurrasivat Lionel Messille Pariisin lentokentällä
PSG:n kannattajat hurrasivat Lionel Messille Pariisin lentokentällä

Lionel Messin sopimus on kaksivuotinen ja siinä on lisäksi optio kolmannesta vuodesta. Pariisilaisen jalkapalloseura PSG kertoi asiasta nettisivuillaan.

– Odotan malttamattomana uuden luvun aloittamista urallani. Seura ja sen visiot ovat täydellisessä sopusoinnussa omien tavoitteideni kanssa, Messi viestitti seuran sivuilla.

Argentiinalaistaituri pelaa PSG:ssä numerolla 30.

– Tiedän, kuinka lahjakkaita pelaajat ja koko henkilökunta ovat tässä seurassa. Haluan olla rakentamassa heidän rinnallaan jotain suurta seuralle ja sen kannattajille. Tuskin maltan odottaa ensimmäisiä askeleitani Parc des Princes -stadionilla, totesi Messi.

Uutistoimisto Reuters näytti aiemmin tiistai-iltapäivällä kuvaa siitä, kuinka argentiinalainen saapui Pariisiin, jossa hänellä oli seuran lääkärintarkastus ennen sopimuksen rustaamista. L'Equipen mukaan PSG järjestää mediatilaisuuden Messin kanssa keskiviikkona.

Arvostettu jalkapallotoimittaja Fabrizio Romano kertoi Twitterissä Messin nettoavan sopimuksella 35 miljoonan euron vuosiansiot.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Messi piti sunnuntaina Barcelonassa mediatilaisuuden, jossa hän kertoi kyynelehtien jättävänsä FC Barcelonan 21 kauden jälkeen, mutta hän ei kertonut, missä hänen uransa jatkuu.

Messiltä kysyttiin, onko Barcelonan jättäminen hänen jalkapalloilijan uransa vaikein hetki.

– Olen erittäin surullinen, koska en olisi halunnut jättää tätä seuraa. Tämä on seura, jota rakastan. En ole koskaan valehdellut, olen aina ollut rehellinen. Halusin lähteä viime vuonna ja jäädä tänä vuonna, Messi kertoi.

Jatkosopimuksen tekeminen Messin kanssa olisi ollut Barcelonalle taloudellisesti liian raskasta, seuran puheenjohtaja Joan Laporta kertoi perjantaina. Espanjan pääsarjan La Ligan taloudelliset säännöt rajoittavat rajusti velkaantuneen Barcelonan liikkumatilaa, ja seuran palkkakaton arvioidaan olevan alkavalla kaudella alle 200 miljoonaa euroa.

Päivitetty kello 15.09. Lisätty Jorge Messin vahvistus . Kello 17.36 juttuun lisätty Reutersin tieto futistähden saapumisesta Pariisiin. Kello 00.04 juttuun täydennetty, että PSG vahvisti sopimuksen Messin kanssa.

Lue myös:

Barcelona reagoi heti Lionel Messin lähtöön – katso, miten seuraikonin kasvot revittiin irti jättimäisestä julisteesta

Katso, kuinka hurmioituneet PSG:n kannattajat odottivat turhaan Messiä – argentiinalaistähti ei saapunut Pariisiin vielä sunnuntaina

Kommentti: Tunteikas tiedote Lionel Messin lähdöstä on Barcelonan viimeinen hätähuuto – tästä katalonialaisseuran kriisissä on kyse