1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. jalkapallo

Näistä syistä Lionel Messi siirtyi juuri PSG:hen – jalkapallon supertähdestä tuli uusi mannekiini Qatarille ja kritisoiduille MM-kisoille

PSG nappasi maailman parhaana pidetyn jalkapalloilijan pilkkahintaan. Pariisilaisseuraa rahoittava Qatarin öljyvaltio silottelee argentiinalaistähden maineella kritiikkiä poikineita jalkapallon MM-kisojaan.

Markkinoinnin näkökulmasta Messi on ihanteelinen kasvo vahvistamaan jo nykyisin PSG:n vahvaa pelaajistoa. Messi poseerasi keskiviikkona PSG:n kotipyhätön edustalla. Kuva: Getty Images
Tekijät

Maailman parhaana jalkapalloilijana pidetyn Lionel Messin motiivit siirtyä juuri Paris Saint-Germainin (PSG) riveihin ovat nousseet tapetille 34-vuotiaan argentiinalaistähden siirron varmistuttua tällä viikolla.

Yle Urheilu haastatteli asiantuntijoita, jotka yksilöivät pääasialliset syyt ”La Pulgan” eli Kirpun siirron takana. Asiantuntijoiden mukaan Messin liittyminen PSG:n vahvuuteen oli inhimillisten, pelillisten, taloudellisten ja poliittisten syiden summa.

1. Inhimillinen – läheiset suostuttelivat Messin Pariisiin

PSG:n keskiviikon tiedotustilaisuudessa Messi kertoi hänen perheensä hyvinvoinnin painaneen vaakakupissa kaikista eniten.

Medialle on kuitenkin vuotanut tietoja Messin ystävien merkityksestä tähden seurapäätöksen taustalla. The Athletic kertoi (siirryt toiseen palveluun)Messin soittaneen henkilökohtaisesti maanmiehelleen, PSG:n päävalmentaja Mauricio Pochettinolle viime viikolla kertoen, että hän haluaa pelata seurassa.

Messin entinen Barcelonan joukkuetoverinsa Neymar on myös kannustanut häntä julkisesti ja yksityisesti liittymään PSG:hen viime vuodesta lähtien.

– Neymar oli tärkeässä roolissa päätöksenteossa, Messi myönsi keskiviikon tiedotustilaisuudessa.

Joukkueen kaksi muuta argentiinalaispelaajaa, Angel Di Maria ja Leandro Paredes ovat myös läheisiä Messille.

– Uskon, että Messin isoin motiivi PSG:hen siirtymisen taustalla on, ketä muita siellä pelaa. Seurassa on sellaisia hahmoja, joiden kanssa hän tykkää pelata jalkapalloa ja viettää aikaa myös kentän ulkopuolella, Yle Urheilun asiantuntija Erkka V. Lehtola sanoo.

– Kesällä oli liikuttavaa katsoa Copa American finaalia, jossa Argentiina voitti Brasilian 1–0. Tuolloin Messi oli lohduttamassa Neymaria, joka kyynelehti vuolaasti tappion jälkeen. Siinä on valtava keskinäinen arvostus ja ystävyys näiden herrojen välillä, kun tietää, millaisia verivihollisia heidän edustamansa maajoukkueet keskenään ovat, Lehtola lisää.

Suomen ensimmäinen jalkapalloprofessori, Jyväskylän yliopiston ja Suomen Palloliiton työelämäprofessori, Mihaly Szerovay, uskoo myös, että inhimilliset vaikutteet ovat painaneet Messin PSG-valinnassa verrattuna toiseen jättiin Manchester Cityyn.

– Pariisi on myös tällä hetkellä Messille mielekkäämpi paikka pelata. Hänellä on joukkueessa ystäviä ja valmentaja, jotka jakavat yhteisen kielen, Szerovay taustoitti supertähden ajatuksia siirron takana.

Oheisesta grafiikasta ilmenee, kuinka PSG potentiaalisen avauskokoonpanon uudet ja vanhat pelaajat jakavat yhteistä historiaa.

2. Taloudellinen – kaiken takana on Qatar

Qatar perusti valtio-omisteisen hallintayhtiön, Qatar Sports Investmentin (QSI), vuonna 2004. Yhtiön tehtävänä on virallisesti tehdä voittoa, jota käytetään valtion urheilu-, vapaa-aika- ja viihdeprojekteihin.

QSI osti PSG:n vuonna 2012 ja se lähti välittömästi tekemään joukkueesta maailman johtavaa urheilubrändiä isoin satsauksin. Neymarin oston yhdeydessä vuonna 2017 QSI:lla oli mediatietojen mukaan pääsy noin 217 miljardin euron pääomavarantoon. Tuolloin seuran edellinen kultapoika Neymar kiinnitettiin historian korkeimmalla kauppasummalla, 222 miljoonalla eurolla.

Lehtolan mukaan olisi suorastaan hölmöä väittää, ettei myös Messin siirrossa ole polittisia tarkoitusperiä taustalla.

– Tietysti Messi on niin ainutlaatuinen tapaus, etten ihmettele seuran laittaneen sen isoimmat tykit presidentin (Nasser Al-Khelaifi) ja toimitusjohtajan (Leonardo Araújo) junailemaan tätä siirtoa, kuten tehtiin neljä vuotta sitten Neymarin kohdalla. Messin markkina- ja pr-arvo ovat niin kovat, että sen ymmärtää, Lehtola kertoo.

Qatarin valtion rahoittama PSG maksaakin jatkossa ennennäkemättömiä palkkoja pelaajilleen. Espanjalaisen Marcan mukaan (siirryt toiseen palveluun) PSG:n palkkabudjetti on noin 280 miljoonaa euroa alkavalla kaudella.

Jo pelkästään joukkueen uusi palkkakuningas Messi lohkaisee tuosta summasta 35 miljoonaa euroa, brassitähti Neymar tienaa kaudessa 30 miljoonaa euroa ja hyökkäyskolmikon kolmas lenkki Kylian Mbappe 20 miljoonaa euroa.

PSG:n preditentti Nasser Al-Khelaifi (vasemmalla) ja urheilujohtaja Leonardo Araújo poseeraavat Messi välissään. Kuva: Stephane De Sakutin / AFP / Getty Images

Messin mittavat vuosiansiot sekä 25 miljoonan allekirjoitusbonus ovat kuitenkin absurdisti erinomainen kauppahinta argentiinalaisesta. Viime kesänä Messiä oltiin viemässä Manchesterin sinisiin, ja tuolloin neuvoteltu sopimus on mediatietojen mukaan yli 500 miljoonan euron arvoinen.

– PSG:n sponsorituloja ja Ranskan liigan tv-tuloja katsottaessa Messin mukaan tulolla on valtava merkitys, jalkapalloprofessori Szerovay korostaa.

The Athleticin mukaan PSG on näin ollen laskenut, että Messiin sijoittaminen "maksaa itsensä nopeasti takaisin". Seura toivoo myös Mbappen sitoutuvan PSG:n tulevaisuuteen nyt kun Messi on kiinnitetty pariisilaisseuraan.

3. Pelillinen – ennennäkemätön tähtikattaus

Jalkapalloprofessori Mihaly Szerovay painotti Yle Urheilulle, että jättiläisseurojen leikissä Manchester City ja PSG olivat oikeastaan ainoat potentiaaliset seurat argentiinalaiselle.

– PSG on yksi niitä harvoja jättiläisiä, joilla oli mahdollisuus toimia nopeasti ja myös rahaa tämän kaltaiseen operaatioon.

Urheilullisesti Messin hankinnassa seuran suurin intressi on voittaa lopultakin Mestarien liiga. PSG ylsi vuonna 2020 finaaliin saakka, mutta kärsi kirvelevän tappion Bayern Münchenille.

– Jos Messin saaga päättyy onnellisesti ja hän johdattaa PSG:n tavoiteltuun Mestarien liigan voittoon, niin on ihan selvää, että joku laskee suurien miljardöörien päässeen tavoitteeseensa, Lehtola arvioi.

Katso alla olevalta videolta, kuinka PSG:n fanit menivät sekaisin Messistä.

Lehtolan mukaan PSG:n on tämän kesän vahvistusten myötä suurin piirtein pakko voittaa tuo himoittu pokaali itselleen. Pariisilaisten tähtisikermä on jotain, mitä jalkapallossa ei ole ennen nähty.

– Kyllä heidän täytyy silti hikeä vuodattaa treenikentällä, että palaset loksahtavat paikalleen. Jalkapallossa kuitenkin kylmä fakta on, että mitä parempia pelaajia on, sen laadukkaampaa peli voi parhaimmillaan olla. Ja noiden tähtien varaan voi laskea aika paljon, Lehtola toteaa.

Espanjalaistoppari Sergio Ramos siirtyi myös PSG:hen tänä kesänä ja heillä on Messin kanssa tunnetusti ollut aiemmin vääntöä. Lehtola uskoo kuitenkin entisten verivihollisten yhteistyön toimivan.

Szerovay kuitenkin korostaa, ettei tähtisikermän saumaton yhteispeli ole ikinä itsestään selvää.

– Joukkueessa on niin paljon tähtipelaajia ja vahvoja persoonia, että valmentaja Pochettinolla on varmasti haasteita edessään, Szerovay tuumaa.

4. Poliittinen – öljyvaltion imagon viherpesua jalkapallon välityksellä

Urheilumenestys on kuitenkin seuralle ja qatarilaisomistajille vain välitavoite.

Qatar yrittää kaikin tavoin, että se nähtäisiin itsenäisenä brändinä. Vaikka Qatarissa on vain noin 2,75 miljoonaa asukasta, on se pohjattoman rikas. Pieni Lähi-idän maa on rikastunut öljyllä ja maakaasulla. Raha toi Qatariin myös jalkapallon vuoden 2022 MM-kisat.

Qatarissa tiettävästi toimitaan humanitaarisesti vähintään kyseenalaisesti, kun esimerkiksi MM-kisojen rakennushankkeet ovat vaatineet tuhansia kuolonuhreja

Maa on pyrkinyt vahvistamaan asemaansa ja parantamaan veristä mainettaan pehmeällä vallankäytöllä, kuten urheilun ja kulttuurin vahvistamisella. Vahva osa maan brändinrakennusta kulkee PSG:n kautta.

The Athleticin mukaan seura aikoo myös todennäköisesti härskisti käyttää Messin positiivista imagoa maksimoidakseen kaupalliset mahdollisuudet ensi vuoden MM-kisoissa, joista Qatar toivoo supertähden viimeisiä.

– Tärkein poliittinen motiivi Messin siirron takana on vahvistaa kuvaa omasta maasta merkittävänä kansainvälisenä toimijana, johon liitetään voimakkaita positiivisia arvoja. Seuran omistajat ajattelevat, että Messin edustamat arvot välittyvät myös omistajatahoon, Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola kertoo Yle Urheilulle.

Juusolan mukaan kysymys ennen kaikkea alueellisesta valtataistelusta.

– Emiraatit ja Qatar ovat toistensa luontevia kilpailijoita. Samat ongelmat ovat suhteessa myös Saudi-Arabiaan, mutta ne eivät ole niin kärjistyneet johtuen valtionjohtajien keskinäisistä suhteista, Juusola selventää.

Urheilijoiden muuttuminen suurvaltojen mannekiiineiksi on Juusolan mukaan ongelmallista.

– Urheilu on aina ollut poliittista, sitä on turha kiistää. Tämä ei tietenkään ole kokonaisuudessaan positiivinen kehityskulku. Ongelmallisinta pelaajien kannalta on, että he joutuvat erilaisten intressien väliin. Se varmasti vaikuttaa siihen, mitä he voivat puhua ääneen.

Esimerkiksi Messillä on sosiaalisessa mediassa satoja miljoonia seuraajia, jonka PSG ja Qatar näkevät keinona sekä työkaluna parantaa maan julkisuuskuvaa. Kääntäen siirto seuraan tarkoittanee myös, ettei Messi voi arvostella Qatarin kisojen ongelmia. Hän on aiemmin ottanut kantaa muun muassa Palestiinan kysymykseen.

Messi on yksi maailman seuratuimmista ihmisistä sosiaalisessa mediassa. Kuva: AFP via Getty Images

Miten Barcelonan nyt käy?

Kun PSG nappasi Messin niin sanotusti alennusmyynnistä, samassa yhteydessä sekä Barcelona että Espanjan La Liga ampuivat itseään jalkaan. Kun Messi ja Cristiano Ronaldo eivät enää pelaa La Ligassa, sarjan kiinnostavuus on ottanut valtavasti takapakkia.

– Uskollisille Barça -faneille tämä on iso kolaus. He ovat tottuneet niin hyvään kuin ikinä jalkapallossa voi tottua; näkemään tämänhetken maailman parhaan pelaajan esityksiä viikosta toiseen ja kokemaan upeita voittoja sekä kotimaan liigassa että Euroopan kentillä, Lehtola sanoo.

Seuraikonin lähdön varmistuttua moni kannattaja musertui. Lehtola näkee kuitenkin Messin poistumisen uutena alkuna ja mahdollisuutena Barcelonalle.

– Messin vaikutus sekä kentällä että sen ulkopuolella on ollut valtava. Siinä on varmasti ollut myös rasitteita, kun hän on ollut jokaisessa suuressa päätöksessä mukana ja pystynyt varmasti vaikuttamaan myös pelaajahankintoihin. Tietysti tämä on iso menetys, mutta samalla jollain tavalla helpotus, esimerkiksi valmentajan roolille seurassa. Messin kanssa on joutunut tekemään kompromisseja koko ajan, Lehtola sanoo.

Barcelona reagoi heti Lionel Messin lähtöön – katso, miten seuraikonin kasvot revittiin irti jättimäisestä julisteesta

UEFA:n taloudellista reilua peliä koskevia sääntöjä on höllennetty Ranskassa pandemian vuoksi, joka ylipäätään mahdollisti Messin siirtymisen PSG:hen. Seuran tähtisikermän palkkakulut tulevat kuitenkin nopeasti olemaan pitkällä aikavälillä ongelma.

Messin siirtosaaga taloudellisine sekoiluineen antoi kuitenkin vahvaa osviittaa jalkapallomaailman nykyisistä lainalaisuuksista.

– Rahalla on todella iso merkitys, vaikka kansainväliset ja kansalliset organisaatiot yrittävätkin erilaisten sääntöjen kautta pyrkiä hallitsemaan tilannetta. On kuitenkin selvästi tiettyjä seuroja, jotka pystyvät keräämään parhaat pelaajat itselleen, Szerovay paaluttaa.

Ranskan liigassa PSG on taloudellisesti lähes valovuoden edellä muita, vaikka Lille ylsi yllätysvoittoon viime vuonna.

– Polarisaatio Ranskan liigassa kasvaa edelleen ja kilpailullisen tasapainon näkökulmasta se ei ole hyvä asia, Szerovay päättää.

Pahimmassa tapauksessa oligarkkien, miljardöörien ja sheikkien rahoittamien pohjattomien resurssien seurojen ylivoima karkottaakin fanien kiinnostuksen lajin parista.

Lue myös:

Lähi-idän suurvalta pyrkii nyt parantamaan veristä mainettaan Valioliigassa – perinteikkään seuran ostamisesta tuli osa poliittista konfliktia: "Panokset tuntuvat vain koko ajan kasvavan"

Tutkija: Neymarista on tulossa Lähi-idän maan mainoskasvo – siksi 222 miljoonaa on pikkuraha

Lionel Messille raikasivat kannatushuudot lehdistötilaisuudessakin – julisti perheen painaneen eniten PSG-valinnassa

PSG:n Suomen kannattajayhdistyksen nokkamies haltioissaan Messin siirrosta – "Uskon, että hänen arvonsa ymmärretään jälkikäteen"

Lionel Messi teki kahden vuoden sopimuksen PSG:n kanssa, pelaa jatkossa numerolla 30

Kommentti: Tunteikas tiedote Lionel Messin lähdöstä on Barcelonan viimeinen hätähuuto – tästä katalonialaisseuran kriisissä on kyse