Salminen ja Heikkinen loppukilpailuihin alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa

Juoksija Ilona Mononen sijoittui 3 000 metrin loppukilpailussa viidenneksi. Keihäänheittäjät Vivian Suominen ja Anni-Linnea Alanen eivät yltäneet mitalisijoille.

Aitajuoksija Heidi Salminen elokuussa 2020. Arkistokuva. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Suomen Heidi Salminen vertyi aamun alkuerässään ennätysvauhtiin ja raivasi tiensä 400 metrin aitojen loppukilpailuun alle 20-vuotiaiden MM-yleisurheilukisoissa. Salminen juoksi Kenian Nairobissa ennätyksensä 58,12, jolla hän oli alkuerien nopein juoksija.

Suomalainen kohensi kuun alussa juostua aiempaa ennätystään huimasti 0,95 sekunnilla.

– En osannut yhtään odottaa finaalipaikkaa. Aikaisempiin juoksuihin verrattuna osasin nyt 200 metrin kohdalla ajatella vain, että menen yhden aitavälin kerrallaan, enkä mieti, kuinka pitkästi tästä on vielä maaliin, 17-vuotias Salminen kertoi Suomen Urheiluliiton verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun).

– Olen harjoitellut aika paljon juoksun loppua, ja nyt se vihdoin onnistui.

Salmisen valmentaja on 400 metrin aitamatkan Suomen ennätystä 54,62 hallussaan pitävä Tuija Helander. Alkuerissä toiseksi ja kolmanneksi juosseet Kanadan Savannah Sutherland ja Ranskan Ludivine Aubert olivat reilut 0,3 sekuntia Salmista hitaampia.

Aada Aho oli erässään neljäs ja alkuerävaiheen kymmenes ajalla 59,50. Finaalipaikkaan vaadittiin 59,18.

Heikkinen oman eränsä viides, kuten myös Mononen loppukilpailussa

Sade keskeytti toisen kisapäivän iltapäiväsessiot hetkeksi, minkä seurauksena urheilijat joutuivat odottamaan tovin tapahtumien jatkumista.

Miesten 1 500 metrin alkuerissä juossut Santtu Heikkinen oli omassa erässään viides ajalla 3.50,55, minkä ansiosta suomalaisjuoksija eteni lopulta aikavertailun kautta lauantaina juostavaan finaaliin.

Naisten 3 000 metrin finaalissa juossut Ilona Mononen puolestaan sijoittui loppukilpailussa viidenneksi ajalla 9.30,63. Mononen voitti matkan nuorten Euroopan mestaruuden viime kuussa Tallinnassa.

Naisten keihään loppukilpailussa Suomea edustaneet Vivian Suominen ja Anni-Linnea Alanen eivät yltäneet mitalisijoille. Suominen sijoittui lopputuloksissa yhdeksänneksi tuloksella 49,13 ja Alanen puolestaan 11. sijalle tuloksella 48,25.

Alun perin torstaina ohjelmassa ollut miesten seiväsfinaali siirtyi sateisen sään vuoksi perjantaille. Suomea kisassa edustaa Juho Alasaari.

Lue myös: