1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Englannin Valioliiga

Tottenham ja Chelsea voittoon, ManU pistejakoon – Lukaku teki välittömästi maalin, Kane tuli kentälle saadakseen keltaisen kortin

Tottenham haki Wolverhamptonin vieraana 1–0-voiton. Arsenal hävisi kotonaan Chelsealle 0–2. Manchester United jakoi pisteet Southamptonin vieraana ottelun päättysessä 1–1.

Chelsean Romelu Lukaku pääsi heti maalin makuun Valioliigassa. Taustalla joukkuekaveri Kai Havertz. Kuva: Darren Walsh / Chelsea FC

Tottenham otti toisen peräkkäisen 1–0-voiton jalkapallon Englannin Valioliigassa, kun se kukisti sunnuntain iltapäiväottelussa Wolverhamptonin. Dele Alli vei vierasjoukkue Tottenhamin johtoon jo yhdeksännellä peliminuutilla, kun hän upotti rangaistuspotkunsa vastustajan maaliin.

– On aina hyvä saada maali ottelun alussa. Se tekee hommat paljon helpommaksi, mutta Wolves pelasi hyvin. Puolustimme yhtenäisesti, ja olen ylpeä pojista. Tietysti olen mielissäni tällaisesta alusta (kaksi voittoa), mutta meillä on pitkä matka kuljettavana ja paljon kehitettävää pelissämme, Tottenhamin päävalmentaja Nuno Espirito Santo kertoi BBC:lle (siirryt toiseen palveluun).

Parikymmentä minuuttia ennen loppua päävalmentaja juoksutti kentälle Harry Kanen, joka pelasi kauden ensimmäiset liigaminuuttinsa. Hän ei ollut kokoonpanossa viikko sitten, kun Tottenham kukisti Manchester Cityn 1–0. Viime kauden maalikuningasta on oltu viemässä juuri Cityyn, mutta hallitseva mestari ei ole halukas maksamaan Kanesta vaadittua siirtosummaa.

– Hän pelasi, on pääsemässä kuntoon ja auttoi meitä. Hän on iso apu meille. Puhumme yhdestä maailman parhaimmista pelaajista. Olemme erittäin onnekkaita, että meillä on hänet, Tottenham-luotsi kuittasi utelut Kanen tilanteesta.

Wolverhampton on hävinnyt kauden molemmat ottelunsa.

Chelsea oli vahvempi Lontoossa

Chelsean tuore hankinta Romelu Lukaku kiitti avauskokoonpanon paikasta ja naulasi ottelun ensimmäisen täysosuman Arsenalin verkkoon Lontoon paikallispelissä. Lukaku ei ollut pelikunnossa vielä avauskierroksella, mutta näytti sunnuntaina väläyksiä vaarallisuudestaan.

Chelsea voitti lopulta 2–0 ja on paikalliskilpailija Tottenhamin tavoin voittanut kauden molemmat ottelunsa. Arsenal jatkaa nollakerhossa. Avauskierroksella se hävisi sarjanousija Brentfordille 0–2.

Viime kauden kakkonen Manchester United tarjoili pisteen Southamptonille, kun ottelu päättyi 1–1. Kotijoukkue pääsi johtoon puolen tunnin kohdalla, kun ManU:n Fred teki oman maalin. Toista jaksoa ehti kulua kymmenisen minuuttia, ja ManU:n Mason Greenwood tasoitti lukemat.

Päivitys 22.8. klo 20.58: Lisätty juttuun Tottenhamin päävalmentajan kommentit ja Arsenal–Chelsea-ottelun tulos.

Lue myös:

Manchester City murjoi Norwichin – Teemu Pukin joukkueelle todella synkkä alku kauteen

Tottenham yllätti Manchester Cityn, FC Barcelona mätti neljä maalia – Katso kiehtovan jalkapallopäivän kaikki käänteet

Englannissa pelattiin täysille katsomoille – tältä näytti, kun pelaajat pääsivät juhlimaan kymmenien tuhansien kannattajien edessä