1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Tokion paralympialaiset 2020

Amanda Kotajalle vihdoinkin uran ensimmäinen paralympiamitali! Onnen kyyneleet purkautuivat haastattelussa: "Elämäni hienoin kisa"

Amanda Kotaja kelasi Tokiossa satasen paralympiahopeaa huippuajalla.

Amanda Kotaja tunteikkaana haastattelussa
Amanda Kotaja tunteikkaana haastattelussa
Tekijät

Ratakelaaja Amanda Kotaja saavutti keskiviikkona Tokiossa uransa ensimmäisen paralympiamitalin, kun hän kelasi naisten T54-luokan sadalla metrillä hopeaa. Kotaja, 26, on kolminkertainen maailmanmestari, mutta kaksissa edellisissä paralympialaisissa mitalitili ei ollut auennut.

Helsinkiläistynyt vampulalainen oli Lontoossa 2012 T54-luokan satasen neljäs ja Riossa 2016 kuudes. Nyt hän lähti kisaan maailmantilaston kärkipaikalta ja ylitti maaliviivan toisena kauden parhaallaan 15,93.

Taistelu kultamitalista oli todella tiukka: kisan voitti Kiinan Zhou Zhaoqian ajalla 15,90. Kotaja johti kisaa pitkään niukasti, mutta Zhaoqian nipisti lopussa ohi vain kolmen sadasosan erolla.

Kärkikaksikko oli omaa luokkaansa. Pronssia otti Yhdysvaltain Cheri Madsen ajalla 16,33.

Kotaja saapui Yle Urheilun haastatteluun tunteikkaana. Suomalaiskelaajan alkuvuosi oli hankala: Kotaja kävi keväällä sappirakkoleikkauksessa eikä ehtinyt kuntoutua ajoissa kesäkuun EM-kisoihin. Paralympiahopea oli Kotajalle valtava helpotus.

– Tuntuu erittäin hyvältä. Oli tosi hieno kisa. Nämä ovat pelkästään onnen kyyneleitä. Ei ollut helppo tämä vuosi, siinä tuli aikamoisia mutkia matkaan. Tähän halusin uskoa koko ajan ja nyt minä sen näytin. Tämä ehdottomasti kruunaa tähänastisen urani, Kotaja hymyili.

Aamun alkuerissä Kotaja oli kolmas ajalla 16,43. Kotajan nimissä oleva Suomen ja Euroopan ennätys 15,64 on vuodelta 2015. Hänen kauden parhaansa ennen paralympiafinaalia oli 16,09.

– Tiesin olevani tosi hyvässä kunnossa. Aamun (alkuerien) kelaus ei näyttänyt sitä. Tiesin, että tästä tulee kova kilpailu ja täytyy sanoa, että tämä oli elämäni hienoin kisa, vaikka ei tullutkaan voittoa. Tämä on juuri sitä, miksi urheilen, Kotaja sanoi.

Palkintojenjaon jälkeen Kotaja avasi vielä lisää mitalin merkitystä.

– Tämä on ollut pikkuisen Amanda-tytön unelma tosi, tosi kauan. Olen ollut lähellä paralympiamitalia aikaisemminkin, mutta sen aika ei vielä ollut. Nyt se oli. Olen tehnyt hirveästi töitä pitkäjänteisesti ja nautin tällä hetkellä urheilusta mielettömästi.

Kotajalla ovat mielessä jo seuraavat paralympialaiset Pariisissa kolmen vuoden päästä.

– Pariisi siintää silmissä, kunhan tästä nyt hetken hengähdän. Toivon, että pystyn myös siellä olemaan iloinen ja ylpeä suorituksistani.

Kotajan mitali oli Suomelle päivän toinen ja Tokion kisojen neljäs. Vain reilua tuntia aikaisemmin Leo-Pekka Tähti kelasi satasen paralympiahopeaa. Ennen Tähteä olivat juhlineet kultamitalisti Toni Piispanen ja pronssia saavuttanut Marjaana Heikkinen.

Lue myös:

Leo-Pekka Tähti kelasi hopeaa! 18-vuotias thaimaalainen paineli ME-miehen ohi – suomalainen lupasi: "Jatkan niin kauan kuin olen kunnossa"

Yle seurasi Tokion paralympialaisten kisapäivää – Suomen mitalisaalis kasvoi kahdella hopealla