1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. golf

Matilda Castren intoa täynnä historialliseen edustukseen Solheim Cupissa: "Olen nauttinut joka hetkestä"

Matilda Casten on mukana Solheim Cupissa Euroopan joukkueessa Yhdysvaltoja vastaan viikonloppuna.

Kuva: 2021 Getty Images

Matilda Castren lähtee intoa täynnä historiallisesti ensimmäisenä suomalaisena golfin Solheim Cupiin. Arvostetussa kilpailussa Euroopan joukkue kohtaa Yhdysvallat. Kahden vuoden välein järjestettävä Solheim Cup pelataan tällä kertaa Yhdysvaltain Ohiossa lauantaista alkaen.

– Tunnelmani ovat todella hyvät. Olen tutustunut joukkuekavereihin, erityisesti niihin, joita en ole ennestään tuntenut. Euroopan joukkueella on hyvä fiilis ja valmistelut ovat sujuneet oikein hyvin, Castren kertoo Yle Urheilulle.

– Harjoituspäiviä on ollut katsomassa jo paljon väkeä. Meillä on ennen kisalauantaita vielä gaalaillallinen ja viralliset avajaiset.

Castren on pelannut paljon kisoja kesän aikana ja hyvällä menestyksellä. Kesäkuussa hän voitti ensimmäisenä suomalaisena LPGA-kiertueen kilpailun Kaliforniassa. Heinäkuun puolivälissä Castren vei voiton Euroopan-kiertueen kilpailussa Turussa.

Suomalainen on sijoittunut kesällä 20 parhaan joukkoon myös Tokion olympialaisissa sekä arvoturnauksiin kuuluvissa Evian-mestaruuskilpailussa ja British Openissa. Solheim Cupissa on kuitenkin luvassa erilainen kokemus.

– Pelimuotona on täällä reikäpeli, emmekä pelaa sitä kuin ehkä kerran kaudessa ja silloinkaan emme pelaa joukkueena. Lauantai ja sunnuntai pelataan parikisoina. Vielä ei ole varmaa, missä kisoissa saan itse täällä pelata, mutta erityisesti ne parikilpailut kiinnostaisivat. Ne ovat erityisesti mieleeni, kun olen vastaavia aiemmin muissa kilpailuissa pelannut Suomen ja Euroopan joukkueissa.

– Tämä tapahtuma on todella spesiaali ja olen siksi nauttinut joka hetkestä. Olen tietenkin innoissani lähdössä pelaamaan.

Euroopan joukkueessa on Castrenin lisäksi kaksi debytanttia, Irlannin Leona Maguire ja Tanskan Nanna Koerstz Madsen.

Lue myös:

Matilda Castren valittiin Solheim Cupiin ensimmäisenä suomalaisena