Hollantilainen yllättäjä jo kahdeksan joukkoon US Openissa – myös 18-vuotias Alcaraz jatkaa

Botic van de Zandschulp on urakoinut Yhdysvaltain avoimissa. Puolivälierissä hän kohtaa Daniil Medvedevin.

Botic van de Zandschulp. Kuva: 2021 Getty Images

Karsintojen kautta pääsarjaan edennyt hollantilainen Botic van de Zandschulp jatkaa huimaa etenemistään Yhdyvaltain avoimessa tennisturnauksessa. Hollantilainen voitti neljännellä kierroksella yhdenneksitoista sijoitetun argentiinalaisen Diego Schwartzmanin 6–3, 6–4, 5–7, 5–7, 6–1 ja eteni jo puolivälieriin.

Van de Zandchulp ei hermostunut, vaikka hän hukkasi jo neljännessä erässä kaksi ottelupalloa, vaan jyräsi viidennen erän voittoon numeroin 6–1. Hänestä tuli ensimmäinen karsija US Openin miesten puolivälerissä sitten vuoden 2008.

– Minulla ei ole sanoja. En usko, että kukaan kotimaassa uskoi minun selviytyvän puolivälieriin, van de Zandschulp sanoi.

Van de Zandschulp on pelannut todella paljon tennistä turnauksen aikana. Hän voitti kaikki kolme karsintaotteluaan kolmessa erässä ja hävisi kaikissa avauserän. Pääsarjan avauskierroksella hollantilainen nousi kahden erän takaa voittoon. Toisella kierroksella kaatui kahdeksanneksi sijoitettu norjalainen Casper Ruud neljässä erässä. Myös kolmannen kierroksen voitto tuli neljässä erässä ja neljännellä kierroksella siis viidessä erässä.

Van de Zandschulp kohtaa puolivälierissä kakkoseksi sijoitetun venäläisen Daniil Medvedevin.

Myös 18-vuotias espanjalainen Carlos Alcaraz jatkaa puolivälieriin. Edellisellä kierroksella Stefanos Tstsipasin upealla pelillä voittanut Alcaraz löi nyt saksalaisen Peter Gojowczykin 5–7, 6–1, 5–7, 6–2, 6–0. Alcaraz saa seuraavaksi vastaansa kanadalaisen Felix Auger-Aliassimen.

Lue myös: