1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. jalkapallo

Brasilian poliisi tutkii argentiinalaispelaajien toimintaa ja mahdollista rikosta MM-karsintaskandaalissa – myös Fifa otti kantaa

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa ei ole vielä tiedottanut, milloin Brasilian ja Argentiinan välinen MM-karsintaottelu pelataan. Jalkapallojättien kohtaaminen päättyi sunnuntaina kaaokseen.

Brasilian ja Argentiinan kymppipaidat Neymar ja Lionel Messi keskustelivat terveysviranomaisten kanssa keskeytyksen jälkeen. Kuva: Getty Images

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on ottanut kantaa Brasilian Sao Paulossa jalkapallon Etelä-Amerikan MM-karsintaottelussa tapahtuneeseen selkkaukseen. Fifa valitteli tiedotteessaan tapahtunutta ja kertoi tutkivansa asiaa.

– Fifa pahoittelee Brasilian ja Argentiinan välisen ottelun keskeyttämistä edeltäneitä tapahtumia. Ne estivät miljoonia ihmisiä nauttimasta kahden maailman tärkeimmän jalkapallomaan välisestä ottelusta, Fifa totesi tiedotteessaan Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Brasilian ja Argentiinan välinen Etelä-Amerikan MM-karsintaottelu päättyi sunnuntaina kaaokseen vain viiden minuutin pelin jälkeen, kun kentälle ryntäsi poliiseja ja terveysviranomaisia ottamaan argentiinalaispelaajia kiinni. Brasilian terveysviranomaisten mukaan neljän Argentiinan pelaajan olisi pitänyt olla koronakaranteenissa, eivätkä he olisi saaneet pelata ottelussa.

Nämä argentiinalaispelaajat, Emi Martinez, Cristian Romero, Emi Buendia ja Lo Celso, saapuivat Brasiliaan Isosta-Britanniasta, jossa he pelaavat Englannin Valioliigaa. Brasilian maahantulosääntöjen mukaan Isosta-Britanniasta saapuvien vierailijoiden tulee olla karanteenissa 14 päivän ajan.

– Fifa on vastaanottanut ottelun toimihenkilöiltä ensimmäiset raportit tapahtuneeseen liittyen. Pätevä kurinpitoelin tutkii nämä tiedot ja päätös tehdään aikanaan, Fifa ilmoitti.

Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino kuvaili tapahtumia "hulluiksi".

– Onhan se hullua, että poliisi ja järjestyksenvalvojat tulevat kentälle viemään pelaajia pois – meidän täytyy käsitellä näitä haasteita ja ongelmia, jotka koronakriisi ovat tuoneet mukanaan, Infantino sanoi Reutersin mukaan. (siirryt toiseen palveluun)

Brasilian poliisi avasi tutkinnan

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Brasilian poliisi kertoi maanantaina avanneensa virallisen tutkinnan, jossa selvitetään karanteenisääntöjen rikkomisesta epäiltyjen argentiinalaispelaajien toimintaa.

– Tutkimme mahdollista rikosta, joka liittyy valheellisen tiedon antamiseen. Pelaajille ilmoitettiin eilen, että heidän täytyy poistua maasta, mikä on tavanomainen toimenpide. Heitä myös kuulusteltiin, Brasilian poliisin edustaja sanoi.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Aston Villan pelaajat Emi Martinez ja Emi Buendia lensivät maanantaina Buenos Airesista ensin Kroatiaan, jotta he välttyvät 10 päivän hotellikaranteenilta Englannissa. Martinezin veljen Alejandro Martinezin mukaan lento Kroatian kautta oli Aston Villan vaatimus.

Argentiinalaispelaajien seurat Aston Villa ja Tottenham Hotspur kieltäytyivät kommentoimasta tapausta Reutersille.

Lue myös:

Brasilian terveysviranomaiset marssivat kentälle ja keskeyttivät skandaalimaisesti MM-karsintapelin Argentiinaa vastaan

Valioliiga ei päästä kaikkia pelaajia maajoukkueisiin – päätös koskee kymmeniä pelaajia