1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Veikkausliiga

Maaleja paukuttava Kamara taas HIFK:n sankari – "Siksi hänet hankimme"

SJK:lla oli hetkensä kamppailun alussa, muuten mittelö kulki paljolti HIFK:n komennossa.

Kei Kamara ratkaisi HIFK:lle voiton. Kuva: Matti Raivio/All Over Press

Taulukkokuutonen HIFK kaappasi äärimmäisen arvokkaan voiton, kun se löi miesten jalkapalloliigassa SJK:n 1–0. Helsinkiläisten sankariksi kohosi näyttävän puskumaalin viimeistellyt Kei Kamara, jolle osuma oli jo kolmas kolmannessa kamppailussa.

– Tiesin, että hän (Kamara) tekee maaleja, siksi hänet hankimme. Hän on hieno juttu meille, mutta myös koko liigalle, HIFK:n valmentaja Joaquin Gomez hehkutti.

Pohjoisamerikkalaisessa MLS-liigassa maalihaiden aateliin noussut Kamara oli yllättää SJK:n maalivahdin Jesse Östin jo ennen 44. minuutilla syntynyttä kaappiaan.

Sierra Leonesta ammattilaiskentille edennyt hyökkääjä hätisteli jo varhain kahdesti Östin vartioimaa verkkoa. Seinäjokisten puolustaja Ville Tikkasen puskupelastus maaliviivalta säästi vieraat takaiskulta yhden kerran.

SJK:lla oli pienet hetkensä aivan kamppailun alussa, muuten mittelö kulki paljolti punapaitojen komennossa.

Isäntien riveistä esille nousi Kamaralle maaliin loistopassin lähettänyt Macario Hing-Glover, jonka tarjoilusta olisi voinut tulostua nähtyä enemmänkin lukemiin.

– Aika tiukka tilanne taulukossa. Olisimme voineet pudottaa HIFK:n pois kyydistä, SJK:n viiden ottelun pisteputken päättymistä harmitellut valmentaja Jani Honkavaara summasi.

Lue myös:

Pikkuhuuhkajien EM-karsintaottelun päätös sai Juha Malisen kiehumaan, kun punaisia kortteja jaettiin: "Oikeusmurha"

Tyly tilasto kertoo paljon Huuhkajien tilanteesta illan MM-karsinnassa – Kanervalta kaino toive Ranska-otteluun: "Sillä olisi paras järkyttää"

Aston Villa -pomo BBC:lle korona-ajan maajoukkuekomennuksista: "Tämä on yhtä sotkua" – Villan pelaajat palaavat Englantiin Kroatian kautta