Juuri 19 vuotta täyttäneen kanadalaisen tuhkimotarina US Openissa jatkuu, nyt putosi viidenneksi sijoitettu – "Hän on valloittamassa maailmaa"

Leylah Fernandez pelaa kovaa ja ennakkoluulottomasti. Hän passittanut New Yorkin Grand Slam -turnauksessa kovia nimiä katsomoon.

Leylah Fernandez on noussut US Openissa yleisön suosikiksi. Kuva: STELLA Pictures / Splash News

Kanadalainen Leylah Fernandez on edennyt tenniksen US Openin naisten kaksinpelissä neljän parhaan joukkoon. Eilen 19 vuotta täyttänyt Fernandez voitti tiistain puolivälierissä viidenneksi sijoitetun Ukrainan Elina Svitolinan eräluvuin 6–3, 3–6, 7–6 (7–5).

Ottelu kesti kaksi tuntia ja 24 minuuttia. Tappio päätti Svitolinan yhdeksän ottelun mittaisen voittoputken.

Ratkaisevan tie breakin kaksi viimeistä palloa voittanut kanadalainen on maailmanlistalla vasta 73. sijalla, mutta hän on passittanut kauden viimeisessä Grand Slam -turnauksessa kovia nimiä katsomoon. Kahdessa edellisessä pelissään hän päätti kolmanneksi sijoitetun Naomi Osakan ja kolminkertaisen Grand Slam -voittaja Angelique Kerberin turnaukset.

Fernandez on pelannut läpi turnauksen kovalla itseluottamuksella ja hänen hermonsa kestivät nyt hyvin jännittävässä ja ratkaisevassa kolmannessa erässä.

– Tämä oli ehdottomasti yksi turnauksen vaikeimmista otteluista pelillisesti ja henkisesti. Svitolina on hieno pelaaja ja kova taistelija. Olen onnellinen jatkopaikasta, yleisön suosikiksi New Yorkissa noussut Fernandez sanaili pelin jälkeen.

Fernandez on nuorin US Openissa neljän parhaan joukkoon edennyt naispelaaja sitten Maria Sharapovan (2005).

– Olen tyytyväinen, että pystyin taistelemaan ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä Svitolina nosti tasoaan ja minä tein valitettavasti virheitä ratkaisuhetkillä. Onneksi toivuin kolmanteen erään ja tie breakkiin. Olin hieman onnekas tie breakin 5–5-tilanteessa, mutta otan vastaan kaiken onnen, mitä saan.

Nuorempana belgialainen Justine Henin oli kanadalaisen idoli. 17-vuotiaana uransa ensimmäisen WTA-turnausvoiton ottanut Henin voitti aikanaan muun muassa seitsemän Grand Slam -turnausta ja olympiakultaa.

– Nuorempana otin mallia Justine Heninistä ja kuvittelin, millaista olisi pelata häntä vastaan. Kuvittelin myös pelaavani Venus Williamsia vastaan. Olen aina unelmoinut, että voisin pelata isoilla kentillä ja Grand Slam -turnauksissa.

Kanadalaisen hienoista otteista oli vaikuttunut muun muassa koripallolegenda Earvin "Magic" Johnson, jonka Twitter-päivitys nostettiin esiin useissa Pohjois-Amerikan medioissa.

– Olet jäänyt paljosta paitsi, jos et ole nähnyt US Openin kaikkein mielenkiintoisinta pelaajaa, 19-vuotiasta Leylah Fernandezia. Hän on liekeissä, sillä hän voitti juuri kolmanneksi sijoitetun pelaajan. Hän on valloittamassa maailmaa, Johnson hehkutti Twitterissä.

Uransa ensimmäisessä Grand Slam -välierässä Fernandez kohtaa toiseksi sijoitetun valkovenäläisen Arina Sabalenkan, joka voitti puolivälierässään kahdeksanneksi sijoitetun Tshekin Barbora Krejcikovan selvästi luvuin 6–1, 6–4.

Medvedev ja Auger-Aliassime miesten välieriin

Miesten puolella paikan neljän parhaan joukosta tiistaina lunastivat kakkossijoitettu Venäjän Daniil Medvedev ja Kanadan 12. sijalle rankattu Felix Auger-Aliassime. Medvedev pelaa US Openin välierissä jo kolmatta kertaa peräkkäin.

Medvedev passitti katsomoon hollantilaisen Botic van de Zandsin neljässä erässä 6–3, 6–0, 4–6, 7–5. Auger-Aliassime eteni jatkoon, kun 18-vuotias Espanjan Carlos Alcaraz joutui luovuttamaan toisessa erässä. 21-vuotias Auger-Aliassime johti ottelua luovutushetkellä luvuin 6–3, 3–1.

Alcaraz, joka oli nuorin US Openin puolivälierissä esiintynyt pelaaja 58 vuoteen, ei pystynyt jatkamaan peliä lähentäjälihasongelman takia.

Lue myös: