1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Maajoukkuelentopallo

Suomalaiskatsojat ihastuttivat EM-kisoissa karnevaalitunnelmallaan, mutta kotikisat eivät olleet rahasampo: "On yritetty laukoa liikkuvaan maaliin"

Tampereen Hakametsän hallissa on vietetty suomalaista lentopallohurmosta. EM-kisat olivat onnistuneet Suomen kannalta tuloksellisesti, mutta myös kisajärjestelyt onnistuivat. Korona kasvatti EM-kisojen kuluja kolmanneksella.

Suomalaiset lentopallofanit pääsivät juhlimaan alkulohkon päätteeksi, kun Suomi otti kovan voiton Turkista Hakametsässä. Kuva: Lehtikuva

TAMPERE. Suomen miesten lentopallomaajoukkue pelasi Tampereen EM-lohkossaan kuin hurmiossa ja eteni jatkopeleihin. Myös suomalaiskatsojat ihastutti karnevaalitunnelmallaan ja osoitti jälleen taistelevansa maailman parhaan lentopalloyleisön tittelistä tai ainakin mitalisijoista.

Kisojen järjestelyissä on kuitenkin riittänyt huolta ja murhetta, eikä vähiten koronan takia. Lentopalloliiton toimitusjohtaja Olli-Pekka Karjalaisen mukaan viimeinen puolitoista vuotta on ollut melkoista säätöä.

– Se, että kisat ylipäätään pelataan ja pelataan yleisön edessä, ei ollut mikään itsestäänselvyys. Siinä mielin voimme olla tyytyväisiä, että saimme palasia loksahtelemaan kohdilleen ja pelattua ottelut kotiyleisön edessä, vaikkakin rajoituksilla, Karjalainen sanoi Yle Urheilun haastattelussa.

Kisojen alkuperäinen budjetti oli noin 1,8 miljoonaa euroa, mutta toteutuma liikkuu nyt 1,3–1,5 miljoonassa eurossa. Korona on kuitenkin tuonut kisajärjestäjille runsaasti lisäkuluja, noin 30 prosentin verran. Kisat ovat kaikkea muuta kuin rahasampo, sillä taloudellinen tavoite on +/- 0 -saldo.

– Koronan takia tässä on koko ajan yritetty laukoa liikkuvaan maaliin. Vielä 2,5 viikkoa sitten keskustelimme siitä, paljonko yleisöä voidaan ottaa sisään. Rajoitukset ovat luonnollisesti vaikuttaneet tuottopuoleen ja olemme olleet ihan älyttömän tiukalla taloudenpidolla. Jokaista menoa tarkkaan on pohdittu oikeasti todella tarkkaan, että onko se täysin välttämätön, Karjalainen kertoi.

Karjalainen ei vielä osaa sanoa, mitkä kisojen lopulliset luvut ovat. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tiukalla kulubudjetilla liitto ja kisajärjestäjät saavat pidettyä “nenän pinnan päällä”.

Katsojien määrää jouduttiin koronan takia rajoitamaan, mutta Suomen viidessä ottelussa katsojia oli noin 15 000. Kaiken kaikkiaan katsojia oli kisoissa noin 18 000. Kuva: Tomi Hänninen

Velkakierre pysäytetty

Lentopalloliiton velkakierre on ollut viime vuosina kestopuheenaiheena. Sekä miesten että naisten maajoukkueiden EM-kisoihin valmistautumisella oli haasteita talouden takia ja vuosi sitten puhuttiin, että liitolla olisi jopa miljoonan euron verran velkaa.

Karjalaisen mukaan suunta on nyt saatu käännettyä ja ilman koronaa liitto olisi vielä paremmassakin vauhdissa. Lentopalloliitto teki viime vuonna ylijäämäisen tuloksen ja sama linja täytyy pitää myös jatkossa.

– Velkakierre on nyt ohi. Tavoitteenamme on saada pitkällä aikavälillä sekä liiton talous että oma pääoma takaisin plussalle. Pyrimme siihen, että tämä tapahtuisi 3–5 vuodessa, jotta sillä olisi mahdollisimman vähän vaikutusta ydintoimintoihimme.

Pohjaa ponnistaa

Miesten maajoukkueen valmennuskaksikon, Joel Banksin ja Sami Kurttilan sopimukset päättyvät EM-kisoihin. Karjalainen on ollut tyytyväinen siihen, miten Banks on saanut joukkueen pelaamaan ja miten tulosta on vihdoin tullut. Jatkosopimuksesta ei kuitenkaan ole vielä puhuttu.

– Hänen kanssaan on sovittu, että mennään kisojen yli ja sen jälkeen katsotaan, mitä tehdään. Tämä on sekä hänelle että suomalaiselle lentopallolle todella, todella tärkeä paikka ja iso mahdollisuus. Olemme halunneet rauhoittaa tilanteen ja keskittyä olennaiseen.

Lentopalloliiton toimitusjohtaja Olli-Pekka Karjalainen uskoo, että Suomen miesten joukkueen hyvät peliesitykset EM-kisoissa kasvattavat kiinnostusta lajiin. Kuva: Tomi Hänninen

Karjalainen kuitenkin toivoo, että Tampereen EM-kisoissa nähty hurmos niin pelikentällä kuin katsomossakin saisi lajille uudenlaisen vaihteen päälle. Laji tarvitsee nostetta sekä junioritoimintaan kuin kotoiseen Mestaruusliigaankin.

– Uskomme ja luotamme siihen, että tästä lähtee kova buumi käyntiin ja se generoi monella tavalla hyviä asioita suomalaiseen lentopalloon. Ja miksipä ei, hallissa on ollut hyvä tunnelma ja Ylen katsojaluvut ovat olleet huimia, joten siinä on pohjaa ponnistaa.

Lue myös:

Joel Banks ei hätkähtänyt suomalaisten juroutta – sinnikäs valmentaja johdatti Suomen ulos karmivasta tappioputkesta ja on nyt porukan kovin saunoja

Vaahtosammuttimen kokoinen yleispelaaja liekehtii Suomen hyökkäyksessä – Antti Ronkainen kiittelee fysiikkavalmentaja Pärmäkosken ohjelmia: "Pompun on pakko nousta"

Maajoukkuelegenda Mikko Esko opettelee uutta roolia – "positiivisesti hullu" Mauro Berruto iskosti nestoriin itseluottamusta, johon ei uskottu

212-senttinen Aaro Nikula ei jäänyt suremaan, kun voimakas pituuskasvu sekoitti tasapainon – kanafarmin kasvatin poikkeuksellinen asenne nosti hänet voittajaksi

Nörtistä kuoriutuu pelikentällä voitontahtoisuuden perikuva – Miki Jauhiainen on kulkenut erilaisen tien Veljeksiin

Suomalaiset saivat villin idean Moskovassa vuonna 2007 – nyt Suomen "seitsemäs pelaaja" on maailmankuulu karnevaalitunnelmastaan