1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. NBA

Lauri Markkasen nimi liitetty NBA-huhuihin – Cleveland haluaa yhä Philadelphian kiistellyn All Stars -pelaajan

Koripallosarja NBA:n tähdistötason takamiespelaaja Ben Simmonsin nimi on liitetty kauppahuhuissa jopa Lauri Markkaseen.

Ben Simmons ja Lauri Markkanen Kuva: EPA

Australialainen pelintekijä Ben Simmons, 25, haluaa kiireellisesti pois koripallon NBA-joukkue Philadelphia 76ersista. Philadelphiassa pidetään käytännössä jo varmana asiana, että pelaajien tulehtuneiden välien takia Ben Simmonsin aika 76ersissa on tullut tiensä päähän. Ainoa kysymysmerkki on enää 211-senttisen takamiehen tuleva seura.

Pohjois-Amerikan ammattilaissarjan eri asiantuntijat ovat analysoineet eri vaihtoehtoja, minne All Stars -pelaaja mahdollisesti päätyy. Myös äskettäin Chicago Bullsista Cleveland Cavaliersiin siirtyneen Lauri Markkasen nimi on liitetty huhuissa Simmonsin mahdolliseen kauppaan.

NBA-sisäpiiriläinen, arvostettu toimittaja Marc Stein kertoi tiistaina (siirryt toiseen palveluun), että Cavaliers on ollut jo pitkään erityisen kiinnostunut Simmons-kauppaan, jonka yksi merkittävä palanen toiseen suuntaan saattaisi olla nimenomaan suomalaistähti.

Stein kirjoittaa blogissaan, että vaikka Cavaliersilla oli isommasta kaartista jo entuudestaan kiinnitetty supertalentti Evan Mobley ja sentteri Jarrett Allen pitkillä sopimuksilla, niin hän piti erityisesti Markkasen "seurasystävällisestä" sopimuksesta.

Markkanen solmi neljän vuoden ja vajaan 60 miljoonan euron paperin, jonka päätöskaudella on houkutteleva optio. Markkanen on Steinin mukaan nykysopimuksensa ansiosta kätevä vaihtaa tarvittaessa toiseen pelaajaan.

– Tämä (Markkasen sopimus) ei ole lainkaan vähäpätöinen asia, kun liigalähteet vahvistavat, että Cleveland on yhä edelleen innokas hankkimaan 30 miljoonaa dollaria kaudesta tienaavan Ben Simmonsin riveihinsä, korostaa Stein.

Paljon vaihtoehtoja Markkasen suhteen

Steinin mukaan Clevelandilla on useita vaihtoehtoja. Se voi pitää vallan hyvin Markkasen joukkueessaan ja kehittää häntä sekä samalla hänen markkina-arvoaan - tai sitten treidata tarvittaessa sopivan kohteen edessä.

– Cleveland-kytkentä on erittäin mielenkiintoinen, sillä seura on antanut julkisuuteen jatkuvasti tietoja, että se on enemmän kuin kiinnostunut Simmonsista. Seura on ollut aiemminkin yhteydessä Simmonsiin ja Sixersiin. Toistuivat yritykset vain korostavat sitä, kuinka kovaa Cleveland haluaa saada kolminkertaisen All-Stars -pelajaan miehistöönsä.

Steinin mukaan spekuloinnit jatkuvat – eikä vähiten siksi, koska Markkasen sopivuus Clevelandiin ja varsinkin seuran kulmakiveksi kaavaillun Mobleyn tutkapariksi ole lainkaan aukoton.

Stein ei näe Markkasta pelaajana, jota Cavs arvostaa enemmän kuin heidän tämän kesän NBA-kolmosvaraustaan Mobleyta. Toimittajan mielestä Markkanen olisi mahdollisessa Simmons-kaupassa järkevä palanen Clevelandille.

Lauri Markkanen on äskettäin aloittanut harjoitukset Clevelandissa. Kuva: 2019 NBAE

Olisiko Markkanen-treidissä sitten järkeä Philadelphialle?

– Voi olla. Se riippuu tosin, miltä lopullinen kauppa näyttäisi Philadelphialle. Sixers haluaa saada vaihtokaupassa takaisin jonkun, joka on hyvä korinheittäjä ja jolla on vähintään All Star -pelajaan potentiaali. Eli nyt puhutaan takamiehistä Collin Sexton (sopimus loppuu tähän kauteen) tai Darius Garland. Mikäli vaihtokaupassa olisivat Clevelandilta Sexton, Markkanen ja Cedi Osman, niin tekisin kyllä kaupan, Stein sanoo.

Lähipäivänä ei kannata kuitenkaan odottaa Cavaliersin vaihtokauppaa, koska suomalaistähteä ei voi kaupata sopimusteknisten pykälien vuoksi Simmonsiin ennen 27. päivä lokakuuta.

Lue myös

Kommentti: Lauri Markkasella on paljon todistettavaa ensi kaudella – kirotun kaupungin fanit eivät innostuneet tuoreesta hankinnasta, mutta Chicagossa riemuittiin

Cleveland Cavaliers vahvisti Lauri Markkasen siirron – suomalainen hyvästeli Chicago Bullsin lämpimillä sanoilla: "En vaihtaisi tätä mihinkään"

Ylen tiedot: Lauri Markkanen on tehnyt sopimuksen Cleveland Cavaliersiin – Entinen NBA-pelaaja Hanno Möttölä: "Tämä on tilaisuus osoittaa, että hän pärjää huipulla"