1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Maajoukkuelentopallo

Suomen lentopallomiehet voimattomia Puolan maailmanluokan esityksen edessä EM-kilpailuissa – "Tulos oli ihan perseestä, vastassa älyttömän fyysinen porukka"

Suomen lentopallomiehet joutuivat maailmanmestari Puolan kyytiin EM-kilpailuiden neljännesvälierissä, jossa isännät nappasivat näytöstyyliin 3-0-voiton kotiyleisönsä silmien edessä Gdanskissa.

Mikko Esko (3) ja Tommi Siirilä (9) EM-neljännesvälierässä Kuva: Lehtikuva

Edellissäkin maiden kohtaamisessa, Krakovan EM-kisoissa vuonna 2019 Puola päihitti Suomen samoin numeroin 3–0.

Kaksinkertainen maailmanmestari Puola ei antanut lauantai-illan myöhäisottelussa Suomelle mahdollisuuksia yllätykseen, vaan pelasi omilla vahvuuksillaan alusta loppuun saakka yli 11 000 katsojan iloksi. Eräpisteet kirjattiin voittajille 25–16, 25–16, 25–14.

Ensimmäistä kertaa EM-kilpailuissa Suomi oli täysin aseeton, toisin kuin Hakametsässä Venäjää ja Hollantia vastaan. Suomen hakkuri-pelaaminen ei yltänyt kamppailussa sille tasolle, mitä olisi vaadittu Puolan ahdistamiseen. Sen vuoksi tasoero oli neljännesvälierässä melkoinen.

Maailmanluokan yleispelaaja, kuubalaislähtöinen Wilfredo Leon teki avauserässä (25–16) kuusi pistettä Puolalle. Hakkuri Antti Ronkainen ja libero Lauri Kerminen olivat siinä suomalaisista parhaiten mukana väkivahvan vastustajan kyydissä.

Toisessa erässä Suomen taisteluilme oli pitkään mallikasta, ja Sauli Sinkkosen ässä-syötöllä vieraat siirtyivät lupaavasti 8–7-johtoon. Michal Kubiakin kaksi perättäistä ässä-syöttöä, ja Suomen yksi pehmeä hyökkäys käänsivät kuitenkin erän ja momentumin nopeasti Puolalle, joka karkasi viiden pisteen johtoon 13–8. Erä valui lopulta selvästi punapaidoille 25–16, vaikka Joonas Jokela toi penkiltä mukavasti voimaa.

Kolmannessa erässä Leon paukutti lattiaan kaksi perättäistä ässää, joilla Puola harppasi 6–3-johtoon. Kotijoukkueen vaihtoruletista huolimatta ero pystyi koko ajan vähintään viidessä pisteessä. Päätöserä merkittiin Puolalle ilman minkäänlaisia tuskanhetkiä 25–14.

– Positiivisen puolelle tämä turnaus jää ehdottomasti, pelasimme sen verran hyvin Tampereella. Tulos oli tänään ihan perseestä. Pitää antaa vastustajalle krediittiä. Vastassa oli älyttömän fyysinen porukka, ja se tekee heistä maailman top-joukkueen, Suomen valopilkku Jokela tuumi.

Passari Mikko Eskolle, 43, maajoukkuepeli saattoi olla mahtavan uran viimeinen. Suomen loppusijoitus on EM-turnauksessa välillä 10-15, tarkka sijoitus selviää kaikkien neljännesvälierien pelaamisen jälkeen maanantaina.

Banks tyytyväinen suojatteihinsa

Suomen päävalmentaja Joel Banks tunnusti, että Puola-ottelu oli äärimmäisen vaikea.

– Pelasimme niin kovaa kuin pystyimme, mutta meidät voitti tällä kertaa paljon parempi vastustaja, Banks sanoi Petri Sjöblomin haastattelussa.

Banks kertoi olevansa tyytyväinen EM-turnauksen esityksiin. Suomi onnistui hänen mielestään hyvin ja joukkue otti kehitysaskeleita turnauksen aikana.

Banksin sopimus Suomen miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentajana on päättymässä. Lisäksi hän kertoo saaneensa työtarjouksia myös toisaalta.

– Aion nyt miettiä tätä kesää ja sitten katsotaan, haluaako Suomen lentopalloliitto keskustella kanssani sopimuksen jatkosta, Banks totesi.

Puolan vastus kovenee tuntuvasti tiistain puolivälierissä, jossa se kohtaa kotikentällään Tuomas Sammelvuon valmentaman Venäjän.

Puola kahlasi alkulohkonsa läpi puhtaalla pelillä häviten viidessä koitoksessaan yhteensä neljä erää. Kolminkertaisen maailmanmestariyhdistelmän käsittelyssä kaatuivat järjestyksessä; Portugali 3–1, Serbia 3–2, Kreikka 3–1, Belgia 3–0 ja Ukraina 3–0.

Tokiossa olympialaisissa Puola voitti lupaavasti oman lohkonsa, mutta jäi vasta viidenneksi hävittyään puolivälierissä tulevalle olympiavoittajalle Ranskalle 2–3.

Lue myös

Suomi heikompi läpi ottelun, kun väkivahva Puola varmisti puolivälieräpaikan lentopallon EM-kisoissa – katso tästä pudotuspelin vaiheet