1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Rallin MM-sarja

Rovanperä kertoo rentoutuneensa Kreikan rallissa – Latvala suitsuttaa: "Muut saavat mennä kovaa, että pystyvät pärjäämään Kallelle Jyväskylässä"

Toisen MM-voittonsa ajanut Kalle Rovanperä kertoo, että Viron kisan voitto antoi uskoa myös Kreikassa. Tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kertoo hieman jännittäneensä suojattinsa Power Stagen vauhdikasta ajoa.

Seuraava MM-ralli ajetaan lokakuun alussa Jyväskylässä ja nyt saavutettu voitto antaa Kalle Rovanperälle hyvät asetelmat kotiralliin. Kuva: AOP

Kalle Rovanperä pääsi juhlimaan uransa toista MM-rallin voittoa klassisessa Akropolis-rallissa Kreikassa. Suomalainen dominoi parhaimmillaan rallia ja vei sen hallitsevalla otteella omiin nimiinsä.

Ajallista välimatkaa Rovanperän ja toiseksi tulleen Ott Tänakin väliin tuli 41,1 sekuntia. Voitokas Rovanperä kertoo Yle Urheilulle, että rento ja varma ote syntyi sekä kisan aikana että ennen sitä. Jännitystäkin kuitenkin oli ennen kisaa.

– Varmasti se, että oli kaksi hyvää kisaa alla auttaa kovasti. Tänne tullessa en ollut luottavaisin, kun tällaiset kisat eivät ole olleet parhaitani. Tällä kertaa kuitenkin onnistuimme, Rovanperä sanoo.

Lopulta Rovanperä sai kiinni tutusta tunteesta. Virossa tullut avausvoitto MM-sarjassa vaikutti myös taustalla. Kokemus voittamisesta teki ajamisesta helpompaa.

– Kyllä se helpotti, oli niin hyvä fiilis ajamisesta. Annoin vaan mennä sen mukaan miltä tuntui. Aina kun pätkä lähti käyntiin, niin tuntui siltä, että kaikki toimii niin kuin pitää, Rovanperä kuvailee.

– Aina, jos jotain ongelmaa oli, tiesimme koko ajan missä mennään, hän jatkaa.

Tuntuma Kreikan rallista kehittyi myös viikonlopun aikana. Torstai ja perjantai eivät olleet vielä niin suotuisia, vaikka Rovanperä johtikin rallia jo toisen päivän jälkeen.

– Ekojen päivien jälkeen ei ollut vielä niin hyvä fiilis. Sitten pääsimme vauhtiin ja teimme joka päivä vain enemmän töitä. Nyt olemme tässä.

Seuraava MM-ralli ajetaan lokakuun alussa Jyväskylässä. Rovanperä pääsee irti kotiteilleen Keski-Suomessa, mutta ei ole valmis lyömään itselleen paineita voiton muuttamisesta voittoputkeksi.

– Totta kai se on tavoite tuollaisissa kilpailuissa, missä tiedän sen olevan mahdollista. Silti se tulee olemaan yhtä vaikea kisa kuin nämä kaikki muutkin. Emme ole olleet vielä WRC:ssä siellä mukana ja eteen tulee myös uusia pätkiä. Siksi en voi lähteä sinne vain soitellen, vaan on pidettävä jalat maassa, nuorukainen vannottaa.

Kalle Rovanperä ajoi erinomaisesti Kreikassa. Kuva: imago images/PanoramiC/ All Over Press

Latvala: "Kallen vauhti on ollut kuin toiselta planeetalta"

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala hehkutti suojattiaan rallin päätyttyä.

– Syke on lyönyt jatkuvasti satasta, nyt rupeaa onneksi vähän rauhoittumaan. Oli mahtavaa huomata, että automme toimi suorituskyvyltään juuri tässä rallissa. Sen lisäksi rengasvalintamme osuivat kohdalleen, Latvala aloittaa.

– Kaiken kaupan päälle Kallen vauhti on ollut kuin toiselta planeetalta. En tiedä, mistä hän sen kaiken kaivoi, mutta sitä on ollut mahtavaa seurata. Ei ole paljoa, mitä siihen voisi lisätä, että hän voittaa toisen MM-rallinsa ja vie Power Stagen kaiken kukkuraksi, hän kehuu Rovanperää vuolaasti.

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala sai nähdä suojatiltaan lähes täydellisen rallin. Kuva: /All Over Press

Jos Rovanperä jännitti hieman rallin alkua, hiipi jännitys Latvalan puseroon vasta rallin lopussa. Rovanperä painoi vielä EK15:lla kaasun pohjaan ja nappasi Power Stagesta täydet pisteet. Tallipäällikkö ennätti miettiä, voiko hyökätessä sattua vahinko.

– Ajattelin, etteihän hän vain hyökkää liikaa, ettei vaan karkaa lapasesta! Kallessa kaikkein huikeinta on juuri tuo, että hän on niin kylmäpäinen myös paineen alla. Hän ei tee silloin virheitä, Latvala ylistää kuskiaan.

Latvala kertoi itse ennen Akropolis-rallia, että hänellä meni kymmenen vuotta ajaa MM-voitto Kreikassa. Kahdeksan vuoden tauon jälkeen MM-kalenteriin palannut ralli sai kuitenkin heti uuden suomalaisvoittajan. Rovanperä voitti rallin vuoden MM-kokemuksella.

– Vaikka minun aikanani ralli oli karumpaa ja tuli enemmän keskeytyksiä, on silti uskomatonta, että Kalle pystyi näin nopeasti sopeutumaan tänne. Mielestäni hän on kasvanut kevään vaikeuksiensa kautta paljon, Toyota-pomo jatkaa kehumistaan.

Jyväskylän MM-ralli siintää myös tallin silmissä. Latvala on ainakin ääneen hieman itseluottavaisempi Rovanperän voittomahdollisuuksista kuin kuski itse.

– Kyllä muut saavat mennä kovaa, että pystyvät pärjäämään Kallelle Jyväskylässä, hän sanoo.

Toyotan tallipäällikkö nimeää toiseksi voittajasuosikiksi Kreikassa toiseksi ajaneen Hyundain Tänakin. Silti luottamus 20-vuotiaaseen Rovanperään on vahva.

Lue myös:

Mitä ylivoimaa! Kalle Rovanperä ajoi uransa toiseen MM-rallin voittoon Kreikassa – ralliasiantuntija Miikka Anttila kehuu nuorukaista: "Hän toimii vaikeissakin paikoissa rennosti"

Kalle Rovanperä juhlii komeaa rallivoittoa – Yle seurasi päätöspäivää hetki hetkeltä

Jari-Matti Latvala on rauhoitellut Kalle Rovanperää ennen Kreikan MM-rallia – "Meni kymmenen vuotta, että pystyin voittamaan tämän kilpailun"