1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. melonta

Mäntynen ja Hakala pettyivät MM-suoritukseensa – "Tosi hirveää melontaa"

Ratamelonnan MM-kilpailut sujuivat valmennuspäällikkö Petteri Pitkäsen mukaan suomalaisittain alakuloisesti.

Jeremy Hakala ja Joona Mäntynen jäivät tavoitteestaan MM-kisojen päätösmatkalla. Kuva: SMSL / Kai Lindqvist

Jeremy Hakala ja Joona Mäntynen eivät olleet tyytyväisiä suoritukseensa MM-melonnan B-finaalissa Kööpenhaminassa. Hakala ja Mäntynen meloivat kajakkikaksikoiden 500 metrin B-finaalissa kahdeksanneksi ajalla 1.36,54.

– Alusta alkaen tosi hirveää melontaa, ei päästy melomaan yhteen missään kohtaa. Vähän ennen puolta väliä tuli yksi horjahdus, Hakala sanoi Melonta- ja soutuliiton tiedotteessa.

Mäntysen mietteet olivat samanlaiset.

– Aika pettynyt, aika hajanainen veto. Surkea startti. Loppu oli ihan selviytymistä, ei siitä paljon jäänyt käteen, Mäntynen sanoi.

Suomalaisista MM-kilpailuiden päätöspäivänä kilpaili myös Eetu Kolehmainen, joka oli 5 000 metrillä 18:s. Kolehmaisen aika oli 22.12,04.

MM-kilpailut sujuivat ratamelonnan valmennuspäällikön Petteri Pitkäsen mukaan suomalaisittain melko alakuloisesti.

– Päällimmäisin fiilis kaudesta on, että aika raskas ja vaikea, hän sanoi.

Lue myös:

Olympiavoittajan poika Eetu Kolehmainen jahtaa isänsä jalanjäljissä maailman huippua – perustelee hersyvästi lajivalintaansa