Jopa Tshekissä ja Slovakiassa maksetaan parempaa palkkaa kuin SM-liigassa – parhaassa peli-iässä olevat suomalaiskiekkoilijat karkaavat ulkomaille

Jääkiekkoilija voi tienata nykyisin Tshekistä saman verran nettona kuin Suomesta bruttona. Yle haastatteli kahta jääkiekon pelaaja-agenttia ja kysyi, miten SM-liiga voi pelaajien silmissä.

28-vuotias Ahti Oksanen pelasi huippukauden KooKoossa tehoin 22+26=48, mutta lähti täksi kaudeksi Tshekkiin HK Hradec Kraloven riveihin. Kuva: Petri Saarelainen / AOP

Jääkiekon SM-liigakiekkoilijoita lähtee yhä enemmän ulkomaille pelaamaan. Tosin nykyisin NHL:ään ja KHL:ään lähtevien tähtien lisäksi kansallisen tason huippuja suuntaa myös Saksaan, Itävaltaan, Tshekkiin ja Slovakiaan.

Keski-Euroopassa on suomalaiskiekkoilijoille entistä useampia hyviä vaihtoehtoja SM-liigalle.

Edellä mainitut liigat houkuttelevat suomalaisia muun muassa rahan ansiosta. Kun liigapelaaja tienaa Suomessa 100 000 euroa bruttona, saa hän esimerkiksi Slovakiassa 60 000–70 000 euroa nettona. Tämän lisäksi sopimukseen sisältyy usein ilmainen auto ja asunto.

– Sopimukseen saattaa myös sisältyä mahdollisesti jotain bonuksia. Tuon verran Suomessa tienaava pelaaja pääsee Tshekissä kevyesti yli 100 000 euron nettopalkkioon riippuen tietysti joukkueesta ja pelaajaprofiilista, pelaaja-agentti Simo Niiranen kertoo Yle Urheilulle.

Suomen ja ulkomaisten sarjojen palkkoja on sinänsä hankala vertailla. Ruotsissa ja Suomessa sopimukset tehdään bruttona, mutta monessa muussa maassa pelaajasopimukset kirjataan nettopalkkoina, jolloin seura hoitaa verot ja työnantajamaksut.

100 000 eurosta käteen jäävä summa vaihtelee Suomessa muun muassa vähennysten mukaan, mutta Veronmaksajien mukaan tämän verran tienaava maksaa veroja 43 prosenttia eli hänelle jää palkastaan käteen 57 000 euroa.

SM-liiga on kasvattajasarja

Niirasen mukaan koronapandemia on yksi merkittävä tekijä siinä, että yhä useampi kokenut suomalaiskiekkoilija on siirtynyt ulkomaisiin sarjoihin. SM-liiga on jo aiemmin muuttunut kasvattajasarjaksi, mutta viimeiset puolitoista vuotta ovat vauhdittaneet kehitystä.

– SM-Liiga on kaikella kunnioituksella korostetusti kasvattajasarja. Se on edelleen mielettömän hyvä sarja ja liigassa pelataan hyvin viihdyttävää jääkiekkoa, Niiranen pohjustaa ja jatkaa:

– Se on nuorille todella hyvä ponnahduslauta, mutta markkina on muuttunut niin, että vanhemmat ja kokeneemmat pelaajat eivät välttämättä saa sellaista roolia ja palkkaa, johon he ovat tottuneet. Se pakottaa pelaajia miettimään ulkomaille lähtemistä.

Yle Urheilu haastatteli tätä juttua varten myös toista pelaaja-agenttia. Hän esiintyy jutussa nimettömänä oman työnsä vuoksi.

Hänen mukaansa esimerkiksi Ruotsi houkuttelee pelaajia allekirjoitusbonuksen avulla. Ennen Ruotsiin siirtymistä maksettava bonus on usein parhaimmilla seuroilla 30-35 prosenttia bruttopalkasta, mutta huonoimmat seurat maksavat sitä jopa 60 prosenttia.

Erityistyöihmisten allekirjoitusbonuksesta tarvitsee Ruotsissa maksaa vain 15 prosentin lähdevero.

– Tämä mahdollistaa heille huomattavan veroedun Suomeen nähden. Ruotsissa huippupelaajien nettopalkat ovat ainakin kolminkertaisia Suomeen verrattuna, pelaaja-agentti selventää.

Ruotsin pääsarjaseura Luulajaa edustava Juhani Tyrväinen antoikin Ruotsin radion (SR) haastattelussa kovaa kritiikkiä SM-liigan tasosta (siirryt toiseen palveluun). Tyrväinen sanoi jutun toimittaneen Christer Flythströmin mukaan, ettei yksikään huippupelaaja halua pelata enää Suomessa. Pelaamista Suomessa voivat Tyrväisen mukaan harkita ainoastaan ne, jotka ovat jo pelanneet parhaammat vuotensa.

– Ruotsissa peruspelaajan taso on paljon korkeampi. Vaikuttaa siltä, että kuilu vain kasvaa. Ruotsi menee menojaan ja sarja kehittyy. Tuntuu, että Suomessa se on toisinpäin, Tyrväinen sanoi Ruotsin radiolle.

Muun muassa verotus houkuttelee pelaajia SM-liigasta ulkomaille. Kuva: Lehtikuva

"SM-liiga kehittää kohti NHL-unelmaa"

Ulkomaisten liigojen kasvaneesta suosiosta huolimatta SM-liiga on Niirasen mukaan hyvässä asemassa pelaajien suhteen.

– Totta kai aina on parannettavaa ja kritiikkiä tulee vasemmalta ja oikelta. Osa kritiikistä tulee varmaan ihan syystä ja osa ihan aiheettakin. Yleisellä tasolla pelaajien, varsinkin nuorten pelaajien keskuudessa SM-liiga on todella arvostettu sarja, Niiranen sanoo.

Hän tosin muistuttaa, että pelaajat myös kulkevat omia polkujaan. Osa viihtyy Suomessa pidempään kun taas toiset, kahdeksasta kymmeneen vuotta liigassa pelanneet haluavat kokea jotain uutta urallaan.

– SM-liiga on todella hyvä sarja, mutta ennen kaikkea näille nuorille pelaajille mielettömän hyvä ponnahduslauta eteenpäin kohti suurempia liigoja ja kirkkaampia valoja. Hyvin monella on unelmana NHL ja Suomen liigan päivittäinen laadukas arki kehittää näitä pelaajia kohti sitä unelmaa.

Niirasen mukaan SM-liiga houkuttelee myös ulkomaalaispelaajia. Varsinkin niitä pohjoisamerikkalaisia, jotka eivät ole syystä tai toisesta lyöneet läpi NHL:ssä.

– Monella on edelleen kirkkaana ajatus kehittymisestä ja uudesta mahdollisuudesta NHL:ssä. He ovat kiinnostuneita Euroopasta ja nimenomaan Suomesta sillä ajatuksella, että pelaamalla vuoden tai kaksi isossa roolissa ja tekemällä tulosta voi erottua joukosta.

– Suomen liigassa on paljon kykyjenetsijöitä, jotka raportoivat esimiehilleen. Sitäkin kautta se tekee ulkomaalaispelaajille liigan hyvin houkuttelevaksi. Heillä on silloin mahdollisuus päästä NHL:ään, jos peli kulkee Suomessa.

Olli Palola on yksi SM-liigaan palanneista huippupelaajista. Kuva: Matti Raivio/All Over Press

Yhden kauden visiittejä

Niiranen on pistänyt merkille, että Suomeen saapuu yhä enemmän ulkomaalaisvahvistuksia ECHL-liigasta, joka on niin sanotusti NHL:n farmiliigan farmiliiga. Sarjan kärkipelaajat käyttävät Suomea ponnahduslautana suurimpiin sarjoihin, pääsääntöisesti Venäjän KHL-liigaan.

– Ulkomaalaiset pelaavat Suomessa pääsääntöisesti yhdestä kahteen vahvaa kautta ja hyppäävät esimerkiksi Venäjälle. Sana tällaisesta mahdollisuudesta on selvästi kiirinyt. Seurat ovat käyttäneet mielestäni hirveän hyvin tätä ja ovat pystyneet haalimaan todella hyviä ECHL-pelaajia, jotka sopivat Suomen liigaan ja pelitapaan, Niiranen sanoo.

Ulkomaalaispelaajia sysää yhden kauden jälkeen ulkomaille Suomen raskaampi verotus. Yhden kauden Suomessa pelaava ulkomaalainen voi jakaa palkkansa kahdelle vuodelle, jolloin veroprosentti on alhaisempi. Jos pelaaja kuitenkin jatkaa kauden jälkeen Suomessa, myös hänen kokonaisansionsa kasvavat ja veroprosentti nousee.

Niirasen mukaan ulkomalaaispelaajien lähteminen SM-liigasta on juuri tämän takia arkipäivää. Hän on törmännyt useisiin tapauksiin, jossa ulkomaalaispelaaja on pelannut Suomessa hyvällä palkalla ja halunnut jatkaa, mutta realiteetit ovat tulleet vastaan.

– Seuraavan kauden kokonaiskakku nousee aika kovaksi ja siinä kohtaa seura usein nostaa kädet pystyyn, ellei pelaaja ole valmis tulemaan merkittävästi palkassa alaspäin. Se ei ole pelaajalle mielekästä, jos hän on pelannut hyvän kauden ja saisi isomman tilin kovemmasta sarjasta.

Kovapalkkaisimmilla urheilijoilla tosin on mahdollisuus siirtää osa palkasta rahastoon, josta sen voi nostaa uran jälkeen tuloveroa vastaan. Nykyisin urheilija voi rahastoida maksimissaan 200 000 euroa tai 50 prosenttia kausipalkastaan.

Rahastoinnista hyötyvät eniten tienaavat ja ne, joilla on mahdollisuus laittaa osa palkasta sivuun.

– Rahastointi on mielettömän hyvä väline pelaajille suunnitella omaa talouttaan. Rahastoinnin yksi isoimpia juttuja on nimenomaan se, että uran jälkeiseen aikaan on puskuria kouluttua uuteen ammattiin, etsiä töitä ja tehdä muita asioita. Ei ole polttava paine keksiä jotain sellaista työtä, mikä ei välttämättä motivoi.

38-vuotias Kristian Kuusela on viihtynyt Suomessa. Hän on pelannut ulkomailla ainoastaan kahden kauden aikana. Kuva: Lehtikuva

Lue myös: