1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Formula 1

F1:n mestaruustaistelu kuumenee hengenvaarallisen kolarin jälkeen – tulvat voivat tehdä Sotshin kisaviikonlopusta erikoisen

Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin ero MM-sarjassa on vain viisi pistettä. Edellisessä kilpailussa Monzassa kaksikko kolaroi keskenään hurjasti.

Kärkikaksikko kolaroi keskenään Monzassa.

Formula ykkösten kausi alkaa kääntyä vähitellen loppusuoralle, mutta mestaruustaistelu käy kuumana. Red Bullin Max Verstappen johtaa Mercedeksen Lewis Hamiltonia viidellä pisteellä, kun kisoja on jäljellä seitsemän. Edessä on siis mielenkiintoinen huipennus kaudelle. Ensi viikonloppuna kisataan Venäjän Sotshissa.

– Näin tällä kaudella pitikin käydä, että nämä kaksi kaveria taistelevat mestaruudesta. Nyt kun eroa on tässä vaiheessa vain muutama piste, kisa alkaa kiristyä myös niin, että autoja kehitetään ja ehkä jopa muutetaan kehityssuunnitelmia. Molemmat tallit joutuvat pelaamaan huippuunsa viritetyllä strategialla, Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh totesi.

Mildhin mukaan autot ovat varsin tasaväkisiä ja edessä on erilaisia ratoja. Kilpailu on kovaa kahden tallin ja kuljettajan välillä. Siinä hyödynnetään kaikki mahdolliset porsaanreiät ja tutkitaan tarkkaan toisen tallin tekemisiä.

– Silverstonesta eteenpäin on pantu kovat piippuun ja yhtään ei anneta periksi. Verstappen on vahvistunut, mutta Hamiltonin etu on, että tallikaveri Valtteri Bottas pystyy antamaan parempaa tukea kuin Sergio Perez Verstappenille. Vielä ei voi sanoa, kumpi on todennäköisempi maailmanmestari.

Mildhin mukaan edellisessä gp:ssä Monzassa nähty Verstappenin ja Hamiltonin kolari oli osoitus siitä, että ei haluta antaa periksi. Sotshin rata on nykyaikainen ja siellä on tilaa, mutta kolari voi sattua missä tahansa.

Omanlaisen lähtökohtansa Sotshin osakilpailuun tuo Verstappenin kolmen lähtöruudun rangaistus, joka tuli Monzan kolarista. Hollantilainen joutuu siis lähtemään sunnuntain kisaan pieneltä takamatkalta.

Mercedes suosikki Sotshissa

Sotshissa Mercedes on ennakkosuosikki auton ominaisuuksista johtuen. Talli on voittanut siellä useita kertoja peräkkäin. Radalla on pitkiä, nopeita kaarteita, jotka sopivat Mercedekselle.

Oman mausteensa Sotshin kilpailuun tuo sää. Alueella on satanut vettä rankasti ja varikkoalue on tulvinut. Viikonlopuksi on luvassa lisää sadetta.

– Sotshissa on totuttu ajamaan suhteellisen hyvissä olosuhteissa. Nyt näyttää siltä, että olosuhteet ovat aika vaikeat. Kun vettä tulee radalle runsaasti, asetelma muuttuu. Saattaa tulle erikoisia tilanteita, jollon kaikki odotukset heittävät volttia. Jos kuitenkaan olosuhteet eivät mene aivan mahdottomiksi, uskon edelleen, että Verstappen ja Hamilton ovat kärjessä, Mildh sanoi.

Sade sotki varsinkin Belgian gp:tä elokuun lopussa. Silloin pitkän odottelun jälkeen pystyttiin ajamaan vain kaksi kierrosta turva-auton takana.

– Kyseessä ei ole autojen ominaisuuksien puute, vaan se, että ei pysty ajamaan, kun ei näe. Kynnys on kuitenkin todella korkea olla ajamatta.

Lue myös:

Red Bull -pomo: Verstappenin ei olisi pitänyt olla lähelläkään Hamiltonia

Vaarallinen kolari olisi voinut viedä Lewis Hamiltonin hengen – tällainen on halo-turvakaari, joka pelasti F1-supertähden

Hamilton ja Verstappen eri linjoilla hurjasta kolarista – asiantuntija avaa tilanteen taustoja ja suitsuttaa McLarenia: "Sekoitti pakkaa"

McLarenit käsittämättömästi kaksoisvoittoon! Bottas kolmas, kärkikuskien kilpailu päättyi katastrofaalisesti ulosajoon