1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. pesäpallo

Näihin asioihin pesäpallon miesten Suomen mestaruus ratkeaa – asiantuntijalta huomio ennakkosuosikista: "Nuori mies horjui ensimmäistä kertaa"

Yle Urheilun pesäpalloasiantuntija Sami Partanen uskoo, että mikäli miesten 4. finaalimittelön kotiutuspaikat tulevat numerolle, niin Manse PP:n laadukkaampi kotiutusosasto vie voiton KPL:lta.

KPL:n lukkari Janne Kivipelto (vas.) seuraa Mansen Henri Puputin lyöntiä Kuva: Lehtikuva

Naisten ja miesten Superpesiksen neljännet loppuottelut lauantaina 25.9. Yle Puheella klo 13.50 alkaen. Otteluita seurataan hetki hetkeltä Ylen verkossa.

Pesäpallon miesten loppuottelusarjaa tarkasti seurannut Sami Partanen arvelee, että pitkä odotusaika viime sunnuntain kolmannen finaalin jälkeen on satanut enemmän Kouvolan laariin.

KPL sai tarvitsemaansa lisäaikaa, kun taas kulunut viikko on ollut pitkä odotusaika Manse PP:lle. Finaalisarjan voitot ovat Manse PP:lle 2–1. Mestaruus lohkeaa kolmella voitolla.

– Kouvola herätti mestaruustaiston uudelleen henkiin voittamalla Tampereella. Peli ei ollut kaunista, mutta he antoivat itselleen vielä mahdollisuuden. Tommi Mäentaustan loukkaantuminen määrittää vähän Kouvolan peliä. On iso menetys, jos tärkeimmät jalat putoavat pelistä (kärkietenijä ja koppari), Yle Urheilun asiantuntija Partanen huomauttaa.

Mitkä asiat puoltavat, että Manse PP voittaisi seuraavan ottelun lauantaina ja samalla mestaruuden?

– Heillä on laadukkaampi kotiutusosasto. Yksittäisen pinnan lyöminen on ollut vaikeaa. Jos ja kun Tampere saa keskipalkkiin tilanteen, niin siitä löytyy heidän vahvuutensa, eli osastolta Henri Puputti, Juha Puhtimäki. Lisäksi Juha Niemi antaa hyvin taustatukea. Jos peli etenee niin, että kotiutuspaikat tulevat numerolle, niin Tampere voittaa.

Koplan kakkoskärki toiminut

Tamperelaisten ulkopeli on ollut tarvittavalla tasolla, se on ollut jopa loistavaa Puhtimäen johdolla. Manse PP on pystynyt ulkopelillään vaikeuttamaan Kouvolan kärjen pelaamista, joten KPL:n hyökkäykset ovat paremminkin tulleet kakkoskärjestä.

Partasen mielestä Manse PP:ltä löytyy pieniä heikkouksia.

– Mietintään menee Severi Tikkakoski, toipuiko hän Arttu Ruuskan läpilyönnistä ja muutenkin vaatimattomasta sisäpelistä. Nuori mies horjui ensimmäistä kertaa siinä kolmannessa ottelussa. Hän on parhaimmillaan voimavara, mutta saattaa kääntyä kysymysmerkiksi jälleen Kouvolan painostuksen kohteena. Siinä on pieni mahdollisuus horjuttaa Mansea.

Mikä puhuu sen puolesta, että Kouvola voittaa neljännen loppuottelun ja venyttää ratkaisun sunnuntaille viidenteen finaalikamppailuun?

– Heilläkin ulkopeli on toiminut loistavasti. Sama homma pätee siihen, että lyöjäjokeri Ossi Meriläisen vahvuus ei ole välttämättä ensimmäisten pinnojen lyöminen. Jos Kouvola saa rakennettua kärjestä Matti Latvalalle ja Janne Kivipellolle tilanteet, niin siitä löytyy ensimmäisen pinnan lyöjä. Sen jälkeen on helpompi löytää tukea jokeripaidasta.

Ossi Meriläinen on lyönyt pudotuspeleissä yhteensä 25 juoksua. Kuva: All Over Press

Viimeinen tilaisuus auttaa suosikkejaan

Lauantaina neljättä finaalia kaiken järjen mukaan seuraa Kouvolassa täysi tupa.

– Viime sunnuntain voitolla KPL:n pelaajat saivat lisämahdollisuuden, katsojat saivat uuden mahdollisuuden sekä seurajohto sai todella ison taloudellisen lisäbuustin yhden kotipelin myötä. Nämä ovat KPL:lle voitonmerkkejä joka tapauksessa.

– Kouvolalaisyleisöllä on viimeinen hetki auttaa suosikkejaan. Väkeä on taas paljon ja he pistävät kaikkensa katsomosta käsin peliin. Odotus edellisestä mestaruudesta (1976 edellinen) on niin pitkä, pohtii Partanen.

Kun sää on kolea, niin se vaikeuttaa pomppujokereiden tekemistä. Eniten tästä kärsivät KPL:n Juho Hacklin ja Mansen Lauri Kivinen.

– Kotiuttajat ovat ruvenneet lyömään yläkierrettä, ja saumalyönnit ovat jääneet pois. Palloa pitää lyödä väliin. Takatilannekuvioista kotiuttaminen on ollut vaikeaa – molemmat ovat pelanneet aika lailla kakkosjatkeelle suunnatuilla lyönneillä. Siellä löytyy kuitenkin vain pieni tila.

Lisäksi molemmilla joukkueilla ovat loistaneet kakkospolttajat Tuomas Jussila (Manse) ja Valtteri Luoma (Kouvola), mikä tekee välilyöntien lyömisen vaikeaksi.

Ottelun alku näyttää suunnan

Neljännessä finaalissa ottelun alku on tärkeässä roolissa. Viimeisimmässä loppuottelussa Kouvolan ensimmäisen sisävuoron rynnistys (3–0) kantoi koko pelin ajan. Se lamaannutti täysin Tampereen sisäpelin.

Asiantuntija Partasen mukaan KPL:n loistava startti oli se, mikä sai Tampereen pelaajat pohtimaan, että mestaruuden voittaminen siirtyy kauemmaksi.

Molemmat joukkueet ovat tehneet finaaleissa 11 juoksua. Kaksi juoksua harhaheitolla saanut Manse PP on kuitenkin vienyt kolmostilanteet nimiinsä 42–26.

– Tässä tullaan juuri siihen sietämiseen, että kumpi sietää sisäpelin ja kotiuttamisen heikkoutta.

Juha Puhtimäki on loistanut lautasen ääressä. Kuva: Lehtikuva

Sekä Tampereelle että Kouvolalle on pieni kompastuskivi, jos normiarki "rikkoontuu", eli ykkönen ei pääse kentälle, kakkonen ja kolmonen eivät pysty vaihtamaan, eikä nelonen aloitakaan lyömään kotiutuksia.

– Kumpikaan lyöjäjokereista (Juha Niemi Manse, Ossi Meriläinen KPL) ei ole tunnettuja siitä, että he lyövät jakson ensimmäisen juoksun. Kun peräpäästä tulee tilanne, se menee aina jokereille, mikä on ihan ok. Tässä sarjassa ensimmäisen juoksun lyöminen on ollut jokereille tuskaista, alleviivaa Partanen.

Niemi ja Puhtimäki ovat onnistuneet lyömään jakson ensimmäisen juoksun kertaalleen, minkä lisäksi Manse PP on saanut yhden juoksun harhaheitolla. KPL:n juoksuista ovat vastanneet Iiro Nokkala, Meriläinen ja Latvala.

On sanomatta selvää, että lukkarit ovat avainasemassa. Sekä Juha Puhtimäki että Janne Kivipelto ovat pelanneet loistavasti ja molemmilla on tietyt hetket pelissä, kun ovat pystyneet nujertamaan vastustajan pelin.

– Finaaleissa ei ole edes käytetty ylikorkeata syöttöä, mitä nähtiin runkosarjassa paljon, kun harrastettiin vapaata lyöntiä. Nyt on aika paljon nopealla liikkeellä matalaa syöttöä, joissa molemmat vasurijokerit ovat olleet vähän niinkuin seisovin jaloin ja sitä kautta tullut paljon huonoja osumia, tähdentää asiantuntija Partanen.

Naisten ja miesten Superpesiksen neljännet loppuottelut la 25.9. Yle Puheella klo 13.50 alkaen
Pori – Kirittäret (voitot 2–1)
Kouvola – Manse PP (voitot 1–2)

Lue myös:

Kommentti: Superpesiksen kohujoukkue Manse PP törmäsi yllättävään ongelmaan – KPL:n pitää silti ratkaista monta kysymystä

KPL venytti finaaleja komealla kunnarilla, mutta nouseeko Toni Kohonen kokoonpanoon? Tähtipelaaja Juha Puhtimäeltä suorat sanat Manse PP:n esityksestä