1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Kansallinen liiga

Tia Hälinen, 27, saavutti unelmansa ja huomasi olevansa onneton – hän päätti muuttaa elämänsä suunnan ja tavoittelee hurjaa temppua yleisurheilussa

Ammattilaisuus ei ollutkaan sitä, mitä Tia Hälinen halusi. Vuoden tauon lajista pitänyt Tikkurilan Palloseuran maalitykki pelaaa viimeistä kauttaan jalkapalloilijana. Sen jälkeen Hälinen haluaa haastaa Suomen huippujuoksijat 800 metrillä.

Tia Hälinen vaihtaa jalkapallon 800 metrin juoksuun
Tia Hälinen vaihtaa jalkapallon 800 metrin juoksuun

Kansallisen liigan ottelua TiPS - Åland United voi seurata TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 13.50 lähtien.

– Et sinä mikään jalkapalloilija ole. Sinä olet juoksija, 800 metrin juoksija.

Kokeneen fysioterapeutin tarkka silmä oli skannannut Tia Hälisen lihaksistoa ja huomannut sen, mitä Hälinen oli joskus itsekin miettinyt. Olisiko hänestä juoksijaksi?

Hälisellä oli vahva juoksutausta lapsuudesta, mutta jalkapallo vei aikoinaan voiton ratajuoksusta ja sen parissa hän on viettänyt viimeisen vuosikymmenen.

Hälinen teki naisten liigadebyyttinsä kymmenen vuotta sitten 17-vuotiaana ja on sen jälkeen pelannut korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, Ruotsissa, Espanjassa ja Tshekeissä. Hän on juhlinut Suomen ja Tshekin mestaruuksia ja edustanut Suomen maajoukkuetta niin nuorissa kuin aikuisissakin.

Tällä kaudella maaliahne hyökkääjä on joukkueensa Tikkurilan Palloseuran kanssa mestaruustaistossa mukana, mutta sen jälkeen puhaltavat uudet tuulet. Hälinen aikoo tosissaan haastaa Suomen kärkijuoksijat kahdella ratakierroksella.

– Kolmen vuoden päästä pitäisi mennä ihan saakelin kovaa.

Tia Hälinen ei ole tänä kesänä pystynyt tekemään 800 metrin harjoittelussa tuttuja tappotreenejä. Hän on treenannut juoksua niin, että se on tukenut myös jalkapallon pelaamista. Kuva: Tomi Hänninen

Huipulla odotti tyhjyys

Pari kolme vuotta sitten Tia Hälinen eli jalkapalloilijan unelmaa. Hän pelasi ammatikseen Ruotsin Damallsvenskanin Eskilstuna Unitedissa. Olosuhteet ja talous olivat kohdillaan, valmentaja Magnus Karlsson luotti häneen ja hän luotti valmentajaan. Peliaikaa tuli lähestulkoon joka pelissä täydet minuutit ja vastuu oli suuri.

Hälinen oli kentällä onnellinen, mutta kun ottelut ja harjoitukset loppuivat, arjesta ei löytynyt samanlaista kipinää.

– Se on jännä juttu, koska tavallaan olin paikassa, jota olin aina tavoitellut. Ja sitten en tykännytkään siitä, Hälinen sanoi Yle Urheilun haastattelussa.

Hälinen ahdistui ammattilaiselämään ja masentui. Se oli hänen mielestään samaan aikaan sekä todella vaikeaa että tylsää. Mutta sen myöntäminen, ettei hän halunnut elää niin, oli vaikeaa. Hän koki sen tyhjyyden, mitä yleensä urheilijat kokevat urheilu-uran päätyttyä, jo kesken uraansa, huipulla.

– Luulen, että minulle matka oli se, mistä nautin eniten.

Hälinen päätti palata takaisin Suomeen ja jatkaa pelaamista kotoisessa liigassa. Hän teki sopimuksen HJK:n kanssa, mutta kolmen Suomen cupin ottelun jälkeen hän huomasi, että tilanne vain paheni. Hän ei pelannut viime kesänä yhtään liigaottelua.

– Peli olisi pitänyt puhaltaa poikki jo aikaisemmin. En voinut henkisesti enkä fyysisesti hyvin. Lopulta tilanne oli niin paha, että oli pakko päättää lopettaa täysin.

Jalkapallon kanssa taas kavereita

Hälinen oli ajatellut lopettavansa jalkapallouransa HJK-kauteen, mutta sitten hän sai puhelun vanhalta valmentajaltaan Pauliina Miettiseltä. Miettinen oli johdattanut Hälisen edustaman PK-35 Vantaan kahteen tuplamestaruuteen kymmenisen vuotta sitten ja Miettinen oli ollut Häliselle tukena vuosien varrella.

Nyt Miettinen toimi TiPSin päävalmentajana ja pyysi Hälistä harjoituksiin kokeilemaan, miltä jalkapallo maistuisi. Ja sehän maistui. Hälinen teki sovinnon ajoittain jopa vihaamansa lajin kanssa, pyörsi lopettamispäätöksensä ja puki kauden alussa TiPSin pelipaidan päälle.

– Me olemme jalkapallon kanssa taas kavereita. Tämä kausi, kävi tässä miten kävi, on ollut minulle täydellinen vuosi lopettaa ja saada onnellinen loppu, Hälinen sanoi leveästi hymyillen.

Tia Hälinen kertoi tehneensä sovinnon jalkapallon kanssa ja palasi kentille, mutta vain täksi kesäksi. Valmentaja Pauliina Miettinen on houkutellut Hälistä jatkamaan, mutta tämä on päättänyt pysyä päätöksessään. Kuva: Tomi Hänninen

Häliselle kausi on ollut varsin onnistunut, sillä hän on maalipörssin neljäntenä yhdellätoista osumallaan ja syöttöpörssin toisena kuudella syötöllään. Häliselle itselleen hyvä maalivire on ollut mysteeri, sillä hän ei ole aina ollut tyytyväinen suorituksiinsa.

– Mutta maaleilla niitä pelejä voitetaan. Joukkue on tyytyväinen jos tehoja tulee. ja toivottavasti valmentajakin.

Hälinen on joukkueensa vanhin pelaaja, mutta hän uskoo olevansa tietynlainen johtohahmo enemmänkin sen takia, että hän on pelannut ulkomailla ja maajoukkueessa, voittanut kolme Suomen mestaruutta ja ja pelannut paljon liigassa. Sekä sen takia, että hän on usein paljon äänessä.

TiPS taistelee yhä tiukasti Suomen mestaruudesta, vaikka KuPS johtaakin sarjaa neljän pisteen turvin. Kautta on jäljellä enää kolme kierrosta, joten mestaruus ei ole täysin pelaajien omissa käsissä.

– Me teemme kaikkemme, että se ratkeaisi vasta viimeisessä pelissä, Hälinen vakuutti.

Kolmen vuoden päästä juostaan "saakelin kovaa"

Hälisen peliotteet ovat olleet sen verran hyviä liigakentillä, että häntä on jo houkuteltu takaisin ulkomaille. Myös Miettinen on yrittänyt kääntää hänen päätään jälleen kerran, mutta Hälinen on sanonut suoraan, ettei häntä kiinnosta. Vaikka hänellä on tällä kaudella ollut pitkästä aikaa hauskaa pelikentillä, Hälinen ei ole löytänyt lajiin enää sitä täyttä paloa – ja hänen luonteellaan kaikki pitää tehdä aina sataprosenttisesti.

Kun jalkapallokausi päättyy, päättyy myös Tia Hälisen jalkapalloilijan ura. Sen jälkeen hänestä kuoriutuu sataprosenttisesti yleisurheilija. Hälinen naurahti, että idea juoksu-uran aloittamiseen lähti humoristisesta heitosta, mutta muistutti, että parhaat ideat lähtevät usein hyvistä vitseistä.

– Urheilen aina jollain tasolla, ja on kiva, että pääsen ihan oikeasti kilpailemaan ja tavoittelemaan tosissaan jotain, kun jalkapallo loppuu. Olen tosi innoissani ja melkein odotan sitä, että pääsen juoksemaan.

TiPSin päävalmentaja Pauliina Miettisellä (keskellä) oli suuri rooli siinä, että Tia Hälinen (oik.) palasi jalkapallon pariin. Miettinen tiesi, että Hälinen on urheilun moniosaaja, mutta tämän yleisurheilusuunnitelmat tulivat silti kokeneelle valmentajalle yllätyksenä. Kuva: Tomi Hänninen

Hälinen uskoo, että 27-vuotiaana hän on vielä sen ikäinen, että pystyy kokeilemaan rajojaan myös juoksuradoilla. Ja jos useita olympiaurheilijoita hoitanut arvostettu fysioterapeutti sanoo Hälisen olevan superlahjakkuus, täytyy hänen itsensäkin siihen uskoa.

Tämän kesän aikana Hälinen ei ole pystynyt vielä tekemään 800 metrin vaativia “tappotreenejä”, mutta hän on tutustunut valmentajansa Petteri Sahakankaan johdolla lajin maailmaan ja tekniikkaan. Hälinen on jo tämän kesän aikana kokeillut, miten kilpaileminen luonnistuu, sillä hän juoksi reilu kuukausi sitten Espoossa aluemestaruuskilpailuissa 400 metrin kilpailussa ajan 60,31. Sillä hän voitti oman eränsä ja sijoittui lopputuloksissa neljänneksi.

– Oli melkoinen myrskykeli, ja aika moni osallistuja perui. Mutta minuuttiin pääsin, niin se on ihan hyvä lähtökohta.

Hälinen uskoo, että jalkapallo on valmistanut häntä hyvin yleisurheiluun, sillä jalkapallo on varsin kuormittava laji. Hänen kehonsa on oppinut sietämään sietämään sekä rasitusta että liikkumista, joka ei ole täysin kontrolloitua.

Hälinen on tiiminsä kanssa jo asettanut itselleen kovat tavoitteet. Jos ne toteutuvat, on hänellä hyvät lähtökohdat sille, että kolmen vuoden päästä hänen on tarkoitus juosta “saakelin kovaa”.

Tänä kesänä Sara Kuivisto juoksi ensimmäisenä suomalaisnaisena alle kahden minuutin ja Suomen 20 parhaan joukkoon pääsee ajalla 2.10,96. Tia Hälinen haluaa saada nimensä tuolle listalle ja mielellään ihan kärkikahinoihin, sillä hän on asettanut itselleen kivikovan aikatavoitteen.

– Eiköhän se kakkonen joskus rikota. Toivottavasti.

Lue myös:

Kuopiolaiset löivät Ålandin niukasti Kansallisen liigan lauantain kärkikamppailussa – KuPSin Aino Kröger teki hattutempun