1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. jalkapallo

Pukki jäi vieraskentällä ilman maalia, ManU ja Chelsea kärsivät kauden ensimmäiset liigatappionsa

Manchester United ja Chelsea kärsivät kauden avaustappionsa jalkapallon Englannin Valioliigassa. Leicesterin maalitykki oli päivän nimi kentän molemmissa päissä.

Teemu Pukin Norwitchin kausi Valioliigassa on käynnistynyt kuudella tappiolla. Kuva: Getty Images

Teemu Pukin edustaman Norwichin alkukausi jalkapallon Englannin Valioliigassa on ollut sysimusta. Joukkue on hävinnyt kaikki kuusi liigaotteluaan.

Lauantaina Norwichia kuritti Everton, joka nappasi 2–0-kotivoiton. Vähille palloille jäänyt Pukki pelasi koko ottelun.

Andros Townsend laukoi Evertonin rangaistuspotkusta johtoon 29. minuutilla. Ottelun 77. minuutilla Abdoulaye Doucoure laukoi Demarai Grayn syötöstä pallon takanurkkaan.

Kolmella topparilla pelanneen Norwichin esitys noudatti samaa kaavaa kuin monet aiemmat pelit, sillä puolustusvirheet ja hampaattomuus hyökkäyssuuntaan koituivat kohtaloksi.

Norwichin kaudesta kertoo paljon, että joukkueen maaliero on 2–16. Pukki on tehnyt joukkueensa molemmat maalit.

Bruno Fernandes epäonnistui lisäajan rangaistuspotkussa

Gabriel Jesus nousi Manchester Cityn hahmoksi, kun joukkue voitti jalkapallon Englannin Valioliigassa Chelsean 1–0. Vierasjoukkueen Jesus laukoi 53. minuutilla ottelun ainoan osuman. Pallo muutti laukauksessa suuntaa Chelsean Jorginhosta.

Ansaitun voiton napannut City sai samalla revanssin viime kauden Mestarien liigan finaalista, jolloin Chelsea juhli voittoa. Ilman maalivahti Edouard Mendyn venytyksiä lukemat olisivat saattaneet olla sunnuntaina Chelsean kannalta vielä tylymmät.

Tappio oli Chelsealle liigakauden ensimmäinen. Joukkue on kerännyt kuudesta ottelustaan 13 pistettä. City nousi sarjataulukossa Chelsean edelle ja toiseksi. Molemmilla on koossa kuusi kamppailua.

Myös Manchester United kärsi kauden avaustappionsa liigassa, kun Aston Villa juhli 1–0-vierasvoittoa. Ottelun ratkaisu nähtiin 88. minuutilla, kun Villan Kortney Hause pukkasi pallon maaliin.

Lisäajalla Unitedin portugalilaistähti Bruno Fernandes laukoi rangaistuspotkun maalin yli.

Unitedille lisää huolia tuo, että puolustuspään tärkeät nimet Luke Shaw ja Harry Maguire jouduttiin ottamaan loukkaantumisten takia vaihtoon.

Unitedin päävalmentaja Ole Gunnar Solskjær lohdutti Bruno Fernandesia epäonnistuneen rangaistuspotkun jälkeen. Kuva: 2021 Getty Images

Vardy teki yhden omiin ja kaksi vastustajan verkkoon

Michail Antonio taituroi päätösminuuteilla West Hamin 2–1-vierasvoittoon Leedsistä. Raphinha vei Leedsin avauspuoliajalla johtoon, ja West Ham tasoitti toisella puoliajalla Junior Firpon omalla maalilla.

Leicester pelasi 2–2-kotitasapelin Burnleyta vastaan. Hyvässä ja pahassa näkyvästi hääri Leicesterin Jamie Vardy, joka sai pallon kerran omaan ja kahdesti vastustajan maaliin.

Myös Watford ja Newcastle päätyivät pistejakoon, sillä ottelu päättyi 1–1. Sean Longstaff laukoi vierasjoukkue Newcastlen avausjaksolla kaukaa johtoon. Ismaila Sarr pukkasi Watfordin toisella puoliajalla tasoihin.

Salah viimeisteli juhlaosuman

Brentfordin Marcus Forss istui koko ottelun vaihdossa 3–3-kotitasapelissä Liverpoolia vastaan.

Ottelun 54. minuutilla ilmasta 1–2-osuman viimeistellyt Mohamed Salah on tehnyt Liverpoolille Valioliigassa sata maalia. Egyptiläistähti on pelannut Liverpoolissa 151 liigaottelua.

Brentfordin Yoane Wissa viimeisteli 3–3-tasoituksen 82. minuutilla. Liverpool on kerännyt 14 pistettä ja on sarjan kärjessä.

Lue myös:

Guardiola haikailee takavuosien hyökkääjiensä perään, mutta uskoo Cityn yhtenäisyyden kantavan jälleen pitkälle

Potku-uhan alla kärvistelevä Barcelonan luotsi selvisi ulosajostaan minimirangaistuksella