1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. pesäpallo

Suomen mestaruus ratkesi lyönnillä, jossa Pesäkarhujen sankari ei ollut onnistunut koko kauden aikana – "Sanoin, että nyt tippuu"

Pinja Arbelius yritti mestaruuden ratkaissutta lyöntiä useita kertoja kauden aikana. Lauantaina hän onnistui tärkeimmällä mahdollisella hetkellä.

Porin Pesäkarhut voitti seuran toisen naisten Suomen mestaruuden. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

Porin Pesäkarhut palasi dramaattisella tavalla Suomen mestariksi 19 vuoden tauon jälkeen, kun Jyväskylän Kirittäret taipui supervuoron jälkeen lukemin 1–0 (1–0 (0–0, 1–1, 3–2).

Kamppailun ratkaisun löi 21-vuotias Pinja Arbelius, joka kotiutti kolmospuolen lyönnillään läpimurron tällä kaudella tehneen 17-vuotiaan Tiia Peltosen.

– Olen koko kauden hakenut tuota lyöntiä, eikä se ole kertaakaan tippunut sinne. Siellä oli järjettömän kokoinen tila ja sanoinkin, että nyt tippuu. Tässä paikassa hyvä onnistua siinä ensimmäistä kertaa, Arbelius iloitsi Yle Urheilulle.

Pinja Arbelius ratkaisi Suomen mestaruuden Porissa. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

Arbelius oli luonnollisesti vielä häkeltynyt porilaisten saavutuksesta. Mestaruuden arvoa nostaa se, että porilaiset onnistuivat kääntämään supervuorossa 0–2-tappioaseman 3–2-voitoksi.

– Tätä ei vielä tajua. Vähän tuli itkua ja kaikki purkaantui tuossa. Veikkaan, että hetki menee, että oikeasti tajuaa, mitä on tullut tehtyä.

Arbeliuksen ratkaisulyönnin ja porilaisten mestaruusjuhlat voit katsoa alla olevasta videosta.

Pesäpallo.

Pesäkarhujen konkari Kaisa-Maija Rosvall kertoi Yle Urheilulle päättävän pelaajauransa tähän kauteen.

– Pesäpallouraa ei voi päättää hienommin, kuin Suomen mestaruuteen kotikentällä, Rosvall tunnelmoi.

– Olimme todella nälkäisiä ja uskoimme tähän niin paljon. Meillä on nuoria tyttöjä, jotka ovat pelanneet ensimmäistä kertaa Superpesiksessä. Meillä on mieletön valmennus. Ei voi kuin olla ylpeä jokaisesta pelaajasta ja valmentajasta.

Kaisa-Maija Rosvall ja Emilia Itävalo suutelivat pokaalia. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

"Tämä oli jäätävä kruunu"

Rosvall muisteli juhlahumun keskellä vuoden takaista tilannetta. Tuolloin hän soitti Jyväskylän Kirittärien mestaruuden varmistumisen jälkeen välittömästi pelinjohtaja Jarkko Pokelalle.

– Kysyin häneltä, että koska aloitamme harjoittelemaan ja kerroin, että tämä on viimeinen kauteni. Tämä (voitto) oli jäätävä kruunu.

Rosvallin ja muiden porilaisten motivaatio korostui myös pelinjohtaja Pokelan haastattelussa. Hän huomasi joukkueen työteliäisyyden jo ensimmäisissä yhteisissä tapaamisissa.

– Huomasin, että tässä joukkueessa oli uskoa omaan tekemiseen. Tämä oli työteliäs joukkue ja se näkyi arjessa joka päivä. Eilen sanoinkin, että nämä pelaajat ansaitsevat tämän mestaruuden. Tämä on niin hieno juttu näille pelaajille ja tälle seuralle, Pokela iloitsi.

Pokela antoi mestaruushaastattelussa tunnustusta myös vastustajalle.

– Teimme kovia ratkaisuja oikeissa paikoissa. Pienestähän se on aina kiinni. Molemmat pelasivat odella hyvin, eikä mitään saanut ilmaiseksi, Pokela sanoi.

Lue myös:

Porin Pesäkarhut juhlii Suomen mestaruutta 19 vuoden tauon jälkeen! Näin porilaiset juhlivat mestaruutta

Porin Pesäkarhut voitti Suomen mestaruuden ja KPL tasoitti finaalisarjan – Yle seurasi pesäpallofinaaleja

KPL tasoitti finaalisarjan Janne Kivipellon johdolla – asiantuntija kertoo, miksi kouvolalaiset ovat nousseet kuilun partaalta tasoihin