Tommi Mäkinen muistaa dramaattisen hetken ensimmäisestä Jyväskylä-voitostaan – "Tuuriakin oli matkassa"

Jyväskylän rallin viisinkertainen voittaja Tommi Mäkinen hyppää vielä itsekin rattiin perjantaina Harjun erikoiskokeella. Mäkinen palasi muistoissaan ensimmäiseen Jyväskylä-voittoonsa vuonna 1994.

Tommi Mäkinen on Jyväskylän rallin viisinkertainen voittaja. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

70-vuotista taivaltaan juhlivan Jyväskylän MM-rallin avauspäivänä saadaan seurata vanhan mestarin menoa, kun Tommi Mäkinen hyppää vielä kerran kilpa-auton rattiin.

Jyväskylän viisinkertainen voittaja Mäkinen kurvailee Mitsubishi Lancerilla perjantaina ajettavan Harjun kaupunkierikoiskokeen. Mäkinen juhli samalla autolla Jyväskylän rallin voittoa vuonna 1996, mutta ihan huippuvauhtiin sillä ei enää ehdi.

– Jyväskylän Suurajojen voittaja-auto, mutta ei sillä tarvitse enää pohjia ajaa. Voimaa autossa kyllä riittää, mutta silti tuntuu, että auto vain luistelee eivätkä pyörät pysy kiinni tiessä, 57-vuotias Mäkinen kuvailee.

Mäkisen tunteikkaimmat hetket Jyväskylässä osuivat vuoteen 1994, kun hän onnistui ensimmäisen kerran voittamaan arvostetun kilpailun. Täysosuma tuli Fordilla.

– Tuuriakin oli matkassa, kun ajoimme muistaakseni Parkkolan tai Kuohun maisemissa. Erikoiskoe kulki hyvään aikaan, mutta heti maaliaikatarkastusaseman jälkeen turboletku lähti irti. Koko rallihan olisi jäänyt siihen, jos letku olisi lähtenyt irti jo pätkällä, Mäkinen muistelee dramaattista tilannetta.

Ensi kauden hybridiautot mietityttävät

Ensi kaudella rallin MM-sarjaan ovat tulossa hybridiautot. Maailmanmestaruudesta kilpaillaan autoilla, joiden moottoria vauhdittaa polttomoottorin lisäksi sähkö.

Mäkinen ei ole lainkaan vakuuttunut siitä, kulkeeko kehitys välttämättä oikeaan suuntaan.

– Sen mitä olen ymmärtänyt, niin tekniset muutokset vievät autoja hitaampaan suuntaan. Minusta tällainen kehityssuunta ei ole ihan oikea. Maailmahan kehittyy ja autojenkin pitäisi kehittyä, Mäkinen miettii.

– Kiinnostus ralliin nousi, kun sarjaan tuotiin nopeammat autot. Mutta entä jos tuodaankin nykyistä hitaammat autot, niin ovatko vaikutukset päinvastaiset, Mäkinen kysyy.

Mäkinen uskoo, että hurjaan nousukiitoon päässyt Kalle Rovanperä on jo nyt valmis menestymään kaikissa MM-ralleissa. Erityisesti nyt Jyväskylän sorateillä nuorelta Rovanperältä odotetaan kovaa menoa.

– Rovanperä ja Ott Tänak tulevat kamppailemaan kovaa, mutta uskon, että mukaan mahtuu muitakin miehiä. Ei pidä unohtaa Sebastien Ogieria ja Elfyn Evansia. Craig Breen on tykännyt aina ajaa täällä kovaa, ja Thierry Neuville voi mennä todella lujaa.

Katso Jyväskylän MM-rallin kaikki erikoiskokeet suorana! Suorat tv-ähetykset alkavat jo perjantain testierikoiskokeella klo 7.45 Yle Areenassa ja rallin tunnelmiin voi virittäytyä TV2:n ennakkolähetyksen avulla torstaina klo 21. Yle Ralli Plus -palvelun löydät osoitteesta yle.fi/mmralli. Sen kautta voit katsoa suoraa Yle Areenan lähetystä tai kuunnella Ralliradiota. Palvelusta löydät myös lähetystiedot ja kaikki kiinnostavimmat videoklipit sekä ralliuutiset.

Lue myös: