Kaikkien aikojen nopeimpien MM-ralliautojen aikakausi Keski-Suomen sorateillä päättyy tänään – Kalle Rovanperää mietityttää yksi asia kohutussa muutoksessa

Jyväskylän MM-rallissa kaasutellaan tänään viimeistä kertaa nykyisillä WRC-autoilla. Ensi vuonna odottavat Rally 1 -hybridiautot. Niiden tulo on kuohuttanut, mutta tuleeko muutos liian myöhään ja liian hitaasti?

Voitaako Elfyn Evans viimeisen Jyväskylän MM-rallin nykyisillä WRC-tykeillä? Toyota-kuski on tukevassa johdossa ennen päätöspäivää. Kuva: Tomi Hänninen

JYVÄSKYLÄ. Jyväskylän MM-ralli huipentuu tänään ja se tarkoittaa samalla myös yhden aikakauden loppumista rallin MM-sarjassa. Luvassa on nimittäin viimeinen kilpailupäivä Keski-Suomen sorateillä nykyisillä WRC-autoilla, joita on kutsuttu myös kaikkien aikojen nopeimmiksi autoiksi rallin MM-sarjan historiassa.Nykyautot tulivat käyttöön vuonna 2017, mutta ensi kaudella astutaan uudelle aikakaudelle.

Ensi vuonna Keski-Suomeen palataan kilpailemaan uusilla hybridiautoilla. MM-sarjassa hybridiautot ovat tulossa käyttöön ensimmäisen kerran MM-sarjassa tammikuussa Monte Carlon rallissa. Vielä kauden kaksi viimeistä rallia mennään vanhoilla autoilla ja taistellaan tiiivisti maailmanmestaruuksista, mutta tiimeillä on samaan aikaan vahva keskittyminen jo ensi kauteen.

Mitä sitten uudistus käytännössä tarkoittaa? Mikä muuttuu?

– Auto tulee yksinkertaistumaan, mutta samalla se vaatii enemmän kuljettajalta. Kisaaminen on yhä mielenkiintoista, Toyotan tekninen johtaja Tom Fowler sanoo.

Lisäbuustia erikoiskokeille

Autojen painosta lähtee pois 120 kiloa, keskilukko poistuu ja joustomatkat lyhenevät. Tiimipäällikkö Jari-Matti Latvalan mukaan paperilla katsottuna auto ei voi olla millään niin nopea kuin viime vuosien WRC-tykit.

Hybridiautoihin rakennetaan kuitenkin mahdollisuus lisäbuustiin, joka nostaa tehot hetkellisesti korkeammmiksi kuin nykyisissä WRC-autoissa. Se on ollut etukäteen yksi puhutuimmista uudistuksista. Vielä ei ole täysin selvää, miten ja millä tavalla lisätehoa hyödynnetään erikoiskokeilla.

Hybridiuudistuksia kohtaan on kuulunut myös paljon kritiikkiä. Esimerkiksi Hyundain Thierry Neuville latoi ennen Kreikan MM-rallia tiukkaa tekstiä uudistuksista.

– En missään nimessä ole FIA:n ja autonvalmistajien samaa mieltä kaikkien muutosten suhteen. Vaarana on, että autoista tulee vähemmän kiinnostavia, vaarallisia ajaa sekä kaiken lisäksi kalliimpia kuin koskaan. Minusta se on sääli. Kaiken päälle myös aerodynamiikkaa on vähennetty autoista sekä keskilukko poistettu, Neuville puhisi Rallit.fi-sivuston mukaan (siirryt toiseen palveluun).

– Minusta se on väärä suunta, enkä ole näiden muutosten kannalla. En ole missään nimessä onnellinen ja sen olenkin sanonut jo monta kertaa. Ilmeisesti kenelläkään ei ollut munaa asettua FIA:aa vastaan tässä asiassa. Kuljettajia ei enää kuunnella päätöksenteossa ja se on turhauttavaa, belgialainen jatkoi.

Thierry Neuville tänä viikonloppuna viimeistä kertaa Jyväskylän MM-rallissa ja vieläpä poikkeuksellisesti komeassa ruskassa. Kuva: Tomi Hänninen

Rovanperää mietityttää ajotyylin muuttuminen

Suomen rallitähti Kalle Rovanperä on saanut myös jo ensipuraisunsa ensi kauden autoon testeissä loppukesästä ja alkusyksystä. Hän pitää lähtökohtaisesti uudistusta mielenkiintoisena varsinkin, kun uutta teknologiaa käytetään erikoiskokeilla.

Rovanperän mukaan uusi hybriditeknologia on haaste tiimeille, mutta hänellä ei ole mitään varsinaisia suuria huolenaiheita.

– Pitää ajaa enemmän, että saa oikean mielipiteen. Olen yleisajatuksesta kuitenkin positiivisin mielin, Rovanperä sanoo.

Yksi asia Rovanperää silti tällä hetkellä mietityttää. Se liittyy juurikin hybridin käyttöön erikoiskokeilla.

– Hybridi tulee muuttamaan ajotyyliä aika paljon. On kysymysmerkki, kuinka itse ja muut kilpailijat pääsevät sen kanssa sinuiksi. Alkuun voi olla aika paljon eroja, kuka osaa hyödyntää muutoksen parhaiten, Rovanperä kuvailee.

Kalle Rovanperällä odottaa yleisesti ottaen innolla hybridiaikakautta. Kuva: Tomi Hänninen

Toyota palasi rallin MM-sarjaan juuri, kun nykyisten WRC-autojen aikakausi alkoi vuonna 2017. Tuolloin Toyotan autojen valmistuminen kauden avaukseen Monte Carloon meni aivan kalkkiviivoille.

Nyt Fowler on hyvin luottavainen tilanteeseen.

– Tilanne näyttää hyvältä. Auto alkaa olla valmis luokiteltavaksi ja siirrymme tuotantovaiheeseen. Odotamme innolla, missä menemme muihin tiimeihin verrattuna, Fowler kuvailee.

"Muutos kuulostaa pahemmalta kuin se on"

Kuljettajien lisäksi monet perinteiset rallin kuluttajat ovat olleet muutoksia vastaan. Turuilla ja toreilla on kritisoitu, että hybridiautot pilaavat rallin katsomisen.

– Muutos kuulostaa pahemmalta kuin se on. Ihmiset puhuvat rallin pilaantumisesta, mutta edelleen pohjalla on 400 hevosvoiman bensamoottori. Autot saavat olla putkirunkoisia, eivätkä ne hidastu merkittävästi. Efekti ei putoa. Ääni on silti mahtava ja raju. Saadaan jopa uusia efektejä hybridiyksikön juuresta, Ylen ralliasiantuntija Henri Haapamäki sanoo.

Haapamäelle sähköiset kilpa-autot ovat tuttuja, sillä hän debytoi toukokuussa täyssähköisen rallicross-auton ratissa. Vuoden 2009 Jyväskylän MM-rallin voittaja Mikko Hirvonen kuuluu vanhan liiton rallikansaan, mutta ymmärtää muutoksen tarpeen.

– Maailma muuttuu. Jos moottoriurheilua jatkaa ja siinä on autonvalmistajia mukana, lajin pitää muuttua ja ottaa askeleita puhtaampaan suuntaan. Toivottavasti hybridit houkuttelevat uusia autonvalmistajia mukaan, kun saadaan säännöt selviksi ja nähdään uuden paketin toimivuus, myös Ylen ralliasiantuntijana toimiva Hirvonen sanoo.

Onko muutos kuitenkaan riittävä?

Rallin MM-sarjassa on tällä hetkellä kolme tiimiä: Toyota, Hyundai ja M-Sport, joka ajaa Fordeilla .Hybridiautojen on toivottu houkuttelevan lisää autonvalmistajia sarjaan. Tuleeko muutos kuitenkin liian hitaasti ja liian myöhään? Siviililiikenteessä on ajettu jo vuosikymmen hybridiautoilla. Saksassa ajetaan myös jo sähköautosarjaa.

Helmikuussa MM-sarjan hybridisuunnitelmiin Yle Urheilun pyynnöstä tutustunut suomalaistutkija Marko Paakkinen puolestaan pettyi kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n toimiin. Uuden Rally1-auton hybridiyksikön toimittaa kaikille talleille yhteisesti sama valmistaja. Kansainvälinen autoliitto FIA on lukinnut tämän päätöksen kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

M-Sport on kehittänyt aktiivisesti hybridiautoa ensi kaudelle ja heiltä odotetaan menestystä uuden aikakauden alussa jälleen kerran. Kuva: All Over Press

Paakkinen piti kansainvälisen autourheiluliito FIA:n päätöstä kovin konservatiivisena, koska akkujen energiatiheydet ovat kasvaneet ja kustannukset ovat tulleet huimassa vauhdissa alas. Hybridisuunnitelmien yhteydessä muistetaan usein markkinoida myös vihreitä arvoja, mutta Paakkisen mukaan rallin MM-sarjassa uusien hybridiautojen merkitys ympäristömielessä lähentelee nollaa.

– Tekniikkamielessä tuo on aika sellaista jo olemassa olevaa tekniikkaa, ainoa mitä niillä voi saada, on akkujen turvallisuutta ja kestävyyttä, kun autot joutuvat aika koville röykytyksessä ja ulosajoissa. Se puoli on ainoa, mikä tuossa voi kehittyä.

Hirvosen mukaan nyt oli tärkeintä, että rallin MM-sarjassa otettiin ensimmäinen askel.

– Ralli on vaikea laji sähköistää kokonaan. Siihen ei olla valmiita. Nyt otetaan ensimmäinen askel ja katsotaan, miten paketti toimii.

Haapamäki näkee myös positiivisena asiana, että kaikilla on kolmen vuoden ajan sama hybridiyksikkö. Se lisää kuitenkin Haapamäen mukaan rallin MM-sarjan ympärille vakautta. Rallicrossin MM-sarjasta autonvalmistajat ehtivät kaikota, kun hybridisuunnitelmista ei yksinkertaisesti tiedetty tarpeeksi.

– Kolmen vuoden jälkeen maailma on sen verran kehittynyt, että jokainen saa kehittää hybridiyksikköä omanlaiseksi. Nyt puntit tasoitetaan tiimien välillä, Haapamäki sanoo.

Lue lisää: