Laura Karhunen luistelee Finlandia Trophyssa – korvaa loukkaantuneen Emmi Peltosen

Pariluistelussa Suomea edustavat, vasta kesäkuussa yhteisharjoittelut aloittaneet Milania Väänänen ja Mikhail Akulov sijoittuivat lyhytohjelmassa viimeisiksi eli 15:nneksi

Laura Karhunen. (Arkistokuva) Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Emmi Peltonen jää pois Espoossa kisattavan taitoluistelun Finlandia Trophyn suomalaisjoukkueesta loukkaantumisen takia, kertoi Taitoluisteluliitto. Lauantaina ja sunnuntaina käytävään naisten yksinluisteluun Peltosen tilalle on nimetty Laura Karhunen.

Suomen muut naisedustajat ovat Jenni Saarinen, Linnea Ceder ja Oona Ounasvuori. Saarinen saavutti maaliskuussa Suomelle maapaikan tulevan talven Pekingin olympialaisiin, kun hän sijoittui 24:nneksi Tukholman MM-kisoissa. Viime kauden Suomen tilastoykköseltä Peltoselta jäivät MM-taitoluistelut väliin jalkavamman takia.

Nyt 25. kerran järjestettävä Finlandia Trophy on yksi Kansainvälisen luisteluliiton kymmenestä Challenger-sarjan kilpailusta.

Pariluistelun uusi suomalaispari 15:s Finlandia Trophyn lyhytohjelmassa

Pariluistelussa Suomea edustavat, vasta kesäkuussa yhteisharjoittelut aloittaneet Milania Väänänen ja Mikhail Akulov sijoittuivat lyhytohjelmassa viimeisiksi eli 15:nneksi. Venäläisillä on kaksoisjohto.

Väänänen ja Akulov saivat lyhytohjelmastaan 38,01 pistettä. Lahtelainen Väänänen on edustanut aikaisemmin Suomea yksinluistelijana, moskovalainen Akulov on kilpaillut pariluistelussa EM- ja MM-tasolla edellisen parinsa kanssa.

– Yleisön kannustus auttoi paljon ja nosti myös omaa fiilistä. Virheet harmittavat, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, pari kertoi tiedotteessa.

Kisaa johtavat lyhytohjelman jälkeen Jevgenia Tarasova ja Vladimir Morozov ennen Anastasia Mishinaa ja Aleksandr Galliamovia. Tarasova ja Morozov saivat 78,33 pistettä, hallitseva maailmanmestaripari Mishina/Galliamov 4,57 pistettä vähemmän.

Parien vapaaohjelmakilpailu käydään perjantaina.

Miesten kisaa johtavat lyhytohjelman jälkeen tasapistein Kanadan Keenan Messing ja Yhdysvaltain Jason Brown. Suomalaisista Valtter Virtanen on sijalla 14 ja Makar Suntsev 26:ntena.

Lue myös: