Huuhkajien takaa-ajo jäi torsoksi – Ukraina aiheutti kolauksen MM-haaveille: "Enemmän piti tästä ottelusta saada"

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue koki MM-karsinnoissa ison takaiskun, kun Ukraina päihitti Huuhkajat 2-1 (2-1) Olympiastadionilla.

Teemu Pukin maali ei riittänyt Ukrainaa vastaan. Kuva: Tomi Hänninen

Olympiastadionin suurin yleisömäärä - 29 485 katsojaa - kahdeksaan vuoteen sai kylmää vettä niskaansa jo neljännellä minuutilla, kun Andri Jarmolenko laukoi noin 20 metristä tarkan kudin takanurkkaan ohi Lukas Hradeckyn. Avaukseen nostettu Thomas Lam epäonnistui laukauksen peittämisessä, eikä Ukrainan vasenjalkainen pallotaituri antanut armoa.

Valmentaja Markku Kanervan suu kääntyi hetkeksi virneeseen, kun Huuhkajat teki pitkästä aikaa tulosta erikoistilanteesta puolen tunnin kohdalla. Teemu Pukki tasoitti 1–1:een kulmapotkun jälkitilanteesta. Joel Pohjanpalon puskun Ukrainan maalivahti Andri Pjatov torjui, muttei enää Pukin yritystä.

Pukille A-maajoukkueosuma oli uran 31:s ja hän on enää maalin päässä Jari Litmasen ennätyksestä.

Suomi ei saanut juhlia kauan tasoitustaan, kun viisi minuuttia myöhemmin Roman Jaremtshuk vei maalin edestä Ukrainan 2–1-taukojohtoon. Huuhkajien tavanomainen tukijalka, tiivis puolustuspelaaminen loisti poissaolollaan avauspuoliajalla.

– Kaikille tulee virheitä, ja tämän tason vastustajat ovat aika hyviä rankaisemaan. Tilaa ja aikaa ei voi tämän tason vastustajille hirveästi antaa, totesi Kanerva Viaplayn tv-haastattelussa.

Andri Jarmolenkoa nauratti Olympiastadionilla, Jukka Raitalaa ei niinkään. Kuva: Tomi Hänninen

Ryhtiliike ei auttanut Suomea

Toisella puoliajalla Suomi teki neljä vaihtoa, paransi esitystään ja loi useita hyviä hyökkäyksiä, mutta ratkaisutilanteista puuttui viimeinen terävyys.

Urho Nissilän ja Robin Lodin vapaapotkut hyvistä paikoista eivät tuottaneet tulosta. Tosin Lodin hyvästä erikoistilannevedosta Paulus Arajuuri pääsi parhaaseen tasoituspaikkaan, mutta luottotoppari epäonnistui takatolpalta 76. minuutilla.

– Iso pettymys tämä on. Enemmän piti tästä ottelusta saada. Emme ehkä saaneet luotua tarpeeksi kunnon maalipaikkoja, arvioi Pukki Viaplayn lähetyksessä.

– Harmittaa ennen kaikkea tämän fantastisen yleisön edessä ottaa nokkiin. Ei auta kuin kerätä itsensä ja hakea Kazakstanista väkisin kolme pistettä, Kanerva ynnäsi.

Bosnia-Hertsegovina kaatoi vierasottelussaan Kazakstanin 2–0 kahdella Smail Prevljakin onnistumisella ja nousi D-lohkossa kolmanneksi, kuuteen pisteeseen ohi Suomen.

Toisen perättäisen tappion MM-karsinnoissa kokenut Suomi kohtaa vieraissa Kazakstanin ensi tiistaina 12.10. Ottelu alkaa jo kello 17.00.

Lue lisää: