1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Huuhkajat

Kahden maalin Teemu Pukki oli helpottunut – Jari Litmasen maaliennätys ehti jo kutkutella takaraivossa: "Oli vaikeita vuosia"

Markku Kanerva oli tyytyväinen, kuinka Huuhkajien yllättävä ja rajusti muokattu pelitapa toimi Kazakstanin vieraana.

Teemu Pukki oli Kazakstania vastaan taas kärppänä maalipaikoissa. Kuva: Matti Raivio/All Over Press

Huuhkajat otti tiistaina 2022 MM-kisojen kannalta elintärkeän voiton Kazakstanista. Teemu Pukki viimeisteli ensimmäisen puoliajan lopulla ja toisen puoliajan alussa, mikä riitti vakuuttavaan vieraspottiin Nur-Sultanissa. Suomen mahdollisuudet lohkon kakkossijaan ja MM-jatkokarsintapaikkaan säilyivät marraskuun viimeisiin lohkopeleihin, jolloin vastassa ovat Bosnia-Hertsegovina sekä Ranska.

31-vuotias kotkalaiskasvatti, Huuhkajien viime vuosien ehdoton ykköspyssy, nousi kahdella osumallaan Suomen miesten A-maajoukkueen kaikkien aikojen maalitykiksi. Jari Litmanen viimeisteli maajoukkueessa 32 kertaa, kun Pukilla on nyt kasassa 33 A-maajoukkuemaalia.

– Hienoa pelata noiden jätkien kanssa ja monesta maalista saa kiittää joukkuekavereita, Pukki sanoi ottelun jälkeen Huuhkajien etälehdistötilaisuuden aluksi.

Pukin ensimmäiseen maaliin Kazakstanin vieraana syötön tarjoili Robin Lod ja toisen Pukki sai viimeistellä Urho Nissilän laukauksen irtopallosta. Pukki myönsi, että "Litin" ennätys oli jo kutkutellut mielessä.

– Hieno juttu, että se nyt tapahtui. Jos se on jossain takaraivossa ollut, niin nyt voi sitten vähän vapaammin pelata, Pukki kommentoi maaliennätystä.

"Oli vaikeita vuosia"

Vuonna 2009 Japania vastaan A-maajoukkueessa debytoinut Pukki laukoi ensimmäisen A-maaottelumaalinsa vuonna 2012 Turkkia vastaan, 22-vuotiaana. Suurin osa maaleista on syntynyt kuitenkin vasta aivan viime kausina. Esimerkiksi 24–26-vuotiaana Pukki viimeisteli vain kolme maajoukkuemaalia, mutta 29 vuoden iässä Pukki liekehti Huuhkajissa kymmenen osuman arvoisesti.

Teemu Pukki osui kahdesti Liechtensteinin verkkoon 15.11.2019, kun Huuhkajat varmisti historiansa ensimmäisen arvokisapaikan. Kuva: Yle/Tomi Hänninen

Mieleenpainuvimpien maaottelumaalien joukkoon Pukki nosti muun muassa tasoitusmaalin Espanjan verkkoon 2013. Silloin Fifa-rankingissa vasta sijalla 87 ollut Suomi onnistui hakemaan rankingykkösen Espanjan vieraana 1–1-tasapelin MM-karsinnoissa – tuota ottelua tituleerataan yleisesti "Gijonin ihmeeksi".

– Tietysti ne kaksi maalia Liechtensteiniä vastaan, jotka toivat kisapaikan (EM-kisoihin) lopullisesti. Sitten tämä viimeinen, jolla mentiin tilaston ykköseksi, oli ihan kiva. En ollut varma, oliko se paitsio, niin ei voinut oikein tuulettaa, Pukki sanoi.

Pukki on ehtinyt kokea reilun 12 vuoden aikana maajoukkueessa monenlaisia aikoja, kuten murheellisen vuoden 2016, jolloin Suomi ei saanut voiton voittoa. Ajanjakso päättyi Hans Backen potkuihin, minkä jälkeen Markku Kanerva nousi päävalmentajaksi.

– Oli vaikeita vuosia, mutta EM-karsintavuosi, tai oikeastaan viimeiset kolme–neljä vuotta on ollut tuloksellisesti tosi hyvää. Meillä on koko mun maajoukkueuran ajan ollut huikea porukka, tänne on ollut aina hienoa tulla, Pukki fiilisteli.

Täysin uusiksi pistetty pelisysteemi toi maalipaikkoja

Kanerva muokkasi Huuhkajien pelitapaa Kazakstan-vierailuun rajusti lauantaisesta kotitappiosta Ukrainaa vastaan. Suomi palasi pitkästä aikaa neljän puolustajan linjaan. Keskikentällä nähtiin Kanervan sanoin timanttimuodostelma, jossa puolustavassa roolissa oli Rasmus Schüller, oikealla Glen Kamara ja vasemmalla Nissilä sekä heidän yläpuolella Robin Lod. Se tuotti lopulta maalipaikkoja useampaankin osumaan kuin Pukin kaksi kihausta.

Robin Lod (kuvassa) on kunnostautunut ennenkin Teemu Pukin maalien syöttäjänä. Kuva: Tomi Hänninen

Pukin mielestä Lod pääsi paremmin peliin mukaan hyökkääjien alapuolella pelatessaan. Lod on usein nähty maajoukkueessa myös laidalla tai keskikentän kolmikossa Huuhkajien käyttäessä muodostelmaa 5–3–2.

– Sillä haettiin, että saadaan enemmän uhkaa vastustajien puolustuslinjalle, kun he pelasivat kolmella topparilla. Haluttiin pelaajia, joilla on tuollaisella nopealla kentällä (tekonurmialusta) kykyä hallita palloa ja luoda uhkaa sinne viimeiselle kolmannekselle. Toimi mielestäni melko hyvin, päävalmentaja Kanerva perusteli.

– Toisaalta oletettiin, että Kazakstan lähtee kahdella kärjellä, ehkä prässäävät yhdellä kärjellä, kuten ne tekikin. Joten pelinavaamisvaiheessa meillä kaksi topparia riittää, jolloin saadaan pelaajia sinne ylemmälle tasolle, selitti Kanerva valintaa palata neljän puolustuslinjaan.

Toppareina aloittivat Leo Väisänen ja Robert Ivanov, ja Ukrainaa vastaan aloittaneet viime vuosien luottotopparit Paulus Arajuuri ja Joona Toivio katsoivat pelin penkiltä. Kanerva kiisti puheet sukupolvenvaihdoksesta, ja sanoi, että "välillä täytyy ottaa riskejä" karsintapeleissä, koska nykyisin maajoukkueet pelaavat vähemmän kokeilut mahdollistavia harjoitusotteluita.

Lue myös:

Teemu Pukista tuli Huuhkajien kaikkien aikojen maalintekijä – vertailu Jari Litmaseen paljastaa merkittävät erot huippukaksikon välillä

Kaksi kertaa Pukki-party! Huuhkajille tyylikäs voitto Kazakstanista – haaveet MM-kisapaikasta yhä elossa

Huuhkajat kukisti Kazakstanin, Pukki ohitti maajoukkuemaaleissa Jari Litmasen – Yle seurasi hetki hetkeltä

Palloliiton Ari Lahti: Markku Kanervan mahdollista jatkopestiä pohdittaneen vasta ensi syksynä

Tanskalla uskomaton saldo MM-karsinnoissa – seitsemän voittoa maalierolla 26–0, välissä tappio Suomelle EM-kisoissa