Erika Pykäläinen janoaa maailmancupin avauksessa pisteitä – alppilupaus Rosa Pohjolainen on pian kisakunnossa: "Levi on ykkössuunnitelma"

Suomalaislaskijat ovat toipuneet loukkaantumisistaan ja odottavat alkavalta maailmancupkaudelta tason nousua ja pistesijoja. Myös Pekingin olympialaiset ovat pyörineet Söldenissä kautensa avaavien laskijoiden ajatuksissa.

Erika Pykäläinen Kuva: CHRISTIAN BRUNA / AOP

Suurpujottelijat avaavat alppihiihtokautensa Söldenissä, Rettenbachin jäätiköllä lokakuussa. Suomalaisista mukana ovat Erika Pykäläinen ja Samu Torsti. Molemmilla on kokemusta Söldenin kauden avauksesta. Alppilupaus Rosa Pohjolainen saattaa palata kisoihin Levillä.

Pykäläinen avasi maailmancupuransa Söldenissä vuonna 2018. Silloin uusi tilanne ja uusi rinne jännittivät valtavasti. Nyt 20-vuotias laskija pääsee kisaan toisenlaisista lähtökohdista.

– Nyt jälkeenpäin kun miettii, niin pelkäsin kyllä niin paljon. Nyt on varmempi olo. Laskemisessa on ruutinia ja varmuutta, mitä silloin kolme vuotta sitten ei ollut. Nyt rinne on tuttu ja se näytti tosi hyvältä, joten se ei kyllä pelota. Nyt jännitän vain, että saisin sen omanlaisen laskun sinne.

Pykäläisen mukaan se, että hän pääsee avaamaan kautensa heti ensimmäisessä kisassa, on luottamuslause sille, että asioita on tehty oikein. Hän myös itse tuntee, että lasku on löytänyt taas uomansa viimevuotisen loukkaantumisen jälkeen.

– Löysin viime keväänä oman laskuni, jota viime syksynä hain. Tämän syksyn ajan on vain vakiinnutettu sitä tasoa, minkä keväällä sain takaisin. On jotenkin tosi helpottunut fiilis ja hyvä fiilis.

Erika Pykäläinen kuvassa. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva

Vaikka lasku taas kulkee ja varmuutta on, ei Pykäläinen tyydy siihen, vaan ttavoitteena on jo seuraavan askeleen ottaminen. Ahnehtimaan hän ei kuitenkaan lähde, mutta loukkaantumisen tuoma epävarmuus on karistettu.

– Nyt alkaa lasku olla sillä tasolla, että ei ole sellaista jännitystä, etteikö osaisi laskea, hän naurahtaa.

Eurooppa-cupissa seitsemäs

Pykäläinen laski maaliskuussa Eurooppa-cupin suurpujottelussa seitsemänneksi, mikä oli yksi merkki siitä, että lasku on taas löytynyt. Kesän aikana laskukunto ei ole ainakaan hänen oman tunteensa perusteella ainakaan kadonnut.

– Silloinkaan en ollut niin varma kuin nyt.

Pykäläisen vahvuus on jo pitkään ollut hyvä ja vahva tekniikka. Hän kokeekin kehittyneensä erityisesti taktisella puolella, ajoituksessa ja laskulinjojen löytämisessä.

Söldenissä, kauden ensimmäisessä kilpailussa vähimmäistavoite on se, että kierroksia tulisi laskettavaksi kaksi. Eli ensimmäisellä kierroksella vauhdin pitäisi riittää 30 nopeimman joukkoon.

– Koen, että olen ihan valmis siihen. Aikaisemmin olen ehkä ollut vähän epävarma siitä, mutta nyt petyn, jos sitä ei tule.

Erika Pykäläinen Kuva: Seokyong Lee/Penta Press/Shutterstock/AOP

Söldenin jälkeen ajatukset on tarkoitus kääntää kohti pujottelua ja Levin kotikisaa. Suurpujottelukauden avaus Söldenissä määrittää kauden jatkoa Levin kisan jälkeen.

– Jos lasken hyvin ja pääsen pisteille, niin lähden Killingtoniin (maailmancupiin). Jos en, niin jatkan Eurooppa-cupiin, mikä ei sekään ole huono vaihtoehto, minulla on siellä kuitenkin hyvä lähtönumero. Mutta tietenkin tavoite on sinne maailmancupiin mennä.

Myös helmikuussa odottavat Pekingin olympialaiset ovat käyneet nuoren laskijan mielessä.

– Kyllähän se olisi hienoa päästä edustamaan Suomea ja kokea tuollaiset merkittävät kisat. Mutta kyllä tässä mennään kisa kerrallaan ja katsotaan, miten kausi lähtee käyntiin.

Pykäläinen on monipuolinen laskija ja on kilpaillut Eurooppa cupissakin kaikissa lajeissa syöksystä pujotteluun. Hän haluaa myös jatkossa laskea monipuolisesti, mutta nyt on aika keskittyä olennaiseen.

– Kyllä suurpujottelu on eniten se oma laj ja siihen panostetaan erityisesti tänä vuonna eniten. Se kulkee jo hyvällä mallilla. Pujottelua on tullut ehkä vähän vähemmän nyt laskettua mutta ei sekään huono ole. Siinä on kuitenkin vielä tekemistä ajoituksen ja linjojen kanssa. Super-g on minulle luontaisesti hyvä laji, mutta se otetaan ehkä sitten mukaan, kun tulee tulostamuista lajeista.

Tammikuussa loukkaantunut Rosa Pohjolainen keskittyy treenaamiseen

Levin maailmancupissa 2020 vakuuttavasti laskeneen Rosa Pohjolaisen kausi päättyi tammikuun alussa loukkaantumiseen. Nuorelle laskijalle tuli pakollinen tauko kisoihin ja treenaamiseen, kun jalka piti saada taas laskukuntoon.

Polven kuntoutus sujui hyvin ja Pohjolainen pääsi takaisin lumille heinäkuussa. Paluu rinteeseeseen oli tervetullut.

– Kyllä se palo laskemaan aika kova oli. En ikinä ole kokenut mitään isoa loukkaantumista. Nyt kun tuli tuo kuuden kuukauden tauko, niin olihan se pitkä.

Heinäkuun jälkeen Pohjolainen on saanut laskupäiviä alleen jo varsin mukavasti ja ratalaskun pariinkin 18-vuotias suomalainen on jo palannut. Vähitellen rytmi on kuitenkin taas löytynyt, vaikka alku ei helppo ollutkaan.

Rosa Pohjalainen on hyvinkääläinen alppihiihtäjä. Kuva: Markku Rantala / Yle

– Kyllä se oli aika outoa, kun ei ole hetkeen laskenut. Olin vähän hukassa aluksi, mutta siis kyllä se siitä. Olisihan se erikoista, jos heti olisi se sama tatsi kuin ennen loukkaantumista, mutta ei se ole kokonaan unohtunutkaan.

Pujottelun maailmancupkausi naisilla alkaa marraskuun lopussa jo tuttuun tapaan Levillä. Pohjolainen ei vielä varmasti osaa sanoa, onko mukana jo Levin kisassa.

– Tietenkin on vähän erilainen asetelma kauteen, kun on ollut loukkaantuneena. Se on uusi tilanne, joten en osaa sanoa, miten se lähtee käyntiin. Levi on tällä hetkellä ykkössuunnitelmana. Mutta lopullinen päätös tehdään vasta sitten Levillä treenatessa.

Päätökseen vaikuttavat muun muassa se, miten vauhti löytyy ja miltä polvi tuntuu - uutta loukkaantumista heti perään ei kaivata. Pohjolainen ei vielä edes mieti kisoja, sillä ajatukset ovat treeneissä ja laskemisessa ylipäätään.

– Nautin vain laskemisesta nyt kun pystyy. Opin arvostamaan huomattavasti enemmän niitä päiviä, kun pääsee laskemaan. Ennen se oli vähän kuin itsestäänselvyys, että pääsee mäkeen.

Koska kisakauden avauskin on vielä epävarma, ei Pohjolainen ole uhrannut ajatuksia Pekingin olympialaisillekaan. Muutenkin ne tulevat nuorelle urheilijalle eteen nopeasti. Tavoitteet onkin asetettu jo kauemmas, vaikka kisakokemus olisikin tervetullut.

– Kyllähän se ois varmaan hieno asia ja helpottaisi sitten seuraaviin olympialaisiin menoa, mutta en ole miettinyt sitä sen enempää vielä.

"Lähdetään siitä, että kauden parasta kyytiä nähdään Pekingissä"

Samu Torstin harjoituskauteen on mahtunut niin hyviä kuin huonoja jaksoja. Kesän treenin keskeytti pieni loukkaantuminen, joka toi mukanaan kuuden viikon tauon harjoitteluun. Lumipäiviä on siis kertynyt hieman suunniteltua vähemmän, mutta tehdyt harjoitukset ovat sujuneet niin hyvin, että kokenut suurpujottelija lähtee kauteen luottavaisin mielin.

Torsti on jatkanut treenaamista Ruotsin maajoukkueen mukana. Toive jatkosta oli molemminpuolinen. Muutoksiakin on kuitenkin tullut.

– Yksi valmentaja siirtyi toiseen joukkueeseen ja joukkueeseen tuli lisää kaksi valmentajaa. Tiimi on oikeastaan vain vahvistunut. On ollut jännää taas tutustua uusiin valmentajiin ja etsiä yhteistä säveltä, kyllähän se noiden ruotsalaisten kanssa helposti löytyy, Torsti kertoo.

Torstin mukaan tähän kauteen valmistautuminen aloitettiin jo varhain, kun viime keväänä viilattiin hieman tekniikkaa. Jos silloin palaset alkoivat loksahdella paikalleen, mutta tekniikkaa tarkkaillaan päivittäin.

Samu Torsti Kuva: Jarno Kuusinen / AOP

Alkavaan kauteen valmistautumista on helpottanut edellisvuoteen verrattuna se, että suksimerkki on nyt pysynyt samana. Kaudella 2019-20 Torsti vielä tutustui tallin välineisiin ja pyrki tekemään kaiken mahdollisimman yksinkertaisesti. Nyt välinetestejä on alla enemmän, tallin toimintatavat tutut ja näin myös välinemäärää on voitu kasvattaa.

Miehet avaavat kisakautensa sunnuntaina. Söldenin avauskisa ei aiemmin ole Torstille ollut erityisen hyvä, mutta vuosien kuluessa myös kauden avauksesta on tullut hänelle uran alkuvuosia parempi ja mieluisampi kisa.

– Viime vuonna laskin täällä uran parhaan kilpailun ja taisi olla kymmenyksestä tai kahdesta kiinni karsiutuminen toiselta kierrokselta. Nyt päästiin laskemaan harjoitukset kolme päivää putkeen tuossa rinteessä. Kyllä siihen nyt oli kiva palata ja suhteeni Rettenbachin jäätikköön on muuttunut ehkä viime vuosina positiivisemmaksi.

Kisarinne on nyt ollut hyvässä kunnossa. Viimeiset päivät ennen sunnuntain kisaa käytetään hyödyksi tehokkaasti.

– Tässä ehtii vielä tehdä viimeisiä virityksiä niin mieheen kuin välineisiin. Kiva nähdä, missä kunnossa kausi aloitetaan. Mielenkiinnolla odotan sunnuntain kilpailua.

Samu Torstin tyylinäyte Kuva: imago/Eibner Europa/ All Over Press

Torsti laski viime kaudella kahdesti maailmancupin pisteille ja muutamassa kisassa pisteet olivat lähellä, sillä toisen kierroksen paikka jäi useampaan otteeseen vain muutaman sadasosan päähän. Tällä kaudella tavoite on kääntää niukat tappiot voitoiksi.

– Suurimmassa osassa kisoista oltiin kamppailussa mukana, mutta huippuonnistumiset jäivät odotuttamaan itseään. Käännetään ne nyt voitoksi, hyvillä mielin odotan kautta.

Kokeneelle urheilijalle olympialaiset ovat yksi kauden kohokohta. Torsti on ollut olympialaisissa kahdesti. Sotshissa hän oli suurpujottelussa 21. ja Pyeongchangissa 17., Pekingin kisat ovat käyneet mielessä ja tavoite on jatkaa nousujohteista olympiauraa.

– Kaksista edellisistä kisoista olen oppinut, että se on ihan poikkeuksellinen juttu ja mahtavaa on ollut päästä niihin mukaan. Totta kai olympialaiset kiinnostavat. Ne myös rikkovat rutiinia: maailmancupissa rinteet ovat tuttuja, mutta kun mennään tuollaiseen uuteen paikkaan, niin siellä voi tapahtua vaikka mitä. Siitä lähdetään, että kauden parasta kyytiä nähdään Pekingissä.

Lue myös: