Tinja-Riikka Korpela saavutti ensimmäisenä maalivahtina sadan maaottelun merkkipaalun – "En olisi ikinä uskonut saavani sitä täyteen"

Vahvaan vireeseen Espanjassa päässyt Sanni Franssi osui pitkästä aikaa maajoukkuepaidassa.

Tinja-Riikka Korpela (vas.) on pelannut A-maajoukkueessa vuodesta 2007.

Helmarit jatkoi MM-karsintojaan voitokkaasti, kun se haki torstaina Georgiasta odotetusti kolme pistettä. Maajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijä Linda Sällström nousi maaotteluosumissa jo 49:ään ja Espanjan liigassa vahvan vireen löytänyt Sanni Franssi osui pitkästä aikaa myös maajoukkuepaidassa. Kolmannesta osumasta vastasi rangaistuspotkusta varmasti sijoittanut Emmi Alanen.

Toisessa päässä kapteeni Tinja-Riikka Korpela sai olla melko rauhassa, sillä lähes sata sijaa Fifan ranking-listalla alempaa löytyvä Georgia ei aiheuttanut uhkaa Suomen puolustukselle.

Korpelalla oli nollapelin lisäksi aihetta juhlaan, sillä hän pelasi uransa sadannen A-maaottelun. Korpela debytoi A-maaottelussa Ruotsia vastaan vuonna 2007.

– Mahtavat fiilikset, joukkuekaverit muistivat ihanasti tulla onnittelemaan ja olen tällä hetkellä serpentiinien ja ilmapallojen ympäröimänä. Sata maaottelua on toisaalta vain numero, mutta merkkaa minulle todella paljon. En olisi ikinä uskonut saavani sitä täyteen, on aivan mahtavaa olla ensimmäinen maalivahti Suomessa, joka saa sata täyteen. Pitkään olen ollut tässä mukana ja arvostan tätä todella paljon, Korpela kertasi tunnelmiaan Yle Urheilulle.

– Totta kai tärkeää oli saada tänään voitto ja mikäs sen hienompaa kuin nollapeli. Ei ollut mikään helppo homma, mutta hoidimme homman kotiin.

Helmareilla oli varsinkin avausjaksolla vaikeuksia murtautua läpi Georgian matalan puolustuksen.

Korpelan mukaan kotijoukkue oli vastustajana juuri sellainen kuin odottaa saattoi.

– Kenttä ei ollut mikään paras ja vastustaja teki kaikkensa, että tekee meille vaikean pelin. Peli oli todella rikkonaista ja oli paljon katkoja. Emme saaneet peliin flow'ta käyntiin missään vaiheessa, mutta meillä oli kärsivällisyyttä ja teimme tarvittavat maalit, Korpela jatkoi.

Franssille odotettu osuma

Maali lämmitti erityisesti Espanjan liigassa Real Sociedadin riveissä vahvaan vireeseen päässeen Sanni Franssin mieltä.

Espanjan liigassa osumia on syntynyt tällä kaudella jo kolme, mutta maajoukkuepaidassa edellinen osuma syntyi lokakuussa 2019.

– Olen iloinen siitä, että pääsin osumaan pitkästä aikaa maajoukkuepaidassa. Toivotaan, että hanat ovat nyt auki ja maaleja tulee vähän tiiviimpään tahtiin, uransa kolmannen A-maaottelumaalin iskenyt Franssi kertoi.

Sanni Franssi onnistui torstaina maalinteossa, kun hän vastasi Helmareiden 2–0-osumasta.

Ottelua Franssi kuvaili tietyllä tapaa vaikeaksi, vaikkei Helmarit pulassa missään vaiheessa ollutkaan. Heikossa kunnossa ollut kenttä aiheutti välillä harmaita hiuksia.

– Georgia teki hyvin heidän juttuaan. Tuollaisella kentällä ei ole hirveän helppoa liikuttaa palloa, koska se ottaa niin erikoisia pomppuja. Ehkä kenttä antoi tietyllä tapaa Georgialle etua siinä, että he pääsivät lähelle ja rikkoivat meidän pelaamistamme. He puolustivat tiiviisti, sitä ei ollut helppo murtaa.

Päävalmentaja Anna Signeul oli tehnyt Helmareiden totuttuun avauskokoonpanoon lukuisia muutoksia. Franssi on viime aikoina löytynyt avauksesta kärjestä, mutta tänään hyökkääjän vuoro oli aloittaa vaihtopenkin puolelta ja hän juoksi toiseksi jaksoksi kentälle.

– Ei se yllättänyt, me pelaamme kohta jo uudestaan ja olin pelannut sunnuntaina 90 minuuttia. Meillä on niin hyvä joukkue, että pystymme peluuttamaan monia pelaajia, mikä on meidän vahvuutemme.

Helmarit jatkaa MM-karsintojaan tiistaina, kun vastaan asettuu huomattavasti kovempi vastustaja Irlanti. Joukkue löytyy Fifa-rankingissa sijalta 33, vain muutaman pykälän Suomen alapuolelta. Suomi on avannut MM-karsinnat kahdella voitolla Slovakiasta (2-1) ja Georgiasta, ja on lohkossaan heti Ruotsin jälkeen toisena.

Franssin mukaan joukkueen on oltava tiistaina huolellisempi etenkin hyökkäyspäässä.

– Toivottavasti Olympiastadionin nurmi on vähän paremmassa kunnossa, niin sekin voi auttaa, Franssi naureskeli.

Lue myös: