Annimari Kortteen uusi valmentaja on huippujuoksijoita luotsaava hollantilaisguru – "Nopeuden kehittäminen on ykkösasia"

Valmentaja Bart Benneman valmennustalliin kuuluu muun muassa hollantilainen pikajuoksija Nadine Visser.

Annimari Korte päätti hiljattain valmennussuhteen espanjalaisen Rafael Blanquerin kanssa. Kuva: EPE-EFA / Valdrin Xhemaj

Hollantilainen pika- ja aitajuoksuvalmennuksen huippunimi Bart Bennema on aitajuoksija Annimari Kortteen uusi valmentaja. Valmennustiimiin kuuluu myös Mikael Ylöstalo.

– Bennema tekee ohjelmat ja Ylöstalo valvoo harjoittelua, kun olen Suomessa. Leireilen hollantilaisten kanssa ja toivon pääseväni jonkun verran harjoittelemaan myös Papendalin olympiaharjoituskeskukseen Hollantiin, Korte sanoo tiedotteessa.

Bennema, 44, on Hollannin yleisurheiluliiton pika- ja aitajuoksuvalmentaja ja työskentelee Papendalin keskuksessa. Hän on valmentanut Dafne Schippersin moniotteluhuipusta 200 metrin EM- ja MM-voittajaksi ja Nadine Visserin 100 metrin aitajuoksun kansainväliselle huipulle.

– Annimarin kanssa olen työskennellyt joskus leireillä. Pidän hänestä ja siitä tarinasta, kuinka hän on noussut monen vuoden jälkeen huipulle, Bennema sanoo.

Benneman huippulupauksia ja kokeneempia juoksijoita sisältävässä ryhmässä Korte on huippuseurassa. Aiturina siihen kuuluu Visserin ohella viime kesänä 100 metriä 12,94 aitonut 19-vuotias huippulahjakas Zoë Sedney, joka siirtyi Benneman valmennukseen syksyllä.

Maailmanmestari Schippers, joka on ollut Benneman valmennuksessa kahteen otteeseen, siirtyi äskettäin Benneman avustuksella Wigert Thunnissenin valmennukseen.

Uusi valmentaja kehittämään nopeutta

Korte päätti hiljattain yhteistyön espanjalaisen Rafael Blanquerin valmennuksessa, jonka aikana hän nousi 100 metrin aitajuoksun SE:n 12,72 haltijaksi. Ylöstalo oli Blanquerin työn tukena Suomessa samaan tapaan, kuin hän on jatkossa Benneman kanssa.

Vaihdos Benneman valmennukseen on Kortteelle sikäli vaivaton, että hän on harjoitellut leireillä Visserin ja muiden hollantilaisten kanssa ja tuntee Benneman tapaa harjoituttaa juoksijoita.

– Olen tykännyt todella paljon siitä, mitä olen leireillä nähnyt heidän harjoitteluaan. Vaikka treeniviikon sisältö ei ollut sama kuin minulla, viikkorytmitys on ollut hyvin samanlainen kuin minulla, Korte sanoo.

Kortteella on selkeä näkemys siitä, mitä hän valmentajanvaihdoksella hakee.

– Nopeuden kehittäminen on ykkösasia. Se on minun heikkouteni. Ja kuten hollantilaisjuoksijoiden tuloksista näkee, he osaavat myös hyvin arvokisoihin valmistautumisen. Heidän parhaat aikansa tulevat yleensä siellä, Korte muistuttaa.

Korte toivoo, että voisi aloittaa harjoittelun Benneman ohjelmilla jo parin viikon kuluttua. Kortteen takareidet operoitiin elokuussa. Leikkausta seurannut pitkä kuntoutusjakso on Kortteen mukaan sujunut hyvin.

– Kävin viime viikon maanantaina lääkärillä ja siellä todettiin, että takareidet ovat parantuneet vähän etuajassa. Ne joustavatkin nyt paremmin. Kaksi viikkoa sitten sain alkaa tehdä punttitreeniä ja aitakävelyä. Normaaliharjoitteluun pitäisi päästä joulukuussa, Korte kertoo.

Lue myös: