Hyppää sisältöön

Suomalaispainija joutui todella harvinaisen "kalsarifarssin" uhriksi – Joni Komppa avaa, mitä ihmettä matolla tapahtui: "Luulin, että se oli vitsi"

Pronssiotteluun edennyt Arvi Savolainen kaatoi armenialaisen Albert Yeghikyan, jolla oli painitrikoiden alla pitkät shortsit. Yeghikyan sai otella toisin kuin Joni Komppa, joka hylättiin shortsien takia.

Joni Kompan MM-kisat loppuivat lyhyeen. Kuva vuoden 2016 Vantaan painicupista. Kuva: Lehtikuva

21-vuotias eteläpohjalainen painija Joni Komppa marssi tiistaina Belgradissa avausotteluunsa alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa. 72 kilon sarjan tasauskierroksen otteluun vastaan asettui unkarilainen Attila Toesmagi.

– Kun astelin matolle, mattotuomari osoitti, että minulta näkyi painitrikoiden alta pyöräilyshortsit. Kiskoin painitrikoita alaspäin, kunnes kazakstanilainen ylituomari sanoi, että minulla on minuutti aikaa käydä vaihtamassa ne pois, Komppa kertoo Serbiasta puhelimitse.

– Luulin, että se oli vitsi ja minä siinä vain jankkasin, että miksi näin. Mutta ilmeisesti naistuomarilla oli jo sekuntikello käynnissä.

Suomalaispainija ei ehtinyt takaisin matolle, kun hän näki unkarilaisen käden olevan jo ylhäällä.

– Juoksin valmentaja Juha Lappalaisen perässä takaisin matolle ja näin, että se ottelu oli siinä sitten. Oli aika tyhjä fiilis. Se oli kuitenkin avausottelu ja sitten sitä ei ollutkaan.

Painin aktiiviuransa lopettanut EM-kultamitalisti Jarkko Ala-Huikku kommentoi räväkästi "kalsarifarssia" Twitter-tilillään.

– Käytäntö on AINA ollut, että noihin ei ole puututtu ja trikoiden alla on saanut olla pitkät pyöräilyhousut. Nyt yhtäkkiä puututtiin, Ala-Huikku kirjoitti ja listasi pari esimerkkiä käynnissä olevasta MM-turnauksesta.

Tilanteessa ei urheilijalla tai päävalmentaja Marko Yli-Hannukselalla ollut mitään tehtävissä. Kompan mukaan tapahtuneesta lähetetään raportti Kansainväliselle Painiliitolle (UWW).

– Ei siinä tilanteessa enää voinut tehdä mitään. Jos Yli-Hannuksela olisi alkanut protestoimaan, se olisi ollut punaista korttia valmentajalle. Kyllä tästä varmaan jotain lokaa Kansainväliselle liitolle tulee, Komppa sanoo.

– Useilla matoilla näkyi pitkiä urheiluhousuja trikoiden alta, eikä heitä marssitettu vaihtamaan trikoitaan. Tämä on varmaan yksi sadasta, tai en tiedä onko sadastakaan, kun en ole koskaan nähnyt tai kuullut, että näin tapahtuu.

Serbian kisoissa Suomen tiimissä on mukana paljon tietämystä ja kokemusta. Valmentajana on olympiamitalisti Yli-Hannuksela sekä kokeneet ammattivalmentajat Juha Lappalainen ja Pasi Sarkkinen sekä tuomareita, jotka Kompan mukaan pitivät hylkäystä kyseenalaisena.

– Toivottavasti reissulle saadaan vielä hyviäkin muistoja, kun Savolainen kisaa tänään pronssista. Huomenna päästään kotiin, Komppa toteaa.

Arvi Savolainen kaatoi shortseja painitrikoon alla pitäneen armenialaisen Albert Yeghikyan minuutissa. Jarkko Ala-Huikun twiittaamassa kuvassa Savolaisen vastustajalla näkyy selkeästi mustat shortsit painitrikoiden alta.

Savolainen otti armenialaisesta ylivoimaisen pistevoiton 8–0 ajassa 1.22. Hän kohtaa illan pronssiottelussa Unkarin Robert Ersekin. Ottelu käydään Suomen aikaan noin kello 20.30.

Lue myös: