Max Verstappen ylivoimainen Meksikon gp:ssä – Kimi Räikkönen ajoi upean kilpailun

Valtteri Bottas putosi jo ensimmäisellä kierroksella osuman takia joukon viimeiseksi. Suomalaisista korkeimmalle ylsi kahdeksanneksi ajanut Kimi Räikkönen.

Max Verstappen ajoi Meksikon gp:n voittoon. Kuva: Getty Images

Red Bullin Max Verstappen ajoi ylivoimaisesti Meksikon gp:n voittoon. Hollantilainen voitti Mercedeksen Lewis Hamiltonin peräti 16,5 sekunnin erolla ja kasvatti MM-sarjan johtonsa 19 pisteeseen.

Kolmas oli kotikisassaan ajanut Sergio Perez. Hän jahtasi Hamiltonia kilpailun loppuhetkillä, mutta ei onnistunut ohittamaan seitsenkertaista maailmanmestaria.

Suomalaisista parasta vauhtia osoitti Alfa Romeon Kimi Räikkönen, joka ajoi kahdeksanneksi. Räikkönen ohitti jo kilpailun alkuvaiheessa George Russellin, minkä jälkeen hän sai ajaa rauhassa omaa kilpailuaan.

– Saimme sen, mihin pystyimme. Tärkeintä oli päästä Williamsin ohi alussa. Sen jälkeen säästelimme renkaita ja jarruja. Viimeisellä setillä varsinkin aika paljon säästelin niitä, että kestää loppuun asti, Räikkönen kommentoi C Morelle.

Valtteri Bottaksen kilpailu oli vaikea, sillä hän putosi ensimmäisen kierroksen kolarin takia joukon viimeiseksi. Useasti varikolla käynyt Bottas oli lopulta 15:s.

Verstappen otti kisan kärkipaikan jo ensimmäiseen mutkaan. Hollantilainen sai imuavun pitkällä lähtösuoralla Bottaksen autosta, ja ohitti Mercedes-kaksikon radan ulkoreunaa hyödyntäen.

– Olimme kolme rinnakkain ja yritin vain jarruttaa mahdollisimman myöhään. Pääsin kolmannelta sijalta ensimmäiseksi ja sen jälkeen pystyin keskittymään itseeni, Verstappen totesi ratahaastattelussa.

Hamilton myönsi kilpailun jälkeen, että Red Bullin auto oli ylivoimainen Meksikossa.

– Onnittelut Maxille, heidän autonsa oli ylivoimainen tänään. Annoin kaikkeni, Hamilton tiivisti.

– Uskomaton päivä, mutta totta kai halusin enemmän. Halusin tallille kaksoisvoiton, mutta ei minulla ollut lopulta yhtäkään mahdollisuutta ohitukseen, Perez kommentoi.

Verstappen ohitti Mercedes-kaksikon ulkokautta ensimmäisessä mutkassa. Kuva: Getty Images

"Ei ollut minun päivä tänään"

Bottaksen kilpailu meni pieleen juuri ensimmäisen mutkan jälkeen, kun McLarenin Daniel Ricciardo osui Bottaksen takapyörään. Suomalainen pyörähti osuman takia ympäri, ja tippui Ricciardon kanssa joukon hännille.

– Oli aikamoinen kisa heti lähdöstä alkaen. Ensimmäisessä mutkassa tuli osumaa ja pyörähdys sen seurauksena. Sen jälkeen kilpailu oli vaikea, Bottas kommentoi C Moren lähetyksessä.

Kumpikin kävi kolarin jälkeen varikolla, minkä jälkeen Bottas jämähti australialaisen taakse. Bottas yritti useaan kertaan ohi Ricciardosta, mutta McLarenin suoravauhti riitti Mercedestä vastaan.

– Koitin edetä, mutta moottori ja jarrut ylikuumenivat aina, kun olin toisen auton lähellä. Sen takia en pystynyt hyökkäämään montaa kierrosta. Piti jättää väliä ja koittaa uudestaan.

Bottaksen huono päivä sai kruunun kilpailun puolivälin jälkeen varikkopysähdyksen aikana. Suomalaisen auton renkaita vaihdettiin varikolla lähes 12 sekuntia, kun vasen etupyörä ei meinannut lähteä millään irti autosta.

– Silloin oli paras sauma päästä Ricciardon edelle, minkä jälkeen olisin voinut tavoitella pistesijoja. Ei ollut minun päivä tänään, Bottas sanoi pettyneenä.

Verstappenilta täydellinen lähtö

Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh arveli, että Bottas halusi laittaa lähdössä Hamiltonin edun omansa edelle.

– Vaikutti siltä, että Mercedeksellä oli sovittu, miten ensimmäisessä kaarteessa toimitaan, jos Hamilton on pääsemässä Bottaksen ohi. Tämä voisi olla syy siihen, että Bottas jarrutti selvästi aiemmin kuin muut kärjessä antaakseen Hamiltonille tietä. Samalla Bottas varmisti, ettei hänestä tulisi harmia tallikaverilleen, Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh kommentoi.

Mildhin mukaan Bottas keskittyi lähtökiihdytyksessä liian paljon tallikaverinsa suorittamiseen.

– Bottas siirtyi alkuvaiheessa oikealle. Samalla hän avasi vasemmalle puolelleen oven Verstappenille, joka teki täydellisen lähdön ja hyödynsi Bottakselta saamansa imuavun.

– Meksikon radan ensimmäiset kolme kaarretta voi viedä läpi monella tavalla ja Bottaksella oli hyvät avaimet käsissään, mutta tulkitsen, että hän laittoi Hamiltonin edun edelle, Mildh analysoi tilannetta.

Bottas kävi vielä kilpailun loppuhetkillä kaksi kertaa varikolla, jotta hän sai vietyä kilpailun nopeimman kierroksen Verstappenilta.

F1-kausi jatkuu ensi viikonloppuna Brasiliassa.

Lue myös: